Maaliskuu

Maaliskuu, kevätkuukausi kuulemma, mutta ihan vielä ei kevään merkkejä ole pahemmin nähtävillä. Paitsi muutamat pajunkissat on tullut bongattua juoksulenkin varrella. Pääsiäinenkin on ihan kohta ovella. Päivät pitenee ja kohta ilmakin alkaa lämpenemään. Tai sitten saadaan odottaa sitä ilmojen lämpenemistä juhannuksen jälkeiselle ajalle 😀 

Lisäksi juoksukausi alkaa olla kiihtymässä ja salitreeniä aletaan taas muokkaamaan enemmän juoksua tukemaan. Pitkät sarjat vaihtuu lyhyempiin 5×5 sarjoihin ja nyt haetaan hermotusta kuntoon. Liian pitkät sarjat vetää helposti jalat tukkoon ja juoksusta ei tule mitään. Ohjelmaan jää edelleen moninivelliikkeitä kuten tempaus, rinnalleveto, maastaveto ja pystypunnerrus. Lisänä on kevyitä kyykkyjä ja vatsalihastreeniä, ehkä pikkuisen hauista, ojentajia ja yläselkääkin. 

Salilla 1.3..jpg

Kevään tulossa odotan myös pyöräilykauden korkkaamista. Työmatkapyöräilyllä saa hyvin hyötyliikuntaa ja samalla hoituu pk-lenkit. Pitää vaan ensin varata pyörälle keväthuolto. Tuo työmatkapyöräily kyllä tarkoittaa samalla aikaisempia aamuja kun normaalisti, mutta nopeasti siihenkin tottuu. Varsinkin, kun aamut ovat jo nyt huomattavasti valoisempia ja illallakin kotiin tullessa on vielä valoisaa. Tänään kävin töiden jälkeen koiran kanssa kevyellä juoksulenkillä ja ehdin takaisin kotiinkin ennen pimeän tuloa, vaikkakin tuo koira oli loppumatkasta mallia perässävedettävä 😀 

Jäät.jpg

Tänään kävin myös työterveydessä ja sain mukaan kotiin tarvikkeet rasitusastman testausta varten. Nyt mulla on seuraavan 2 viikkoa mukana puhallusputki ja Ventoline. Aamuin ja illoin pitää kirjata ylös nuo arvot ja myös jos päivän aikana alkaa tuntua siltä, että happi ei kulje kunnolla. Pikkuisen nuo testaukset työterveydessä viittasivat siihen suuntaan, että jonkinasteista rasitusastmaa saattaa olla, mutta nämä parin viikon tulokset sitten näyttävät asian oikean laidan.

Astmatestit.JPG

Onneksi tuo rasitusastma ei vaikuta juoksemiseen vaan voin jatkaa sen parissa kaikesta huolimatta. Itse asiassa juoksu on yksi parhaista mahdollisista liikuntamuodoista jos kärsii rasitusastmasta, koska juoksun aikana vahvistaa keuhkoja. 

Sunnuntaina ajattelin uskaltaa lähteä Vauhtisammakon porukan mukana 3 tunnin miniultralle vähän maratonkuntoa kohottamaan. Laskin juuri, että tuohon maratoniin on nyt 4 kuukautta aikaa, joten hyvin ehtii vielä parannella kuntoa. 

 

Mitäs muiden viikkoon kuuluu?

 

Hyvinvointi Liikunta

Ulkoilua, kevyttä treeniä ja lepoa

Long time no see. Vierähti melkein viikko tässä ihan hiljaisuudessa. En mä silti ihan laiskana ole ollut, vaikkakaan en ole saanut itsestäni oikein mitään irti. 

Juoksukoulu oli viime viikon tauolla ja niin myös minun juoksuni. Salilla tuli käytyä ja ihan hyvin jaksoin tehdä tempauksia ja rinnallevetoja, lisänä penkkipunnerrukset ja ylätaljalla selkälihaksia rääkättiin. Koiran kanssa tuli nautittua ulkoilmasta ja kauniista säästä. 

Iltakävely.jpg

Pontus.jpg

Loppuviikosta alkoi voimat olemaan hieman vähässä ja kävin työterveyden kautta ennen kuin pääsin viikonlopun viettoon. Kolmen viikon takaisen flunssan jälkeen on välillä ollut hieman raskasta hengittää ja pientä yskääkin on ollut edelleen havaittavissa. Keuhkoista ei kuulunut mitään ylimääräisiä ääniä, mutta lääkärin pitkän haastattelun jälkeen tultiin siihen lopputulokseen, että menen rasitusastmatesteihin tällä viikolla. Hain apteekista Ventolinen jo valmiiksi, jotta saan sitten kunnon ohjeistuksen miten sitä tulee käyttää. 

Usvaa.JPG

Lauantaina kävin kuitenkin NRJ Workoutissa täällä Turussa vähän liikkumassa, mutta siitä lisää vähän myöhemmin 🙂

Mukavaa karkauspäivän iltaa ja alkanutta viikkoa kaikille!

 

Hyvinvointi Liikunta Terveys