Raparperi-kookospiirakka
Saatiin perjantaina tuttavalta tuoretta raparperia ja eilen keitin kiisselin sekä tein raparperipiirakan. Tuo piirakka kuuluu suosikkileivonnaisiini vaikkakaan se ei ole raakakakku tai -leivonnainen vaan sisältää sekä margariinia, sokeria että vehnäjauhoja. Saman ohjeen mukaisesti olen tehnyt mustikkapiirakkaa ja mansikkapiirakkaakin ensimmäisiä kertoja jo, kun lapset olivat vielä pieniä eli reilu 15 vuotta sitten. Siinä yhdistyy suomalaiset marjat ja kookos, molemmat kuuluvat omiin suosikkeihin.
Ja koska tämä piirakka onnistuu aina ja on aika nopea tehdä, halusin myös jakaa ohjeen teille. Valitettavasti en sen alkuperää muista, jotenkin on sellainen mielikuva, että lisäsin vain tavallisen sokerikakkupohjan ohjeeseen nuo kookoshiutaleet.
Pohja:
- 125 g margariinia
- 1,5 dl sokeria
- 1,5 dl vehnäjauhoa
- 1 tl leivinjauhetta
- 1,5 dl kookoshiutaleita
- 2 munaa
Sekoitetaan margariini ja sokeri kuohkeaksi, lisätään munat yksi kerralla ja viimeisenä vehnäjauhot joihin on sekoitettu leivinjauhe ja kookoshiutaleet. Kumotaan taikina piirakkavuoan pohjalle tasaisesti ja ripotellaan päälle marjat. Tähän sopii hyvin yllä mainittujen lisäksi puolukat tai ananas.
Vuoka uuniin 175 asteeseen n 30 min.
Tarjoa sellaisenaan, vaniljakastikkeen tai -jäätelön kanssa. Takuuvarma herkku kahvipöytään :)