Elämä mullistuu aikalailla kun lapset ilmaantuu kuvioihin. Siinä menee
prioriteetit ja aikataulut aika uusiksi. Mutta sosiaalinen elämä muuttuu aikalailla
myös parisuhteen myötä – ja varsinkin sitten kun se loppuu!

Lyöttäydyin exän kanssa suhteeseen melko nuorena, joten oma sosiaalinen
elämä pyöri pitkälti parisuhteen ympärillä. Ystäväpiirit olivat aika yhtenäiset ja
me tehtiin tosi paljon asioita yhdessä.

Ei nyt oltu ihan kliseinen paita ja peppu kuitenkaan, mutta tosi usein kuitenkin mentiin ja tehtiin yhdessä.
Ensimmäiset muutokset sosiaaliseen elämään alkoi tapahtumaan kun tulin
raskaaksi. Kun nuorena ryhtyi odottamaan, ei ympärillä ihan hirveästi ollut
samassa veneessä olevia.

Lähimmät ystävät on pysynyt matkassa toki koko ajan, mutta paljon huomasi,
että niitä ystäviä alkoi itseltä jonkin verran katoamaan kun ei päässyt menemään
samalla lailla kuin ennen. Kun sitten vauva-arki iski päälle, niin se sosiaalinen
elämä alkoi rajoittumaan aika pitkälti vaan siihen puolisoon.
Exä kuitenkin jatko jonkin verran menoa samaan tapaan, kuten olen aiemmin
vähän maininnutkin.

Kun sitten omaa aikaa oli, mentiin ja tehtiin kuitenkin vieläkin pitkälti yhdessä.
Vanhemmat tai kaverit katso lapsia ja me liikuttiin samoissa piireissä.

Sitten tuli ero

Olihan se tietyllä lailla jännä ja vähän surullinenkin huomata, että sosiaaliset
piirit muuttuu eron myötä. Exän puolelta oli jonkin verran kaveria, joihin ei ole
enää kyllä tullut oltua juuri yhteydessä. Osaa jopa vähän kaipaakin, vaikka
ymmärrän toki, että heille se voisi olla hieman outoa hengata molempien
kanssa…

Sosiaalinen elämä lakkasi siis aika pitkälti olemasta heti eron jälkeen. Varsinkin
kun lapset oli niin pieniä, ei aikaa jäänyt kyllä muuhun kun muksujen hoitoon.
Varsinkin kun sitten aika pian tuli alotettua opinnot ja työt sitten siihen päälle.

Toisaalta juuri opinnot oli varmaan osittain myös sosiaalisen elämän pelastaja.
Koitin kuitenkin jonkun verran mennä ja tehdä myös niitä opintojen ulkopuolelle
jääviä juttuja – illanistujaisia sun muuta.

Tämmöset on tärkeitä pitämään ajatukset kasassa ja luomaan niitä ystävyyssuhteita.

Ihan vähän kauhistuttaa ajatus, että ei olisi ollut niitä opintojen aiheuttamia
sosiaalisia tilanteita. Luulen, että olisin vielä helpommin jämähtänyt vaan kotiin
ja viettämään aikaa lasten kanssa. Se oliisi kuitenkin pitkässä juoksussa voinut
olla aika huono asia mielenterveyden kannalta.

Mitäpä vinkkejä ja opetuksia parisuhde ja sen loppuminen sitten itselle osoitti?
Ainakin sen ettei parisuhteen pitäisi koskaan olla se ainut sosiaalinen verkosto.
Yhdessä pitää olla ja tehdä, mutta kummallakin pitää olla myös ne ”omat jutut ja
piirit” – koskaan kun et tiedä mitä elämässä tapahtuu!

Sekin on tärkeä muistaa ettei kaverit ja muut aina tule kotiin hakemaan. Pitää
jaksaa olla myös itse aktiivinen ja mennä tekemään juttuja, vaikkei siltä
tuntuisikaan.

Elämän ei tartte olla mitään jatkuvaa biletystä, mutta on tärkeää, että siinä
arjessa on muutakin kuin vain lapset. Ystävät ja sosiaaliset suhteet on hurjan
tärkeitä jaksamisen kannalta!

Kun on tottunut pitkään elämään muiden kanssa (ja ehdoilla), unohtaa sitä helposti itsensä kehittämisen.

En nyt puhu opiskeluista tai työelämästä, vaan hyvinvoinnista – niin henkisestä, että ulkoisesta.

Parisuhteessa on helppo kokea jonkinlainen taantumus siinä mielessä, että voi kokea olonsa ”riittäväksi”. Vaikka suhde olisi epätasapainoinenkin ja varsinkin silloin.

Tällöin nimittäin herkästi muuttaa itseään, mutta vain siksi koska luulee olevansa ”vääränlainen”. Tai sitten vain jämähtää vanhoihin kaavoihin, kun se puoliso nyt kerran on ja tykkää.

Mutta itseään tulee tarkastella ja kehittää kyllä läpi elämän. Nyt kun omat työt on saanut jotenkuten rullaamaan, erosta on vihdoin päässyt irti kunnolla ja taloutta on voinut ryhtyä suunnittelemaan, olen ruvennut kiinnittämään yhä enemmän huomiota myös omaan henkiseen kasvuuni.

Keinot parempaan ”minään”

En ole todellakaan mikään pätevä neuvomaan ketään monessakaan asiassa, mutta omista kokemuksistani voin tietysti jakaa.

Jokainen voi kohdalleen sitten miettiä niitä omia keinoja voida paremmin.

Mitään jippoja minusta hyvinvointiin ei tarvitse. Arjen kiireessä tajuaa kuinka ne pienet hetket auttavat jaksamaan ja näkemään asioita eri valossa.

Minun kohdallani itsensä kehittäminen tarkoittaa:

• Unelmista ja tavoitteista kirjoittamista – pidän ihan selkeää listaa siitä, mitä asioita haluaisin saavuttaa ja kokea. Listaan unelmia ja tavoitteita viikoittain, kuukausittain ja vuosittain
• Uuden oppimista – pyrin lukemaan mielenkiintoisen artikkelin tai kirjan joka viikko jostakin aiheesta joka minua kiinnostaa ja josta en välttämättä tiedä kovin paljon
• Hiljentymistä arjen keskellä – pienten lasten kanssa hiljaiset hetket ovat aika harvinaisia. Kuten olen kirjoittanut aiemmin, lähipiirini onneksi mahdollistaa lastenhoitoapua tarvittaessa. Joskus herään myös hieman aiemmin ihan vain istumaan keittiön pöydän ääressä hiljaisuudessa ennen kuin lapset heräävät
• Fyysistä hyvinvointia – omaa kehoaan arvostaa nykyään todella eri tavalla ja on huomannut kuinka tärkeää ravinto ja liikunta ovat. En todellakaan jaksa jumpata joko päivä tai syödä pelkkää salaattia, mutta pyrin pääsääntöisesti tekemään parempia valintoja.

Hyvinvoiva äiti (ja isä) kasvattaa hyvinvoivat lapset

Yllä olevat vinkit kuulostaa varmaan monesta melko yksinkertaiselta. Sitähän ne ovatkin – ja siinäpä se idea piileekin.

Itsensä kehittäminen ja onnellisuus kun eivät lopulta vaadi mitään ihmeellistä. Sitä pitää vain muistaa olla utelias ympäröivästä maailmasta, pitää itsestään huolta ja pian huomaa, että ympärilläkin voidaan paremmin.

Oman itseni tuntemiseen ja omien kiemuroiden avaamiseen voin suositella todella suurella lämmöllä Kimmo Takasen Tunne Lukkosi Kirjaa.

Kyseinen teos muutti elämäni. Piste.