Nakerra näkkäriä

Viikonloppuna kävin ostoksilla Punnitse & Säästä-liikkeessä ja mukaan tarttui erilaisia siemeniä. Siemenethän ovat vatsan toiminnalle todella hyviä ja sen lisäksi ne on maukkaita.

Punnitse:säästä.jpg

Innostuin sitten lauantaina alkuillasta tekemään siemennäkkileipää pellillisen. Aikaa se ei vie kovinkaan paljon ja työläin osuus on levittää taikina uunipellille tasaisesti ja tarpeeksi ohueksi levyksi. Yhteensä aikaa kului noin 40 minuuttia, josta 10 minuuttia meni valmistamiseen ja 30 minuuttia uunissa paistamiseen ja jäähdytykseen.

Näkkäri2.jpg

Ohjeen löysin viimeisimmästä Maku-lehdestä johon se oli saatu lukijalta. Tässä resepti jakoon myös teille.

  • 3 dl auringonkukansiemeniä
  • 0,5 dl hampunsiemeniä
  • 0,5 dl pellavansiemeniä
  • 0,5 dl seesaminsiemeniä
  • 1 dl kaurahiutaleita (tarvittaessa gluteenittomia)
  • 2 rkl perunajauhoja (itse käytin maissijauhoja)
  • 1-1,5 tl suolaa
  • 3 munaa (M-koko)

Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään kulhossa, lisää munat ja sekoita tasaiseksi.

Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille mahdollisimman ohueksi levyksi.

Paista 175-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia tai kunnes pinta on kauniin kullanruskea ja näkkäri on rapeaa.

Jos haluat tasaisia paloja, leikkaa näkkärilevy paloiksi veitsellä heti uunista ottamisen jälkeen. Muuten voit antaa levyn jäähtyä ja murtaa myöhemmin sopiviksi paloiksi, kuten minä tein.

Näkkäri5.JPG

Tarjoa voin ja juuston kera tai jos haluat herkutella, voi päälle laittaa ilmakuivattua kinkkua. 

 

Siemeniä ja hiutaleita voit vaihdella ihan oman makusi mukaisesti ja testata erilaisia yhdistelmiä. Maissijauho antoi mukavan oman sävynsä näkkärille, kuopuksen mielestä ne tuoksui ja melkein maistuikin popcornille. 

Näkkäri6.JPG

Tästä näkkäristä tuli kyllä meidän porukan uusi suosikki viikonlopun aamupala- tai iltapalapöytään. Kannattaa kokeilla!

 

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Liikunta

Maanantaifiilis

Tänään on jotenkin tuntunut ihan oikeesti maanantailta. Ei muuten, mutta väsyttää ja on ihan voimaton olo. Salillakin tuntui ettei mitään jaksa tehdä ja välillä meinasi jopa huimata. Olen nukkunut ihan hyvin viikonlopun aikana ja syönytkin olen. Lounaalla tänään tankkasin pikkuisen hiilareita myös, jotta saisi lisäpuhtia päivään. Jälkkäriksi valitsin vitamiinishotin, jossa oli ainakin inkivääriä ja jotain hedelmäsekoitusta. Niin ja olen kyllä muistnut juodakin tarpeeksi, vettä siis 🙂

Välillä vaan voi olla tällaisia päiviä ja siksi teinkin salilla päätöksen lyhentää treeniä ja jätin ns avustavat liikkeet pois ja tein ainoastaan tempaukset, rinnalle vedot ja maastavedot. Ja tietysti rääkkäsin vähän vatsalihaksia voimapyörällä. Äsken tein vielä lyhyen joogasetin, jossa venyteltiin yläkroppaa ja vähän jalkoja ja ihan kuin siitä olisi saanut vähän lisäenergiaa. Tai sitten se tuli kanasalaatista, jonka söin salin jälkeen 😀

Viime viikolla pidin alkuviikosta taukoa juoksutreeneistä sen viikonlopun flunssan takia, mutta jo torstaina olin mukana Vartiovuoren mäellä juoksemassa ja tekemässä vähän lihaskuntotreeniä. Siellä me Vauhtisammakkolaiset juostiin ympäriinsä kahvakuulien ja painoliivien kanssa välillä tehden boxihyppyjä ja kahvakuulaliikkeitä. 

Keskiviikkona ja perjantaina kävin myös salilla ja perjantaina mies nappasi taas muutaman treenikuvan. Ei aina tällaisella persjalkasella ole niin helppoa 😀

Sali 13.2. .jpg

Sali2 12.2..jpg

Sali3 12.2..jpg

Sali4 12.2..jpg

Eilen kävin vielä parin tunnin pk-lenkillä ja sain samalla testattua uusia nastallisia juoksukenkiä kunnolla ekaa kertaa. Hyvin toimivat ja lisäplussan niille toi vedenpitävyys. Ei se juoksu ihan normaalia kuivan kelin juoksua vastannut, mutta ei pahemmin jalat lipsuneet ja alamäessäkin uskalsi mennä vauhdilla. Samalla alueella missä eien juoksin, oli nähty susi lauantaina, mutta eilen ei siitä näkynyt jälkeäkään. Liekö ollut susi ollenkaan vai olikohan joltain koira karannut? Ja jos olikin, niin on ilmeisesti nähnyt parhaakseen pysyä hiljaisemmilla seuduilla. 

Onneksi tämä maanantai on nyt taputeltu ja huomenna on taas uusi päivä. Jospa sitä olisi huomenna vähän pirteämpi ja energisempi. 

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!

 

Hyvinvointi Hyvä olo Liikunta