5 lajin herkut

Veikö kissa kielen? Ei vaan herkullinen 5 ruokalajin illallinen lauantai-iltana. 

Viikonlopun Helsingin reissua varten oltiin tehty pöytävaraus Ravintola Raguun lauantai-illaksi. Olin selaillut jo etukäteen ravintolan ruokalistaa netissä ja miettinyt miten osaan tehdä oikean päätöksen, kun lopulta on sen aika. Herkulliselta kuulostavia ruokia oli tarjolla läpi koko aterian alkuruoista jälkiruokiin. 

Ravintola sijaitsi aivan hotellimme takana joten matka sinne ei vienyt kauan aikaa. Ovesta sisään tullessamme huomasin heti, että paikka oli lähestulkoon kaikkia 90 istumapaikkaa myöden täynnä. Ei ihme, sillä onhan kyseessä ravintola, jossa on yhdistettynä skandinaavinen ja italialainen keittiö. Henkilökunta ja koko ravintolan tunnelma olivat ihanan rentoja ja siellä tunsi itsensä todella tervetulleeksi.

Kun meille esiteltiin erilaisia menu vaihtoehtoja ei tarvinnut kovinkaan kauan miettiä päätöstä. Tarjolla oli ”normaali” menu, josta voi valita jokaisen ruoan erikseen, mutta myös yllätysmenu, josta vain valittiin joko 3,4 tai 5 ruokalajin illallinen. Me valittiin 5 ruokalajin setti. Tarjoilija vielä varmisti onko meillä jotain allergioita ja kun ei ollut, oli asia sillä selvä. Lisäksi otimme kyytipojaksi viinimenun, josta tuli jokaista ruokalajia varten oma viininsä. Onneksi sentään vain yksi sopiva annos per ruokalaji, niin päästiin vielä omin jaloin ulos ravintolasta 🙂

Vieläkään emme siis tienneet mitä tulemme syömään illan aikana. 

Ensimmäisenä annoksena oli sokerimarinoitu lohi, jonka lisukkeena oli ainakin tapiokakeksi ja parsakaalia. Illan avaus oli onnistunut, todella maukas.

Ragu1.jpg

Seuraavana meille tuotiin punajuurikeittoa, jossa oli pohjalla vadelmaa ja Mascarpone-juustoa. Kyllä, ihan oikein luit! Vadelmaa! En olisi itse ihan ensimmäisenä yhdistänyt vadelmaa ja punajuurta, mutta pakko myöntää, todella onnistunut annos tämäkin. 

Ragu2.jpg

Kolmanneksi ruokalajiksi oli valikoitu katkarapurisotto. Risotto on joko hyvää tai mitäänsanomatonta ja tämä menee ehdottomasti tuohon ensimmäiseen kastiin. En ole koskaan aiemmin saanut maistaa yhtä hyvää risottoa. Suosittelen!

Ragu3.jpg

Aterian pääruoka oli jotain, mitä en koskaan aiemmin ole syönyt. Hieman epäröin, kun eteen tuotiin karitsaa. Lammasta olen aiemmin syönyt, mutten ole koskaan tähän mennessä saanut hyvää lammasta. Positiivisin mielin toiveikkaana aloin kuitenkin maistelemaan annostani. Kieli meinasi mennä mukana myös tämän annoksen kohdalla. Liha oli erittäin mureaa ja todella maukasta. Olin todella tyytyväinen siihen, että valitsimme tuon yllätysmenun, sillä jos joku olisi kysynyt ottaisinko karitsaa, olisi vastaus ollut ei. Hyvä näin, syön toisenkin kerran 🙂

Ragu4.jpg

Jälkiruokaa odotellessa vaihtui meidän 5 ruokalajin illallinen 6 ruokalajin settiin. Saimme keittiöstä vielä kokin tervehdyksenä bonusjälkkärin, jossa oli tyrnimarjaa, mascarponea (muistaakseni) ja mysliä. Tyrnimarja on todella raikas ja sopii erittäin hyvin jälkiruokiin.

Ragu5.jpg

Viimeisenä muttei vähäisimpänä se jälkiruoka. Jälkiruoka on mulle yleensä se aterian kohokohta, ehkä siksi, että olen erittäin perso makealle. Usein jälkiruoaksi valikoituu suklaa jossakin muodossa, mutta tällä kertaa oli edessä poikkeus. Eikä mikään huono poikkeus. Yllättävä ehkä kuitenkin. 

Jälkiruoassa oli appelsiinisorbetin kaverina porkkanaviipaleita ohuina lantteina! Jep, porkkanaa… Ensin vadelmaa punajuuren kanssa ja nyt porkkanaa appelsiinisorbetin lisukkeena. Eikä kyllä sekään ollut huono vaihtoehto, sopi kuin nyrkki silmään. 

Ragu6.jpg

Kuuden ruokalajin ja viiden viiniannoksen, tai no kuuden viiniannoksen jos laskee mukaan aperitiivin, jälkeen oli erittäin ravittu olo. Ei jäänyt nälkä tuon setin jälkeen eikä paha mieli, sillä ruoka oli enemmmän kuin maukasta. Se oli loistavaa! 

Voin hyvillä mielin suositella Ragua ja heidän yllätysmenua. Se vaihtuu viikoittain, joten ei kovinkaan suurta todennäköisyyttä ole saada samaa settiä uudestaan. Noita ruokalajeja ei myöskään löydy heidän ”normaali”listaltaan. Yllätysmenun saa myös kasvisvaihtoehtona, mikäli et pidä lihasta.  

Koti Ruoka ja juoma

Have a nice weekend!

50047-Have-A-Nice-Weekend.jpg

 

Työviikko on taas taputeltu pakettiin ja viikonloppu on alkanut!

Myös viikon treenit on tehty ja mä meinaan rentoutua seuraavat pari päivää. Huomenna ohjataan auton nokka kohti Helsinkiä ja kotiin tullaan vasta sunnuntaina. Ohjelmassa kaupungilla kiertelyä, ostoksia, ruokailua ja jääkiekkoa. Niin ja tietysti laatuaikaa oman murun kanssa 🙂

Ainakin jotain treenivaatetta olisi hakusessa ja ehkä jotain kivaa arkivaatettakin. Kevättä odotellessa olisi kiva saada vaatekaappiin jotain muutakin väriä kuin mustaa, harmaata ja valkoista. Huomenna illalla meinataan syödä hieman pidemmän kaavan mukaan ja istua nauttimassa herkuista. 

Sunnuntaina ennen kotiin lähtöä ehtii vielä kierrellä kaupungilla ja käydä katsomassa yksi Jokereiden peli. 

Voi olla, että Instan puolelle jotain kuviakin tulee laitettua.

 

Mukavaa viikonloppua kaikille! 

Suhteet Oma elämä