Juoksukoulu, onko siitä hyötyä?

Olen nyt noin vuoden ajan käynyt juoksutreeneissä Vauhtisammakon juoksukoulussa, joka on lähtöisin täältä Turusta ja on nyt myöhemmin laajentanut toimintaansa myös Tampereelle ja Helsinkiin. Juoksukoulun lisäksi Vauhtisammakolla on tarjonnassaan myös muuta urheiluvalmennusta, ryhmäliikuntaa, personal trainingia, ravitsemusneuvontaa ja hierontaa. Itse olen osallistunut juoksukoulun lisäksi naisten bootcampille, joka järjestettiin viime syksynä. Näitä erilaisia ohjattuja teemakursseja on vuoden aikana ollut kaikenlaisia, on naisten kuntoremontteja, miesten kuntoremontteja, toiminnallista treeniä ja bootcampeja. Myös yrityksille ja urheiluseuroille on tarjottu juuri heille räätälöityjä paketteja. 

Juoksukoulun ryhmät on jaettu 7 eri tasoon, joten jokaiselle löytyy aivan varmasti se oma ryhmänsä. Myös jos et koskaan aiemmin ole juoksua harrastanut, voit lähteä mukaan, koska löytyy start-ryhmä, joka on juoksun personaltrainingin pienryhmä. Siinä keskitytään juoksun alkeisiin ja lihaskuntoharjoitteluun. Mikäli jaksat juosta 5 minuuttia yhtäjaksoisesti on sinulle oikea ryhmä alkajien joukossa ja jos jaksat juosta jopa 15 minuuttia on oikea ryhmä alkajat+. Siitä eteenpäin aina rupareihin, joilla vaatimuksena on cooperin testissä vähintään 2800m tai 10 km alle 50 minuutin. 

Voin hyvin lämpimästi suositella mukaan lähtöä, koska noissa Vauhtisammakon ryhmissä on paljon mukavampi juoksennella ja treenata kuin yksin kotikulmilla. Ryhmässä on aina pieni tsemppi päällä ja jos voimat meinaa loppua, auttaa ryhmähenki vielä puristamaan viimeisetkin pisarat ja jaksaa pidemmälle. Tuolla ryhmässä myös hulluus tarttuu. Joskus juostaan kilpaa viestiä, joskus taas ryömitään pitkin Vartiovuoren mäkiä, kun taas joskus turkulaiset sammakot löytää Kuuvuoren portailta juoksemasta. Ei myöskään kannata ihmetellä jos vastaan tulee 50 hengen ryhmä, joista puolet on toistensa reppuselässä ja juosten edetään jokirantaa. Koskaan ei tiedä mitä meidän ihanat ohjaajat on keksineet meidän päiden menoksi. Sen verran hurahtaneita taidetaan kaikki olla, että ei edes harmita vaikka treenatessa joutuisi ryömimään mudassa, vaan hymyssä suin lähdetään kotia kohti treenien jälkeen, kun tietää antaneensa kaikkensa ja kaikilla on silti ollut kivaa. 

 

 

Oma juoksu-ura lähti siis käyntiin kunnolla tuolloin viime keväänä Vauhtisammakon riveissä, koska vitsinä edellisenä syksynä heitin miehelleni, että mitä jos juostaisi puolimaratoni seuraavana kesänä. Hulluksihan tuo luuli, koska en milloinkaan aiemmin ollut omistanut edes lenkkareita, muuta kuin jotain halpiksia, joita oli käytetty koiran kävelytyslenkeillä. Tietysti mieheni tarttui tuohon yllytykseen ja kun tajusin tehneeni suuren virheen tuolla ehdotuksella, oli sen peruminen jo myöhäistä. Enhän mä enää voinut perääntyä sellaisesta. Ei muuta kuin lenkkariostoksille, treeniohjelmaa netistä hakemaan ja töppöstä toisen eteen. Omatoimisesti harjoiteltiin pari kuukautta, kunnes kuultiin Vauhtisammakoista ja liityttiin heidän hulvattomaan jengiin. Treeneihin saatiin paljon uutta vinkkiä ja tehot parani huomattavasti. On opittu miksi pitää juosta eripituisia matkoja eri nopeudella ja miksi intervallitreenit on hyödyksi. Eka puolimaratoni juostiin viime kesänä Forssan Suvi-illassa ja omana tavoitteena oli päästä maaliin ja mielellään alittaa 2:30.00. Kyllähän mä sitten siinä onnistuin, varmaankin kiitos hyvien opettajien vinkkien, maaliin tulin ajassa 2:23.15. Jossain vaiheessa matkaa meinasi seinä tulla vastaan ja keskeyttäminenkin kävi mielessä, mutta poistui sieltä nopeasti. Enhän mä voi pettää hyviä opettajia, enkä varsinkaan itseäni,  luovuttamalla. Hammasta purren vaan maaliin saakka. 

 

Syksyllä juoksin toisen puolikkaani Kaarinan syysmaratonilla ja aika parani muutamalla minuutilla, loppuajan ollessa 2:17.50. Keli oli kylmä, hieman sateinen ja todella tuulinen. Peltojen keskellä juostessa sai välillä tarkistaa jaloista, että todellakin liikkui eteenpäin, koska vastatuulessa ei voinut varmaksi sanoa pääsikö sitä mihinkään. 

 

Tuon Kaarinan puolikkaan jälkeen alkoikin alamäki. Vasen pakara alkoi vihoitella ja samalla lonkassa alkoi tuntua aika-ajoin inhottavaa viiltelyä ja välillä meinasi jalka pettää alta. Sitä hoidettiin hieronnalla ja venyttelyillä, juoksutreenit alkoivat jäämään väliin, koska juoksusta ei meinannut tulla mitään. Parin viikon huilin jälkeen lähdin taas toiveikkaana kohti treenejä, mutta kotiin sain taas lähteä melkein itkua vääntäen. Treeneissä oli tosi kivaa ja mukanakin jaksoin mennä, mutta autoon istuessa huomasin jo, ettei jalka ole kunnossa. Taas lepoa pari viikkoa ja samalla huoltoa. Tätä jatkui koko loppuvuoden ja syyskauden siirtyessä talvikauteen käynnit treeneissä harvenivat. Talvikauden ekoissa treeneissä olin taas mukana intoa puhkuen ja pingoin niin paljon kuin jaloista lähti. Virhe! Nyt lonkkakipu haittasi jo kävelyä ja nukkumistakin. Kävin Vauhtisammakon hierojalla Kimmolla, joka yritti löytää syytä tuohon kipuiluun ja onnistuikin siinä. Hieroja ohjeisti (käski) menemään fyssarin luona. Varasin ajan työfyssarille, joka totesi vaivaksi trokanter bursiitin, lonkan limapussin tulehduksen. Juuri se vaiva, jota myös Kimmo oli epäillyt. Sain tulehdukseen lääkityksen ja lähetteen jalkafysioon. Menin käymään Jalkafysio Aboalla, jossa Jyrki tarkkaili mun kävelyä, jalkojen asentoa, lonkan asentoa ja testasi molempien jalkojen lihasvoimat. Oikea puoli oli huomattavasti voimakkaampi kuin vasen ja lisäksi vasen puoli on oikeaa noin 10-12 mm pidempi. Näistä johtuen vasen lonkka kuormittuu enemmän kuin oikea. Sain erilaisia kuntoutusohjeita ja myös määräyksen treenata molemmat puolet erikseen. Näin ollen tein kyykyt pistoolikyykkyinä ja maastavedot yhdellä jalalla suorin jaloin. Mulla siis tuo oikea puoli on tehnyt melkein kaiken työn noissa aiemmissa normaalikyykyissä ja maastavedoissa ja on siksi niin paljon vahvempi kuin toinen. 

Kuukausi tuon ensimmäisen fyssarikäynnin jälkeen lähdin taas luottavaisin mielin kohti juoksutreenejä ja hullu kun on, en voinut yhtään hidastaa vauhtia, koska meillä oli sukkulaviestikisaa. Siinä sitä sitten juostiin niin paljon kuin mun 36:n lenkkareilla pääsee. Kivaa oli ja fiilis ihan huippu! Kunnes tuli seuraava aamu ja jalka meinasi taas pettää alta. Meinasin jo luovuttaa, mutta eihän sitä luovuttajiksi ole synnytty, eli ei muuta kuin eteenpäin. Kävin fyssarilla ja sovittiin etten lähde juoksemaan vielä uudestaan. Taukoa jouduin pitämään huhtikuun lopulle saakka, jonka jälkeen sain aloittaa varovasti nuo juoksutreenit taas. Onneksi sain ylläpidettyä peruskuntoa salilla ja työmatkapyöräilyllä, niin en ihan rapakuntoon ole päässyt. Nyt olen käynyt juoksemassa parin viikon ajan ja olen yhden 10 km lenkinkin päässyt heittämään. Ja mikä parasta, ei satu mihinkään!

Vauhtisammakon kevätkausi päättyy tällä viikolla, mutta kesäkausi alkaa 27.5. ja silloin aion olla paikalla Sirkkalankadulla. Yksin juokseminen on tylsää ja lenkit käy yksitoikkoiseksi, tuolla treeneissä mennään eri reittejä ja eri vauhdeilla. Koskaan et etukäteen tiedä mitä tuleman pitää.

Voin siis kokemuksesta sanoa, että nollatasolta voit päätyä puolimaratoonariksi, vaivat voi päihittää ja päättäväisyydellä kykenet ihan mihin vaan! Rohkeasti lenkkarit jalkaan ja kokeilemaan :)

Mulla on kesän ensimmäinen koetus edessä 13.6. tuolla Forssan Suvi-illassa, josta kaikki vuosi sitten alkoi.