Polkujuoksuun tutustumassa

Kyllä se syksy ihan oikeasti on tuloillaan. Kesälomat on ohi ja juoksukoulussakin päätettiin kesäkausi kaikkien juoksuryhmien yhteiseen treeniin. Perinteisesti vuorossa oli viestijuoksua, mutta tällä kertaa kaikille varmaan jo tutuiksi tulleella Kuuvuorella. Ja tottakai myös portaat olivat mukana treenissä 🙂 Joukkueet jaettiin tasan niin, että jokaisessa joukkueessa oli juoksijota jokaisesta tasoryhmästä. Hienosti kaikki jaksoivat juosta ja kaikilla oli kivaa. Ainakaan mun korviin ei tullut mitään muuta tietoa 🙂 Viestin viimeinen etappi oli Kuuvuorelta takaisin lähtöpaikkaan ja se suoritettiin reppuselkäviestinä. Vuorotellen kannettiin toista juoksijaa selässä ja viestikapula oli aina kannettavalla. Oma joukkueeni tuli pronssille 🙂

Kesäkausi päättyi ja syyskausi starttaa syyskuun lopulla. Silti ei ole aikomusta jäädä laakereille makaamaan, vaan omatoimisia lenkkejä tullaan tekemään kyllä. Ja olisi Vauhtisammakollakin tarjolla erilaisia treenejä. Tällä hetkellä on meneillään 5 päivän juoksuputki, polkujuoksuineen ja tasamaajuoksuineen. Lisäksi voi osallistua juoksijan voimaharjoittelukurssille, jolle itsekin osallistuin viime vuonna, tai juoksutekniikkakurssille. Voimaharjoittelukurssista kerroin täällä

Hauninen2.JPG

Hauninen.JPG

Eilen sain ensikosketuksen polkujuoksuun. En ennen ole jotenkaan vaan ollut kiinnostunut lähtemään metsään juoksemaan, syytä en osaa sanoa. Mies sai kuitenkin houkuteltua mukaan poluille. Lähdettiin kotoa Raision keskustan läpi ja ohikulkutie reunaa pitkin kohti Haunisten altaita. Lenkki ei ollut pitkä, mutta olin aamulla käynyt jo salilla tekemässä yläkropan supersarjatreenin, joten energiaakaan ei hirveän paljon ollut ylimääräistä. Melkein tasamaata ja pyöräteitä pitkin matkaa altaalle oli noin 5 km ja Haunisten altaan ympäri vievä lenkki on vähän reilu 3 km pitkä. Aiemmin viikolla oli satanut jonkin verran ja odotin, että maa olisi ollut kuraisempi tai kosteampi, mutta siellä olikin aika kuivaa. Jossain vaiheessa lenkkiä saatiin kyllä pieni sadekuuro niskaan, mutta se ei pahemmin juoksua haitannut. Ainoastaan kalliot tulivat hieman liukkaiksi. 

Hauninen3.JPG

Kaikenkaikkiaan tuo kokemus oli positiivinen ja mut voi kyllä tulevaisuudessakin löytää poluilta juoksemasta 🙂

Hauninen4.JPG

HAuninen7.JPG

Nyt vielä pari viikkoa normaalitreeniä ja sen jälkeen taas keventelyä tulevaa varten. Tämän päivän jalkatreenin jälkeen olisin kyllä voinut aloittaa keventelyn vaikka heti 😀 Tehtiin supersarjatreeni Pure-treenin mukaisesti, siitä lisää huomenna, kun laitan pitkästä aikaa viikkotreenien yhteenvetoa tulemaan 🙂

Nyt jalkapalloa ja loikoilua! Mukavaa sunnuntaita kaikille!

Hyvinvointi Liikunta

Rodos, vanha kestosuosikki valloitti vol 1

Kesälomat oli ja meni, niinkuin viimeksi mainitsinkin. Itselläni oli nyt heinäkuussa vain 2 viikkoa lomaa 4 sijaan, sillä pidin yhden viikon toukokuussa ja yksi viikko jäi uupumaan työpaikan vaihdon takia. 

Aloitin lomani lähdöllä reissuun heti loman alussa miehen ja kuopuksen kanssa. Keväällä mietittiin kovin kohteita joihin haluamme lähteä ja minne kannattaa heinäkuussa suunnata. Lisäksi tietysti hintataso määritti osittain kohdetta. Paljon eri kohteita selattua ja niihin tutustuttuamme päädyttiin Kreikkaan ja siellä takavuosien suosikkikohteeseen Rodokseen, joka kuulemani mukaan on kohottanut loistoaan uudestaan. 

P7180166.jpg

Itse Rodoksen kaupunkiin emme halunneet majoittua, joten valitsimme sen lähellä, noin 5 kilometrin päässä sijaitsevan Ialyssosin, joka kulkee kohdeoppaissa myös nimellä Ixia. Paikka sijaitsee saaren ns tuulisella puolella ja siellä oli pientä pyöreää kiveä rannat. Meitä hiekkarannan puuttuminen ei haitannut, sillä meillä edes kuopus ei enää tee hiekkakakkuja vaan mielellään sukelteli aalloissa. Ja niitä riitti 🙂

Hotelliksi valikoitui Finnmatkojen Blue Star hotelli ja huonetyypiksi huoneisto, jotta meillä oli keittomahdollisuus ja jääkaappi. Muuta huoneessa ei kuitenkaan kokattu kuin aamupala. Tuo hotelli sijaitsi aivan rannalla ja ihan Ialyssosin ”keskustan” liepeillä joten kaikki tarvittava oli lähellä, ranta, yöpaikka ja ruokapaikat sekä kaupat. 

P7180187.jpg

Emme kuitenkaan viettäneet koko lomaa rannalla tai omassa kohteessa, vaan vuokrasimme auton ja ajelimme saaren ympäri oikeastaan kahteen kertaan.  Lisäksi kävimme Rodoksen kaupungissa bussilla kolmena päivänä. Ensimmäisenä päivänä, jolloin meillä oli vuokra-auto, ohjasimme sen nokan kohti Lindoksen kaupunkia, josta kaikki matkaoppaat kertovat. Idyllinen pikkukaupunki temppeliraunioineen ja kapeine kujineen on vierailun arvoinen paikka. Mukaan kannattaa pakata kevyet vaatteet, hyvät kengät ja vettä. Myös hyvät hermot kannattaa omata, sillä tungosta ainakin heinäkuussa on. 

P7190216.jpg

P7190218.jpg

P7190226.jpg

P7190229.jpg

P7190251.jpg

Pienten lasten kanssa kannattaa olla valppaana, sillä suojakaiteita ei missään ole. Ylös raunioille vievät portaat ovat myös liukaspintaista kiveä. Kuitenkin ihan maalaisjärjellä ja enempiä ryntäilemättä on ihan turvallista mennä sielläkin. Ja jos ei halua tai jaksa kävellä, voi tietysti aina ottaa aasikyydin joko molempiin suuntiin tai niinkuin minä ja kuopus tehtiin, vain toiseen suuntaan. Me tietysti valittiin alaspäin kyydissä. Siinä oli aaseilla vauhtia, kun alamäkeen juoksivat kapeilla kujilla. 

P7190217.jpg

P7190218.jpg

Lindoksen raunioiden alapuolella on myös ihana lahdenpoukama hiekkarantoineen, johon voi poiketa vilvoittelemaan kävelyn päätteeksi. Paitsi että vesi ei paljonkaan vilvoittanut tuolloin. Veden lämpötila taisi olla noin +26 paikkeilla. Rannalla on myös pari ruokaravintolaa, jos sattuu nälkä yllättämään. Itse emme tuona päivänä jääneet Lindoksen rannalle, vaan ajoimme muutaman kilometrin päässä olevalle Tsambikan rannalle, jonka kehutaan olevan yksi Rodoksen hienoimmista ja parhaista rannoista. Eikä suotta. Ranta on pitkä hiekkaranta, jossa pääsee mukavasti kävelemään rauhassa ja myös uimaan sekä sukeltelemaan sopivan kokoisissa aalloissa. 

P7190277.jpg

P7190279.jpg

P7190283.jpg

P7190287.jpg

Takaisin kohti hotellia ajellessa koukattiin vielä Rodoksen kaupungin kautta ja ajettiin kaupungin korkeimmalle paikalle Rodoksen Akropolikselle ja areenalle sekä ihailemaan auringonlaskua.  Maisemat tuolta ylhäältä auringon laskiessa Turkin puolen vuorten taakse oli mahtavat!

P7190312.jpg

P7190317.jpg

P7190351.jpg

P7190374.jpg

 

Ihania maisemia vai mitä? Voi olla, että joskus vielä palataan tuonne 🙂

 

Kulttuuri Matkat