Tankkauksen tärkeys juoksussa

Lenkillä2 22.5..jpg

Sunnuntaina aamusta lähdin käymään pitkällä lenkillä yksin. Ekaa kertaa lähdin ilman seuraa tavoittelemaan noin 30 km lenkkiä ja mietinkin miten saan itseni tsempattua loppumatkasta. Kisassa on aina muitakin juoksemassa vaikka mentäisikin omaa vauhtia. Yleensä mulla on ollut mukana mies näillä matkoilla vaikka lyhyemmät juoksenkin yksin usein. 

Aamulla oli jo yhdeksän aikaan noin 16 astetta lämmintä ja heitinkin päälle t-paidan ja shortsit ja selkään Camelbakin juomarepun. Matka taittui rennosti ensimmäiset 10-15 km ja ekan kunnon pysähdyksen tein vasta 10 km kohdalla. Eka virhe. Olisi pitänyt tankata muutakin kuin vettä ennen tuota. Tai no, olin mä kourallisen rusinoita ottanut noin 6 km paikkeilla, mutta se ei ollut riittävästi, suolaa olisi kroppa tuon lämpötilan takia kaivannut jo aiemmin. Mulla oli mukana hienoa merisuolaa pienessä Minigripissä. Eka kunnollinen pysähdyspaikka oli Turun linnanpuistossa puiden varjossa. Siinä hörppäsin kunnolla vettä, otin cashewpähkinää, rusinoita ja suolaa kaikkia. Pieni hengähdys ja matka jatkui pitkin jokirantaa kohti Tuomikirkkoa ja siitä edelleen Koroisiin. Vettä hörpin vähän väliä juostessakin, mutta seuraavan kerran tankkasin rusinaa, pähkinää ja suolaa vasta Koroisten kohdalla. Siinä penkin vieressä seistessäni, pysähtyi viereen vanhempi herra polkupyörineen, joka sanoi, että on hyvä tankata tällä kelillä jotta jaksaa. Samaan hengenvetoon kysyi kuinka monta kierrosta juoksen sitä lenkkiä. Jotkut siis juoksevat Tuomikirkolta Halistenkoskelle ja siltojen kautta ympäri tuota joen vartta pitkin. Ilme oli todella yllättynyt, kun kerroin, että mun lenkki oli alkanut Raisiosta Turun linnan kautta ja tarkoitus on juosta takaisin Raisioon. Siinä vaiheessa herra tokaisi, että sitten tankkaus onkin tärkeää olet aika sissi. Toivotti vielä hyvää lenkkiä ennen kuin lähti polkemaan kohti keskustaa. 🙂

Lenkillä 22.5..jpg

Jatkoin lenkkiä pitkin Raunistulan suoraa kohti Satakunnantietä ja sain huomata lämpötilan kohonneen huomattavasti. Varjoa ei löytynyt enää mistään joten en päässyt aurinkoa karkuun. Seuraavan tankkauksen tein Satakunnantiellä melkein Länsikeskuksen kohdalla. Tuossa vaiheessa alkoi jo pää särkeä ja tajusin, että tankkaus on sittenkin mennyt pieleen. Jätin ensimmäisen koukkauksen tekemättä. Siinä matka jo lyheni pari kilometriä. Lisää suolaa ja nestettä, rusinoita kyytipojaksi. Sinnikkäästi jatkoin matkaa kohti Raisiota. Päänsärky yltyi ennen kuin pääsin Raision puolelle ja päätin jättää myös seuraavan koukkauksen ja myös viimeisenkin tekemättä ja juosta suorinta tietä kotiin. Oli mulla bussikorttikin mukana, mutta päätin juosta kotiin asti. Välillä oli pakko kävellä, jotta pään jomotus ei yltyisi liikaa. 

Tarkoitus oli ollut juosta 34 km lenkki, mutta loppujenlopuksi matkaa taittui 27 km ja kotiin päästyäni vilkaisin mittarista, että lämpötila oli +23, joten olin ihan tyytyväinen jo tuohonkin lenkkiin. Pidempi olisi kuitenkin ollut maratonia ajatellen parempi, sillä heinäkuun 2. pvä voi olla yhtä lämmin tai lämpimämpikin. Otetaan siis uusinta tuolle pitkälle lenkille parin viikon kuluttua niin saadaan se maaginen 30 km raja rikottua. Isot pojat on kertoneet, että vasta siinä vaiheessa jaloissa alkaa tuntua pahalta ja pääkoppa voi pettää. 

Jälkeenpäin ajateltuna niin olin jättänyt tankkaukset ennen lenkkiä jo aivan liian pieneksi. Edellisenä päivänä olisi pitänyt juoda paljon enemmän jotainmissä on suoloja ja ehkä myös syödä hieman enemmän hiilareita. Lisäksi olin aamulla jättänyt nestetankkauksen kokonaan väliin ja juonut vain pari lasillista vettä ennen lenkille lähtöä.. Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa, vai miten se meni. Ensi kerralla viisaampia ja tankataankin paremmin. 

Tänäänkin pitää muistaa juoda kunnolla, on lämmin päivä tulossa. Mulla on lomaa tämä viikko ja tänään on edessä terassin pesu ja öljyämisurakka. Sen kun saa tehtyä, niin voi hakea vähän kesäkukkiakin 🙂

Pontus 24.5..jpg

Ihanaa kesäpäivää kaikille, Pontuskin nauttii aamuauringosta ja voikukista 🙂

Hyvinvointi Liikunta

Diagnoosina rasitusastma

Aamusmoothie.jpg

Mutta ei anneta sen haitata.

Maaliskuussa kerroin, kun kävin työterveyden kautta astmahoitajalla ja sain kotiin mukaan PEF-mittarin ja Ventolinen. Seurantaa puhallusvoimasta tein kahden viikon ajan ja käytin Ventolinea säännöllisesti aamuin-illoin. Lääkärille piti mennä jo heti tuon seuranta-ajan jälkeen tekemään testit myös siellä, mutta flunssat estivät testin tekemisen. Siinä piti olla vähintään kaksi viikkoa flunssasta ennen kuin testin voi tehdä. 

No nyt sitten kävin siellä eilen. Kotiseurannan tulosten mukaan mulla on lievä rasitusastma ja lääkäri määräsi lääkityksen sitä varten. Sain myös jonkin verran materiaalia kotiin luettavaksi, jotka vielä tuossa pöydällä odottavat. Ensimmäisenä ajattelin kesän maratonia ja miten siitä muka astman kanssa selviää. Hetken järkeiltyäni tulin siihen tulokseen, että jos tähän saakka olen ilman lääkettä pystynyt juoksemaan puolikkaan niin miksen pärjäisi maratonilla, kun lääkitys saadaan kohdilleen. Ja voihan se olla, että mun korkealla huitelevat sykkeetkin tasoittuvat hieman, kun saadaan keuhkojen tulehdustila hoidettua. Lääkäri myös uskalsi epäillä, että mun reilun parin vuoden takainen keuhkokuume olisi voinut johtua rasitusastmasta. Mulla on ehkä kauemman aikaa ollut tuo vaivana ja kun lopulta aloitin liikkumisen, reagoi keuhkot heti. 

Onneksi kuitenkin rasitusastman paras lääke on liikunta. Liikuntahan parantaa keuhkojen toimintaa ja estää yhdessä oikean lääkityksen kanssa sairauden etenemistä. Astma ei siis rajoita liikkumista mitenkään jos lääkitys on kunnossa ja jos oireita ei ilmene liikkuessa on lääkitys tasapainossa.

Itse olen huomannut, että tuo hengen salpautuminen ja hengästyminen sekä yskänpuuskat tulevat useimmiten joko pakkasella tai siitepölyaikaan. Myös erittäin kuuma ja kuiva ilma aiheuttaa oireita. Onneksi saan nyt apua oireisiin ja voin toivottavasti jatkaa juoksua vielä paremmilla tuloksilla. 

 

Ja hei! Mulla alkoi nyt viikon mittainen loma!! Sää näyttää todellakin lomasäältä ja aion nauttia vapaista täysillä. Maanantaina lähden käymään edestakaisin Helsingissä, mutta loppuviikko menee kotimaisemissa takapihan terassia kunnostellen, juosten, pyöräillen ja lepäillen. On mulla myös hierontakin tiedossa. 

Tänään saan keskimmäisen lapsista kotona käymään ja me mennään vähän shoppailemaan ja illalla vien nuo isommat lapset syömään jotain hyvää 🙂 Kuopus on Vaasassa juoksemassa Stafettkarnevalenissa ja eilen katsoinkin viestikapulan vientiä Yle Areenan kautta. Oli päässyt oikein lähikuvaan, kun vei johtopaikalla oman joukkueensa kapulaa tyttöjen 5×80 m viestissä. Voittivan oman lähtönsä kirkkaasti. Siinä oli äiti ylpeänä 🙂

 

Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua kaikille!!

 

Hyvinvointi Liikunta Terveys