Kun toista ei kiinnosta saada homma toimimaan

Kuten jo vähän aiemmissa viesteissä olen antanut ymmärtää, ero ei ollut mikään maailman iloisen tapahtuma. 

Esikoinen syntymä aiheutti miehessä jonkinmoisen reaktion, joka sai hänet viettämään nuoruusvuosia uudelleen.

Vauvan itkut eivät paljon hetkauttaneet, kun mies joko ei ollut kotona niitä kuuntelemassa tai sitten ei vain kiinnittänyt niihin mitään huomiota. 

Muutaman kerran räjähdin ihan totaalisesti kun herra istui vain sohvalla, lapsi itki ja itse yritin tehdä ruokaa ja pestä pyykkiä.

Jotenkin se kaikki tuntui ihan helvetin absurdilta, varsinkin kun ex teki kotitöitä ihan hyvin ennen niitä lapsia. 

Yritin kyllä tiettyyn rajaan asti ymmärtää ja ehkäpä kliseisesti olisi ollut helpompaa jos mies olisi voinut jotain sanoakin tilanteesta.

Että mikä mättää. Mutta kommunikaatiota ei vain ollut, eikä sitä missään vaiheessa tullut. 

En tiedä olisiko pitänyt odottaa pidempään, mutta minä en vain jaksanut. Ei parisuhdetta voi pelastaa jos toinen ei suostu liikahtamaankaan.

Kun sitten odotusaikana otin ja lähdin, ei hän pahemmin jäänyt perään itkemään. Itse asiassa, melko pian siihen ilmestyi joku toinen lohduttaja. 

Pidin kyllä aika tiukasti alusta asti kiinni siitä, että lapsia pitää nähdä säännöllisesti tai sitten ei ollenkaan. Minä en jaksa ruveta leikkimään salapoliisia ja miettiä milloin lapset ”kelpaa” ja milloin ei. 

Alkuun se oli hankalaa. Ex tuntui olevan haluton säännöllisiin tapaamiseen kun työt muka esti.

Taisi olla ihan muut puuhat kyllä, mutta…

Toisaalta, molemmat oli vielä niin pieniä, että kyllä taaperot tarvitsikin minua erilailla. En tiedä olisiko siinä pitänyt puskea omaa mielipidettä enemmän vai ei, mutta ei niitä tapaamisia ihan hirveästi pariin ensimmäiseen vuoteen ollut. 

Eikä lapset toki vieläkään ihan hirveästi vietä aikaa exällä, mutta kuitenkin varsin säännöllisesti he häntä näkevät.

En tiedä, onko se ikä vai mikä, mutta ehkä siihen on tullut jo hieman sellaista vastuuntuntoa. Niitä vauvoja kun ei todellakaan tullut yksin tehtyä tässä tapauksessa!

Noh, tiedäppä nyt mistä näistäkin ajattelee muutaman vuoden päästä.

Ensi kertaan taas..

Ps. tässä muuten hyvä artikkeli yksinhuoltajuudesta.