Viime postauksesta on ehtinyt vierähtää pidempi tovi sillä mieli heitteli sen verran kuperkeikkaa, että en olisi saanut järkevää tekstiä aikaiseksi. Nyt tuntuu jo paremmalta ja olo on fyysisestikin hyvä. Minun kohdallani siis ensimmäinen letrozole kierto tuotti tulosta, mutta ikävä kyllä alkio oli kiinnittynyt kohdun sijasta vasempaan munanjohtimeen. Kerron miten tilanne eteni, jos joku eksyy tänne pohtiessaan voisiko itse kärsiä samasta tai etsii vertaistukea.

Kohdunulkoinen raskaus voi oireilla eri tavalla, ja tämä on vain minun henkilökohtainen kokemukseni.

OIREITA

Tein positiivisen raskaustestin kaksi viikkoa kestäneen vuotamisen/tiputtelun  jälkeen . Ajattelin, että letrot tai aloittamani venhänalkioöljy olivat saaneet aikaan tiputteluvuotoa, jota jatkui ja jatkui luulemieni ”menkkojen” jälkeen. Olin  koulussa ja ottanut ovulaatiotestin mukaan, sillä ajattelin testata olisiko testi jo mahdollisesti postiivinen ja letrot lyhentäneet kiertoa. Näin olikin, mutta ihmettelin hyvin aikaista ajankohtaa ja kotiin tultuani päätin tehdä raskaustestin. Olen kuullut, että ovistestit näyttävät myös raskauden. Voitte uskoa, että olin järkyttynyt, kun testi näytti selkeää plussaa. Olo oli epäuskoinen ja huolestunut sillä olinhan vuotanut kuitenkin pitkään. Ennen olettamiani menkkoja olin myös tehnyt negatiivisen raskaustestin. 

HOITOON

Meillä sattui olemaan lapsettomuuslääkärille aika seuraavana aamuna, koska olin syönyt myös ”menkkojen” aikana uuden satsin letroja ja meillä oli tarkoitus olla ultra, jossa follikkelien koko ja määrä tarkastetaan. Lääkäri sitten ultrasi ja sanoi, että kohdussa ei näy alkiota, mutta jokin kirkastuma. Minut laitettiin verikokeisiin, että nähtäisiin missä lukemissa HCG on vai onko sitä ollenkaan. Illalla sain soiton, että hormonia on ns. normaalin alkuraskauden verran ja nyt pitäisi odottaa muutama päivä ja ottaa uusi verikoe niin nähdään miten arvo nousee. Sain ohjeen mennä päivystykseen naikkarille, jos vatsa kipeytyy kovasti. Olin seuraavana päivänä niin hermostunut ja sekaisin, että menin käymään terveysasemalla. En pystynyt olemaan töissä ja lisäksi vatsaan koski, mutta se saattoi johtua myös jännityksestä.Sain terveyskeskuslääkäriltä lähetteen naikkarille. Naikkarilla ultrattiin eikä raskauden paikkaa löydetty. Onneksi mentiin kuitenkin käymään niin ottivat sinne jatkohoitoon, eikä tarvinnut enää käydä yksityisellä verikokeissakaan. Verikokeita ja ultria otettiin paljon seuraavina viikkoina ja lopulta alkio löytyi  vasemmasta munanjohtimesta. Kipuja ja tiputteluvuotoa oli jatkuvasti, mutta ei mitään megakipuja, joita kohdunulkoinen saattaa pitkälle edetessään aiheuttaa. Minulle laitettiin metotreksaattipiikki ja siitä alkoi kovempi vuoto ja kipu, kun raskausmateriaali alkoi tulla ulos. Metotreksaatti aiheutti myös pahoinvointia, mutta ei onneksi oksentamista.

Katsoin FLOW-apista, että tiputteluvuoto ja tämä koko hässäkkä alkoivat 5.11 ja viime viikolla 3.1 oli ensimmäinen päivä ilman vuotoa. Metotreeksatin jälkeen kävin säännöllisesti verikokeissa ensin muutaman päivän välein ja sitten viikon välein. Viime viikolla HCG oli laskenut alle kahteen ja seuranta lopetettiin. Eilen 5.1 tein positiivisen ovulaatiotestin ja aloitimme taas yrittämisen.

UUTEEN NOUSUUN

Pääsin siis kohdunulkoisen suhteen melko ”helpolla”, kun se löydettiin ajoissa eikä vahinkoa päässyt syntymään eikä leikkausta ollut tarpeen tehdä. Henkisesti oli kyllä todella rankka kokemus ja pelko siitä, että tämä uusiutuu on takaraivossa. Tuntui uskomattoman paskalta työpaikan pikkujouluissa kuunnella raskaus-spekulaatioita, kun en siellä saanut juoda alkoholia. Vakuuttelin olevani antibioottikuurilla. En siis silloin vielä tiennyt olenko raskaana, olenko kokenut varhaisen keskenmenon vai onko minulla kohdunulkoinen. Töistä olin satunnaisia päiviä pois, kun en halunnut siellä itkeä. Eniten on harmittanut, kun ajattelen, että saatiin meidän solut yhdistymään ja pieni alkio aikaiseksi, joka olisi voinut olla vauva.

Mutta ei auta taaskaan jäädä vatvomaan liiaksi. Positiivista on nimittäin ainakin se, että letrozol sai aikaan raskauden. Ja jos tätä tuherrusta eksyy lukemaan joku, jolla kokemuksia kohdunulkoisen jälkeen raskautumisesta, niin otan tsemppaavat tarinat ilolla vastaan. Toki kaikki kokemukset ovat tervetulleita ja yleinen keskustelu tai ränttäys raskautumisen haasteista. Temppiä kaikille taistelutovereille!

Nyt on meidän ensimmäinen Letrozole-kierto ohi. Menkat alkoivat ensin kahden päivän tiputtelulla ja tänään kunnolla. Yritin olla kasaamatta liikaa odotuksia, mutta mitä lähemmäs kierron loppua tultiin sitä toiveikkaammaksi kävi mieli. Olen sanonut itselleni sata kertaa, että ” ET MIETI ONKO SE TAI SE OIRE”. Koska mikään ei ole oire ja samalla mikä tahansa voi olla oire. Minulla on ollut 14 kiertoa, joista en ole tullut raskaaksi ja kaikissa kierroissa on ollut jotakin toisesta poikkeavaa ”oiretta”.

Olen huomannut, että pahinta  yrittämisessä on pelko pettymyksistä. Pelkään omaa suruani ja voimattomuutta kaiken edessä. Päivä jolloin teen kierron ensimmäisen negatiivisen testin ja päivä jolloin kuukautiset alkavat ovat musertavia. Saatan aluksi olla ihan viilipyttynä ja olo on turta, mutta sitten kaikki kauhukuvat hyökkäävät päähän. ”Minusta ei ikinä tule äitiä” ,”En halua mennä ystävieni vauvajuhliin”, ”En halua enempää kummilapsia”, ” Miehestäni ei koskaan tule isää”, ”Vanhempamme eivät saa lapsenlapsia”, ”Mitä teen loppuelämälläni, jos minusta ei tule äitiä” sekä kateus ja katkeruus, jotka tahtomattani vyöryvät päälle ja saavat olon todella hirveäksi ajoittain .

R-A-S-K-A-S-T-A.

Samalla olen helvetin onnellinen ihanan mihen, kivan työn ja hyvien ystävien ansiosta. Lapsettomuus on hirveä peikko, jonka kanssa pitää vaan oppia elämään. Uskon, että myös sen jälkeen, kun lapsi joskus ehkä saadaan. Tuntuu, että tämä on ollut niin iso kriisi ja identiteettiin vaikuttava asia, että se ei vain katoa.

Tajuan kyllä senkin, että olemme alkutaipaleella ja onni saattaa potkaista meitä milloin vain. Mutta sitten on vielä se naurettavin juttu eli jonkin näköinen taikausko siitä, että en voi tulla raskaaksi, jos puhun asiasta tai mainitsen ”sitten, kun meillä joskus on vauva” Heti tulee syyllinen olo.

Sekä se TUNNE. Tunne siitä, että minä en voi tulla raskaaksi. Se ei tunnu mahdolliselta. Tiivistettynä: Elämä on yhtä vuoristorataa. Vuoristorataa, jossa on välissä  ikuisuudelta tuntuvia pysähdyksiä.

Ilmoitin itseni Simpukka Ry:n Lapsitoive-vertaisryhmään. Kerroin asiasta miehelle ja hän sanoi haluavansa tulla myös. Ei perkele, että itketti sekin. Mieheni joutuu lapsettomuudesta kärsivien vertaisryhmään. Tuntuu niin surullisesta toisen puolesta. Jotenkin tämä surettaa minua. On sydäntäsärkevää nähdä hänen kasvoillaan edes häivähdys surusta tähän asiaan liittyen. Ja hän on sanonut samaa minulle. Että pahinta on nähdä minut niin rikki. Mies on aina todella positiivinen ja osaa ottaa tämän huomattavasti rauhallisemmin, kuin minä. Yritän ottaa hänestä mallia ja nauttia kaikesta ihanasta mitä meillä on elämässä, sillä se kai se on miten tätä voi jaksaa.

Kärsitkö itse lapsettomuudesta? Miten jaksat? 

Kuulen myös mielelläni muiden kokemuksia (kaikenlaisia!) aiheesta.