Pikajuoksua ja Cooperia
Tallinnan Maraton ja siellä puolimaratoni lähestyy kovaa vauhtia, enää reilu 4 viikkoa ja taas seistään lähtöviivalla. Tänä kesänä olen onneksi saanut treenata lähes tauotta koko kesän eikä edes motivaation puute ole yllättänyt. Tällä viikolla tulee ohjelmassa olemaan paljon juoksua ja salitreeni jää vähän vähemmälle.
Sunnuntaina kävin salilla tekemässä jalkatreenin, kyykkyjä ja kyykkyhyppyjä, askelkyykkyjä ja tempauksia. Maanantaina meillä oli Vauhtisammakon kanssa kaikkien ryhmien yhteiset pikajuoksutreenit ja olinkin ajatellut ottaa ne hieman kevyemmin, mutta miten kävikään. Eihän sitä osaa hiljentää vauhtia, kun toiset ovat juoksemassa ohi, en mä ainakaan osaa. 🙂 Melkein hampaat irvessä vedin satasen vetoja, vaikka jalat vähän tukossa olivatkin sunnuntain salitreenin jäljiltä. Treenin jälkeen oli todella hyvä fiilis ja taas olin sitä mieltä, että juoksu on kivaa.
Olen näiden kovien sali- ja juoksutreenien vastapainoksi pyöräillyt töihin alkuviikon ja siitäkin olen saanut todella paljon energiaa, koska täällä on ollut ihan loistava ulkoilukeli. Aurinko on paistanut iltapäivällä ja on ollut lämmin, todella poikkeava keli tälle kesälle. Aamuisin on kuitenkin ollut aika viileä ja sumuinen ilma, mutta kaunista kuitenkin.
Tänään oli sitten vuorossa Cooperin testi. Edellisen kerran olen juossut Cooperin toukokuussa 2014 ihan juoksu-urani alkuaikoina ja tuolloin tulos oli 2450 m. Muita juoksuaikoja olen onnistunut parantamaan hyvällä tuloksella, ekasta puolimaratonista vuosi sitten on aika tippunut 14 minuuttia, joten lähdin hakemaan tulosta noin 2700 metriin. Juostiin alkuun lämmittelykierrokset, pidettiin pieni tauko ja juostiin yksi testikierros tavoiteaikaa. Itse lähdin seuraamaan jänistä, joka johti juoksijat 2800 metrin tulokseen. Testikierroksella vauhti tuntui todella hyvältä, kuten myös itse juoksun alkaessa. Askel tuntui rullaavan kevyesti ja uskoin pääseväni tavoitteeseeni.
Mutta ei… Kolmen kierroksen jälkeen veti vasen takareisi kramppiin ja mietin hetken, että kevennänkö vaan vauhtia vai mitä teen. Muutama askel lisää ja tein päätöksen, kun reisi jämähti kiinni. Hyppäsin radalta sivuun ja annoin tilaa muille juoksijoille. Reisilihas tuntui siltä kuin siihen olisi tullut elohiiri. Lihas värähteli pienissä sykäyksissä. Hieroin sitä varovasti ja tein muutaman dynaamisen venytyksen. Pikkuhiljaa se alkoi helpottaa, mutta juoksemaan en enää uudestaan lähtenyt, testi oli mennyt siinä. Keskeytin ehkä hieman liian helpolla, mutta koska edessä on Tallinnassa puolimaratoni kuukauden kuluttua, en halunnut ottaa riskiä, että joku reisilihaksessa menee rikki.
Jäin seuraamaan radan vierestä, kun muut Vauhtisammakkolaiset juoksivat omia ennätyksiään ja voittivat itsensä. Monen kasvoilta paistoi totaalinen väsähdys ja tuska, kun voimat alkoivat hiipumaan, mutta periksi ei annettu. Päättäväisenä jokainen jatkoi omaa juoksuaan vaikka askel painoikin. Parhaimmat juoksijat pääsivät 12 minuutin testissä noin 3400 metriä ja jopa mieheni, joka myös on juossut vasta pari vuotta, teki oman ennätyksensä rikkomalla maagisen 3000 metrin rajan ja ylitti sen reilulla 10 metrillä. Mahtava tulos lähes 38 vuotiaalta! Siitä hänen on hyvä lähteä tavoittelemaan ensimmäistä maratonimatkaa Tallinnassa.
Hieman pettynyt fiilis kesken jääneen Cooperin jälkeen
Tämän päivän Vauhtisammakon yhdistetyt juoksu- ja lihaskuntotreenit jäävät omalta osaltani väliin, jotta reisi saa levätä ja menen salille treenaamaan vähän pystypunnerruksia. Torstaina olisikin kesäkauden päätöstreenit ja jos vanhoihin päätöstreeneihin on uskominen, ei treeni tule olemaan helppoa. Treenipaikaksi on valittu Kuuvuoren portaiden vieressä oleva urheilukenttä ja jotenkin pelkään, että päästään myös niitä portaitakin juoksemaan. Sinne on pakko mennä jos ei mitään ihmeellistä tule.