Ystäviä, teetä ja hyvää oloa.

Ei ehditty olla Kainin kanssa kahdestaan kun puolitoista päivää, kun meille tupsahti hyvä ystäväni Hannah kylään. Hannah on opiskelukaverini Skotlannin ajoilta, nykyään residenssissä Alajärvellä Nelimarkka-museossa (Hannahin kotisivut täällä: http://www.hannahharkes.com/). Siitä johtuu myös suhteellinen blogihiljaisuus. On ollut mukavaa. Hannah on lapsettomista ystävistä niitä harvoja, jotka ymmärtävät, että nukkumaan pitää mennä aikaisin, koska vauva herättää jo ennen kuutta; että vauva ei jaksa kierrellä kaupoilla loputtomiin; että äiti ei jaksa välttämättä tiskata jokaisen aterian jälkeen. Lisäksi Hannah ymmärtää, että Suomen harmaan lokakuun aikana pitää nauttia yksinkertaisista asioista isoin siemauksin. Olemme nyt useamman päivän ajan piirtäneet iltaisin isoille paperiarkeille saamatta mitään valmiiksi ja juoneet valkoista teetä isoista kupeista.

Tämän kaiken ihanuuden lisäksi meille saapui eilen myös joulu:

Hannah ja Kain kuuntelevat Elviksen joululevyä internetistä. Taustalla kuusi kukkaruukussa.

Puhuin jo aiemmin siitä, kuinka en aio matkustaa Kreikkaan tänä vuonna. Siihen on myös yksi syy, jota en viime kerralla maininnut. Viimeisen parin kolmen vuoden ajan joulun viettomme on tuntunut teatterilta, jota siskoni kreikkalaiset ystävät ovat tulleet seuraamaan (vietimme siis aina ennen joulua hyvin suomalaisittain, laatikkoineen ja tiptappeineen). Viime aikoina perinteet ovat vähentyneet tai jääneet kokonaan pois. Viimekin jouluna odoteltiin puoleen yöhön asti siskoni poikakaverin saapumista meille töiden jälkeen – se ei tuntunut joululta, minua väsytti (olin silloin kahdeksannella kuulla raskaana), eikä siinä vaiheessa lahjojen avaaminen enää jaksanut innostaa. Havahduin tänään siihen, että en muistanut sanoja Heinillä härkien kaukalon – joululauluun. Olen muistanut sen ulkoa aina siitä asti, kun kolmevuotiaana sen kerhossa opin, mutta nyt en ole saanut laulaa sitä moneen vuoteen. Lopullinen päätös joulun vietosta on täten tehty.