Kesän aloitus ja DNF
Kyseessä tähän mennessä kesän kuumin päivä täällä suunnalla. Mikäs siinä, rakastan kesän lämpimiä ja aurinkoisia päiviä, mutta en välttämättä olisi toivonut sitä eiliselle, jolloin oli myös mulle kesän ekan puolimaratonin aika. Iltapäivällä lämpömittari näytti Forssassa +23 astetta ja tuulikaan ei pahemmin viilentänyt ilmaa. Nesteytykset oli huolehdittu kuntoon jo menneellä viikolla ja vielä lauantainakin muistin tankkailla hyvin. Muu tankkaus oli myös hoidettu, mutta silti Suvi-illan tulos ei ollut se mitä lähdin hakemaan ekalta puolikkaalta sitten viime syksyn. Lähdössä fiilis oli mahtava.
Miten se sitten meni? Siten, että tuloslistassa on nimeni kohdalla merkintä DNF.
Kisapaikalle saavuttiin puolitoista tuntia ennen starttia, lämmiteltiin ja venyteltiin huolella lähtöpaikan läheisyydessä sijaitsevalla ruohokentällä. Lähtöpaikalle siirryttiin, kun alkoi ohjattu alkulämmittely ja jäin yksin odottamaan lähtölaukausta, koska mieheni lähti tavoittelemaan huomattavasti kovempaa tulosta, kuin minä itse.
Liikkeelle lähdin maltillista vauhtia, koska tavoitteena oli päästä maaliin saakka ja mielellään paremmassa ajassa kuin viime vuonna. Vauhti pysyi siinä 6.20-6.30 minuuttivauhdissa ja askel rullasi kevyesti. Fiilis oli todella luottavainen, sillä viime syksystä huhtikuulle vaivannut lonkka ei ole kiukutellut yhtään viimeisen kuukauden aikana ja viikko sitten perjantaina juostu 16 km lenkki vahvisti luottamusta itseeni entisestään.
Olin pakannut mukaan kisaa varten vyölaukkuuni pari energiageeliä ja rusinoita, nesteet ajattelin ottavani jokaiselta juomapisteeltä, lukuunottamatta ihan ensimmäisiä, jotka tulivat vastaan jo parin kilometrin taivalluksen jälkeen. Olisi varmaan kannattanut edes pikkuisen hörpätä jo siinä parin kilometrin kohdalla, tai ainakin olisi kannattanut kaataa niskaan kupillinen vettä. Aurinko paistoi todella lämpimästi ja Forssan keskustan jälkeen, kun siirryttiin kohti Tammelan suoraa olisin jo toivonut muutamia pilviä taivaalle. Hiki virtasi jo 4 kilometrin kohdalla aika reippaasti, mutta askel rullasi suhteellisen kevyesti silti. Pilviä tuli taivaalle pieneksi hetkeksi ja viilensi ilmaa parilla asteella. Juomapisteellä otin jo ensimmäisen energiageelin ja kupillisen vettä, vaikka olin ajatellut ottaa geelit 8 ja 16 kilometrin kohdalla ja rusinoita suunnilleen puolivälissä. Kuumuus alkoi verottaa osaa juoksijoita ja jotkut kävelivät selkä edellä vastaan. Ensimmäinen pitkä ja loiva ylämäki väsytti hieman ja oli pakko hidastaa vauhtia noin 6.40 minuuttivauhtiin. Ylämäen jälkeen aloin pikkuhiljaa taas kiristää tahtia ja askel rullasikin ihan hyvin. Yhtäkkiä noin 6 kilometrin kohdalla tajusin, että vauhti oli tippunut huomaamatta 7.20 kilometrivauhtiin ja ihmettelin miten se on mahdollista, koska en omasta mielestäni ollut hidastanut tahtia. Vilkaisin sykkeitä ja ne oli 170 ja 180 välillä. Aivan liian korkeat siinä vaiheessa matkaa. Päätin kävellä pienen pätkän, jotta saisin sykkeet alas. Kävelin parisataa metriä, jonka jälkeen sykkeet oli alle 160 ja ajattelin, että kyllä tämä tästä vielä lähtee. Pitää vaan keventää tahtia pikkuisen. 7 kilometrin kohdalla jaoin matkaa etappeihin ekaa kertaa, mietin mielessäni, että nyt on 1/3 matkasta taivallettu, enää 2/3 jäljellä, hyvin se menee.
Tuli seuraava ylämäki, vauhti pysyi 6.30 minuuttivauhdissa tuon mäen alkuosan. Juuri ennen kuin olin päässyt mäen päälle alkoi hengitys ahdistaa ja vilkaisin sykkeitä, 180 taas. Päätin, että kävelen pienen pätkän. Kävelin siinä ensiapupisteen ohi ja katselin mietteissäni siinä istuneita keskeyttäneitä, jotka näyttivät muuten olevan kunnossa, mutta voimat oli aivan finaalissa jokaisella. Kuumuus oli rokottanut heitäkin. Hengitys tasaantui sen verran, että lähdin taas juoksemaan ja laskin mielessäni, että vielä on mahdollista päästä alle viime vuoden Suvi-illan aikani. Noin 50 metriä ensiapupisteen jälkeen se tapahtui, henki salpaantui täysin. Pysähdyin kokonaan, koska en meinannut saada henkeä. Kävelin takaisin ensiapupisteelle enkä saanut ensimmäisen puolen minuutin aikana sanottua mitään, koska en saanut henkeä. Tuntui kuin henkitorveen olisi asennettu läppä, joka ei enää auennut. Paniikki alkoi iskeä, kun istuin siinä tuolille. Kuulin kysymykset, onko minulla astma ja onko allergioita. Astmakysymykseen sain pudistettua päätä ja allergiakysymykseen sain sanottua siitepöly, en mitään muuta. Minulta kysyttiin olenko ottanut lääkkeet aamulla johon nyökkäsin. Henki ei millään meinannut alkaa kulkea kunnolla, vaan sain välillä vedettyä henkeä pienen pienen henkäisyn ja tunsin miten vasemmassa kainalossakin pisteli. Sain käteeni astmapiipun ja opastuksen miten toimia. Istuin vielä jonkin aikaa ja tunsin miten henki alkoi kulkea paremmin jokaisella hengenvedolla ja uskalsin jopa juoda vettäkin. Olo koheni nopeasti ja tulin jopa sanoneeksi, että istun vielä hetken ja jatkan matkaa sitten. Sain kyllä aika kysyvät katseet suuntaani ja lopulta joku tokaisi napakasti, ”sinä et kyllä jatka matkaa muutoin kuin autokuljetuksella maalialueelle”. Tajusin kyllä heti, ettei juosten jatkaminen varmaan olisi ollut kovinkaan hyvä vaihtoehto tuollaisen jälkeen. Numerolappu kouraan ja autokyytiä odottelemaan.
Siinä sitten odottelin kyytiä takaisinpäin noin vartin ja ehdin jopa napata pari kuvaa jo takaisinpäin juoksevasta miehestäni. Hieman hämmästyneen näköisenä meni ohi ja väsymys näkyi myös hänen kasvoistaan.
Tuossa ensiapupisteessä kuulin, että keskeyttäneitä oli huomattavasti enemmän kuin koskaan aiemmin ja ilmeisesti suurimmalla osalla syynä oli kuumuuden tuoma väsymys. Samalla kyydillä tuli 8 muuta juoksijaa, joten kohtalotovereita riitti. Myöhemmin luin, että pelkästään maratonilla keskeyttäneitä oli 50 kaikista 300 matkaan lähteneistä. Kuudesosa heistä siis keskeytti, aika suuri osa siis.
Maalialueelle autokyydillä päästyäni katsoin kelloa ja jäin odottamaan miestäni kenttäalueelle saapuvaksi. Mies oli asettanut itsellensä aiemmin viikolla tavoitteen alittaa 1:50:00 ja jännitin onnistuisiko hän tavoitteessa. Nopeasti päässäni laskin millaista vauhtia hän oli tullut tuossa kohdassa missä itse odotin kuljetusta ja jos samaa vauhtia olisi pystynyt jatkamaan maaliin saakka, olisi tuo alitus onnistunut. Kuumuus kuitenkin verotti myön hänen juoksemistaan eikä vauhti ollut pysynyt ihan samana loppuun saakka.
Maaliin mies tuli ajassa 1:52:35, joka oli hänelle uusi ennätys. Vuosi sitten myös mies juoksi ensimmäisen puolikkaansa juuri Suvi-illassa aikaan 2:17 ja risat, joten kehitys on hänen kohdallaan ollut huomattava. Vein hänelle juotavaa ja banaania maalialueelle, jotta palautuminen alkaisi mahdollisimman hyvin ja jäätiin odottamaan kahta tuttua juoksijaa, jotka vielä olivat matkalla. Ensimmäinen heistä tuli maaliin pari minuuttia kahden tunnin rajan rikkoutumisen jälkeen ja askel oli loppumatkasta todella raskas. Ajassa 2:09:44 tuli viimeinenkin porukan juoksija maaliin, joka oli todella hyvä suoritus siinä kuumuudessa.
Itseni kohdalla juoksu ei todellakaan mennyt kuten olin ajatellut ja tällä hetkellä onnistumisosuus juoksemieni puolikkaiden osalta on 50/50. Neljään olen lähtenyt ja kaksi olen tullut maaliin saakka reilun vuoden juoksu-uran aikana. Ensimmäisessä pääsin maaliin, toinen keskeytyi lonkan kipuilun takia, kolmas vietiin maaliin saakka ja tämä neljäs keskeytyi hengitysvaikeuksien takia. Jospa taas seuraavan onnistuisi juoksemaan maaliin saakka.
Kohtalotovereita eilisessä Forssan Suvi-illassa oli useita ja pettymys näkyi monen kasvoilla. Maaliin saakka päässeille juoksijoille nostan hattua mahtavasta suorituksesta. Kovinkaan moni ei tainnut tehdä omaa ennätystä siinä kelissä, mutta yritys oli kaikilla kova.