Valokuvaamisen opettelua

Mä en koskaan ole ollut kovinkaan luova tai taiteellinen, vaikka joskus ala-asteella yhdestä piirustuskilpailusta sainkin palkinnon. En kuitenkaan muista mikä tuo palkinto oli, joten mistään suuresta kisasta ja mahtavasta palkinnosta ei tainnut olla kyse. Haaveita oli jossain vaiheessa arkkitehdin tai sisustusarkkitehdin ammatista, mutta jossain vaiheessa mieli muuttui, ehkä tajusin, ettei se ihan mun juttu olisi ollut. Siihen ei olisi tainnut riittää pelkkä matematiikka, luovuus olisi ehkä ollut hyvä lisä.

Puolitoista vuotta sitten ostin itselleni uuden kameran, koska halusin opetella kuvaamaan kauniita kuvia, joita myös muiden blogeissa näkyy päivittäin. Halusin pienen ja näppärän, helposti mukana kannettavan kameran, jolla saa helposti kauniita kuvia. Sellaisen löysinkin. Halpa se ei ollut, mutta kaunis ja juuri mulle tarkoitettu. Miehen iso ja painava Nikon sai unohtua. Sitähän on niin vaikea käyttääkin, kun pitää osata säätää kaikki nippelit juuri oikein. 

P2160038.jpg

P2160060.jpg

P2180201 2.jpg

Päädyin siis ostamaan monella bloggarillakin päivittäin mukana kulkevan Olympuksen PEN E-PL7:n. Alkuun se kulkikin usein mukana ja kävin kuvaamassa Naantalia ja Turkua innolla. Ajattelin, että kyllä se kuvaaminen harjoittelemalla alkaa kulkea. Ja onhan kamerassa aina niitä ihania taidesuotimia, joiden avulla kuvat saa kauniiksi jos ne ei muuten silmää miellytä. 

 

Aurajoki ja pilvet.JPG

P7040216.jpg

P7060351.jpg

P7060355.jpg

En sitten tiedä olenko liian kriittinen ja hätäinen. Kaiken pitäisi onnistua heti tai mielenkiinto hiipuu. Muutamia kauniita kuvia olen onnistunut saamaan, mutta ei musta mitään ammattikuvaajaa varmaan koskaan tule. Ja jotenkin tuntuu siltä, että pitäisi olla enemmän aikaa opetella miten kaikki säädöt tulee missäkin tilanteessa olla. Lomamatkoilla kamera on ostohetkestä lähtien kulkenut mukana ja sillä onkin tullut räpsittyä lukuisia kuvia, hyviä ja huonoja. Mutta eikö sitä aina ole sanottu, että harjoitus tekee mestarin? Tähän minäkin haluan uskoa. 

P7170151.JPG

P7170154.JPG

Mies sitten otti ja laittoi Nikoninsa myyntiin, koska ei ole viime aikoina kuvaillut sillä pahemmin, eikä jaksa kantaa sitä mukanaan reissuilla. Ja koska jos jotain myy, saa siitä aina rahaa. Tai ainakin yleensä, eikö vain? No. Nyt sitten jotenkin pääsi käymään niin, että kun rahat Nikonin myynnistä kilahtivat miehen tilille, jatkoivat ne matkaansa Olympukselle. Jaa että miksikö? No siksi, että mun Olympus tarvitsi vähän lisäosia 😀

Tilaukseen meni objektiivilisäke-setti. Siihen kuuluu makrolisäke, laajakulmalisäke ja kalansilmälisäke. Tuota viimeistä en välttämättä olisi tarvinnut, mutta koska se kuului pakettiin niin saa tulla mukana. Ehkä sillä jotain hauskoja kuvia vielä saa aikaiseksi. Ostoslistalla on vielä jonkinlainen kameralaukku tai suoja, koska tähän saakka kamera on kulkenut käsilaukussa ja se ei taida olla paras mahdollinen säilytyspaikka… Olin jo tilaamassa ihanaa Olympuksen omaa kameralaukkua, joka muistuttaa ihanasti käsilaukkua ja siihen mahtuu mukavasti kameran lisäksi kännykkä ja vaihto-objektiivi. Tällä kertaa jätin kuitenkin vielä väliin sen tilauksen. Ja lupasin miehelle, että saa lainata mun kameraa joskus jos haluaa 🙂

Ehkä täälläkin alkaa näkymään enemmän kuvia. Ja parempia kuvia 😀

Suhteet Oma elämä Mieli

Vitamiineja ja syysaurinkoa

C-vitamiinia, sinkkiä, Carmolis-tippoja ja vaikka mitä. Niitä tuli työpäivän jälkeen tankattua, koska kesken päivän meni nenä tukkoon, silmäluomien sisäpuolelle ilmestyi jostain hiekkapaperia ja pieni vilu iski päälle. Hyppäsin kuitenkin työpäivän jälkeen pyörän selkään ja poljin kotiin. Vauhti ei ollut kova, mutta selkä oli hikinen perille päästyäni.

Vitamiinit.jpg

 Sohva vei voiton tänä iltana, mutta päiväunia en uskaltanut ottaa, ettei yöunet mene ihan kokonaan. 

Eilen käytiin miehen kanssa lyhyellä polkujuoksulenkillä ja kyllä se vaan kivaa on! Vähän piti varoa nilkkoja ja olla tarkkana kaikkien kantojen ja kivien kanssa ettei vaan tule mitään vaurioita. Mitään rikkonaisia raajoja en todellakaan halua. Lenkki jätettiin tarkoituksella lyhyeksi ja kevyeksi, keskivauhti huiteli jossain 6:20 min/km paikkeilla ja keskisyke hieman yli 130. Loppuviikosta tehdään vielä joku kevyt lenkki ja salitreeni, jos terveinä pysytään. Ensi viikko onkin sitten tankkausta, huoltoa ja pientä viimeistelyä ennen sunnuntain juoksua. Tallinnaa kohti lähdetään jo perjantaina, jotta lauantain saa olla ihan rauhassa. 

Hauninen 31.8.3.jpg

 

Facebookista tuli vastaan tapahtuma 4 vuoden takaa ja samalta reissulta on myös alla oleva kuva. Kaveri oli tuolloin ollut meillä vajaan kuukauden ja oltiin viikonloppu mökillä. Ihana törkykuono, tuleva hortonomiko? Sama meno jatkuu edelleen. Takapihalle on ihan turha laittaa kukkia, koska ne kuitenkin kaivetaan ylös 😀

Pontus-pentu.JPG

 

Ihanaa loppuviikkoa kaikille!

Hyvinvointi Liikunta Terveys