Kotimaanmatkailua Nuuksiossa

Kerroin aiemmin meidän lomamatkasta ihanalle Rodoksen saarelle heinäkuussa. Toinen osio tuosta reissusta on myös tulossa kohta. Vaikka mulla oli työpaikan vaihdon vuoksi vain 2 viikkoa lomaa, ehdittiin silti lomailla myös kotimaassa. Käytiin myös pakollinen Linnanmäki-reissukin tekemässä.  Mutta Linnanmäen lisäksi käytiin tutustumassa meille uuteen kotimaan kohteeseen aivan lähellä pääkaupunkia. Meidän piti lähteä sinne myös tänä viikonloppuna telttailemaan, mutta flunssa päätti toisin. Olo oli jo torstaina illalla kuumeinen tai oikeastaan jo ennen työpäivän päättymistä alkoi voimat uupua ja olo oli aika flegmaattinen. Kotiin pyöräilin epätavallisen hidasta vauhtia, koska en vaan jaksanut polkea kovempaa. Perjantaina päivän aikana ruumiinlämpö laski aika alas, joka on myös epätavallista mulle. Voimat oli ihan tiessään, kurkku karhea ja hengitys tuntui raskaalta, ei meinannut jaksaa alakerrasta yläkertaan portaita kiivetä. Jäi siis viikonlopun reissu tekemättä. Mikä kohde meillä sitten oli ollut suunnitelmissa? No Nuuksio!

Nuuksio2.JPG

Nuuksiossa käytiin melkein heti Kreikasta kotiuduttua. Tarkoituksena oli nukkua teltassa Haukkalammen ympäristössä, mutta Nuuksioon päästyämme alkoi sataa vettä melkein kaatamalla ja katsottiin varmemmaksi tehdä suunnitelmiin muutos ja ajettiin Oittaan leirintäalueelle. Vuokrattiin sieltä mökki yhdeksi yöksi ja päätettiin, että kierretään tuo Haukkalammen reitti sitten seuraavana päivänä. Onneksi mökkejä oli vielä vapaana, vaikka tultiinkin sinne illalla kesken vilkkaimman kesälomakauden. 

Aamulla pakattiin tavarat ja koira autoon heti aamupalan jälkeen ja suunnattiin auton nokka kohti Haukkalampea. Maisemat on todella kauniit jo ajomatkalla. Ei millään meinaa uskoa, että niin lähellä Helsingin ruuhkaista keskustaa ja Kehä 3:sta löytyy niin hiljainen ja kaunis paikka. Auto parkkiin ja reppu selkään. Vähän eväitä otettiin mukaan vaikka meidän valitsema reitti ei ollut kovinkaan pitkä, muutaman kilometrin. Polku johdatti meidät korealle kallioiden päälle, josta näkymät yli puiden latvojen oli mahtavat. Välillä laskeuduttiin alas kallioiden juurelle, ympärillä olevan maiseman vaihdellessa metsän ja metsälampien välillä. Kaunista ja hiljaista, vaikkakin koko ajan oli pieni vesisateen uhka ja tummia pilviä näkyi yllä. Muutamia kuvia napsin tuolla matkalla puhelimella, joten antaa niiden kertoa sanojen sijaan tuosta luonnon kauneudesta. 

Nuuksio3.jpg

Nuuksio4.JPG

Nuuksio5.JPG

Nuuksio6.jpg

Nuuksio.JPG

 

Suhteet Oma elämä Hyvä olo Matkat

Treenien keventelyä

DSC_0007.jpg

Mennyt viikko on mennyt kevennellen ja kehoa huoltaen. Mukaan menneen viikon ohjelmaan mahtuu yksi juoksulenkki ja yhden päivän työmatkapyöräilyt. Aika vähäiseltä kuulostaa ja sitä se onkin. Tarkoitus oli kyllä liikkua vähän enemmän, mutta toisin kävi. Lisäksi on onneksi venyttelyitä ja joogaa.  Juoksulenkki tehtiin Haunisten altaiden poluilla ja kyllä se polkujuoksu vaan kivaa on nyt kun siihen on innostunut tutustumaan paremmin. Vähän pelottaa vaan nuo nilkat. Mulla on vasen nilkka jotenkin jäykkä ja se iskee välillä tietystä asennosta takaisin. Tällä kertaa onneksi vain yhden kerran. 

Salille oli tarkoitus mennä viikonlopun aikana käymään ja pieni lenkkikin piti tehdä, mutta toisin kävi. Olen torstaista lähtien ollut puolikuntoinen. Ensin tuli väsähdys ja kuumeinen olo kesken työpäivän torstaina. Perjantain aikana kehonlämpö meni hieman alemmaksi, kuin mitä se normaalisti on. Mun normaali kehonlämpö on noin 36.3 ja nyt se on perjantaipäivästä lähtien ollut 35.2 ja 36.0 välillä. Kurkku on ollut karhea ja hengitys todella raskas. Nenä on välillä tukkoinen, muttei kunnon nuhaa silti. Olen tankannut ylimääräistä vitamiinia ja sinkkiä ja juonut todella paljon kylmää vettä ja kuumaa hunaja-inkiväärivettä. 

En ole uskaltanut tuon oudon olon takia liikkua mitään enempää kuin eilen aamupäivästä käytiin kaupassa. Tuokin kauppareissu vei mehut loppupäiväksi ja päiväunet sohvalla kesken F1 aika-ajojen yllätti. Nyt alkaa jo tuntua hieman paremmalta ja toivon mukaan pääsen parille lenkille tulevan viikon aikana. Liika laakereilla makaaminen ei välttämättä ole hyväksi ensi sunnuntain juoksua ajatellen. Ja huomenna pääsen myös hierojalle vähän jalkojen lihaksia availemaan. Ja arvatkaas mitä! Mun lonkkakipu tai lonkan koukistajien kireys ei vaivaa tällä hetkellä lainkaan! 🙂

DSC_0029.jpg

Tässä vielä menneen viikon todella vähäiset liikkumiset ja treenit.

Keskiviikko

juoksu

  • aika 0:28:33
  • matka 3,35 km
  • keskivauhti n 6.20 min/km
  • keskisyke 137 bpm / max syke 167 bpm
  • kulutus 162 kcal
  • pte 2.4

Torstai 

työmatkapyöräily, aamu

  • aika 0:41:41
  • matka 11,8 km
  • keskinopeus 16.4 km/h
  • keskisyke 124 bpm / max syke 153 bpm
  • kulutus 181 kcal
  • pte 1.8

työmatkapyöräily, iltapäivä

  • aika 0:41:38
  • matka 11,8 km
  • keskinopeus 16.9 km/h
  • keskisyke 109 bpm / max syke 137 bpm
  • kulutus 149 kcal
  • pte 1.4

DSC_0015.jpg

 

Hyvinvointi Liikunta