Miksi aloitan blogin tästä aiheesta? Perustellakseni tätä, joudun palaamaan ajassa takaisin vuoteen 2005, aikaan kun esikoiseni oli syntymässä. Olin jäänyt yksin 3 vuotta kestäneestä suhteesta, koska olin nuorena naisena tehnyt rohkean päätöksen olla valmis äidiksi. Valitsin sen ohi useamman vuoden parisuhteen ja tiedostin jo raskauden alussa, että minulla ei olisi synnytyksessä kumppania. En myöskään omannut tuolloin ketään jonka olisin voinut pyytää sinne tuekseni. Muistan edelleen pelon ja jännityksen ja sen kuinka minun kyytini sairaalaan ensi ja turvakodissa työskentelevä mies, joka huolehti minusta ammattinsa puolesta paremmin, kuin kukaan oli minusta koskaan huolehtinut. Sille se ainakin silloin tuntui. Tuolloin en osannut ajatella, että voisin etsiä mukaan ” vierasta ” ihmistä. Olin toki tuolloin jo törmännyt termiin doula ja sukeltanut internetissä tutustumaan aiheeseen. Tuolloin doula toiminta keskittyi Etelä-Suomen alueelle, eikä tänne itään. Ajatus jäi hautumaan ja joskus ajattelin, että olisiko minusta doulaksi jollekkin jolla ei ole ketään? Että kuinka erilainen synnytys kokemus olisi voinut olla minulle, jos siellä olisi ollut joku. Olin tuolloin kuitenkin onnekas, että synnytin päivänä jolloin kätilöillä oli aikaa olla kanssani, enkä joutunut olemaan juurikaan yksin.

Kun minulle selkeni, että tulisin synnyttämään lapsen tänä vuonna, oli ensimmäisiä askeliani etsiä itselleni doula. Neuvolassa totesin, että haluan doulan.  Ilmeisesti toive doulasta on edelleen jossain määrin yllättävä,  koska esitteiden etsintä tapahtui kiinnostuneen innokkaasti. Asiasta syntyikin pitkä keskustelu joka venytti käynti aikaa. Tällä suunnalla doula toimintaa on kahden tahon kautta Ensi ja turvakodin ja Liekku ry:n. Valitsin E&T:n, juurikin siksi, että muistin sen miehen nuoruudestani joka ajoi minut sairaalaan. Meni hetki ja sain kahden doulakoulutuksen käyneen doulan yhteystiedot ja yhteydenoton jälkeen sovimme tapaamisen kolmestaan aihaana toiveeni ja ajatukseni tulevasta synnytyksestä. Tilaisuus, jossa sain puhua kahdelle itsekin lapsia synnyttäneelle naiselle toiveistani ja peloistani ja ajatuksistani. He kuuntelivat ja jakoivat kanssani omia kokemuksiaan yhdestä elämän intiimeimmästä kokemuksesta. Olin sanaton. Mielestäni jokaisen naisen tulisi saada mahdollisuus tälläiseen ennen synnytystä. En ole käynyt pelkopolilla, enkä omannut valtavia pelkoja ja neuvolassa synnytystä käytiin läpi hyvin pintapuolisesti ja ehkä kliinisesti. Oli vapauttavaa puhua vapaamuotoisesti naiselta – naiselle.

Minulla oli ennakkoluuloja doulia kohtaan. Jostain syystä ja varmaan siksi että doulat osallistuvat synnytyksessä lääkkeettömän kivunhoidon toteuttamiseen synnyttävän naisen näin toivoessa ajattelin heidän suhtautuvan kielteisesti lääkkeisiin synnytyksen yhteydessä. Ajattelin, että olisin heille koekaniini luonnonmukaiseen synnyttämiseen ja toiveeni kivunlievityksestä epiduraalilla naurettaisiin pihalle kahden naisen voimin. Ensimmäinen asia mitä doulille sanoinkin taisi olla MINÄ HALUAN SITTEN KAIKKI MAHDOLLISET LÄÄKKEET. Doulat kuuntelivat minua, eivätkä tuominneet. Jokaisen naisen ei tarvitse luomusynnyttää, eikä se tee naisesta sen huonompaa synnyttäjää. Meillä jokaisella, jolla on kyky ponnistaa maailmaan uusi elämä sisältämme on oikeus itse tehdä valinta kehomme kanssa, kuinka haluamme tai toivoisimme tämän tapahtuvan. Kun sain kokea, että he suhtautuvat neutraalisti ajatukseeni minut valtasi turvallisuuden tunne. Koin, että minulla oli kaksi ihmistä, jotka olivat keskustelemassa kanssani ja osallistumassa synnytykseeni minun tukenani. He olisivivat minun puolesta puhujia jos vajoaisin omaan maailmaan ja kadottaisin kontaktin synnytyksen aalloissa. He halusivat tietää toiveeni, pelkoni ja ajatukseni. Sain heiltä tietoa millaisia kivunhoitomenetelmiä ja asentoja synnytyksen käynnistyttyä on olemassa ja mitä voisi kokeilla. Toki osaan olin törmännyt median kautta, joka on viime vuosina ollut täynnä jos jonkinlaista synnytysohjelmaa. Myös oma ajatteluni aktivoitui synnytykseen ja varmaan tämän seurauksena synnytyksen koittaessa koin olleeni aktiivinen osallistuja.

Tapasimme doulien kanssa kaksi kertaa ennen synnytystä, koska minulla ei heiltä mitään erityistä kysyttävää ollut, enkä juurikaan ollut huolissani synnytyksestä, koska kokemukseni esikoisen synnytyksestä oli kivuton. Ainoa huoleni oli, jos lapsi viedään pois niinkuin esikoinen aikanaan tehohoitoon ilman, että kukaan kertoi miksi. Muistan tunteen kun jäin yksin synnytyssaliin todettuani, että mielestäni sylissäni oleva lapsi ei hengitä normaalisti. Muistan repäisyn, kun lapsi kiskaistiin käsistäni. Doulat lupasivat selvittää, jos näin kävisi, etten jäisi ilman tietoa. Koska usein synnyttänyt nainen on vielä niin omassa maailmassaan ja hämmentynyt tapahtuneesta. Käsitykseni mukaan doulien kanssa on mahdollista tavata useamminkin ja joskus jopa jo raskautta suunniteltaessa.

Synnytys käynnistyi kotona lapsivesien menossa 3.2 lasketun ajan mukaan. Olimme sopineet doulien kanssa, että laitan viestiä molemmille ja he sopivat kumpi heistä pääsee tulemaan. Mikäli synnytys pitkittyisi he vaihtaisivat paikkaa, jossain välissä. He olivat tuoneet esille mahdollisuuden tulla jo kotiini tukemaan minua, mutta olin todennut, että haluan olla kotona ” omalla porukalla ” niin kauan, kuin mahdollista. Lapsivesien mentyä neljän jäljestä viestittelin doulille ja sain tietää kumpi heistä mukaani tulisi. Kun kuuden jälkeen supistukset ja olo alkoivat olla sellaiset etten enää uskaltanut jäädä kotiin totesi doulani, että hän voi poimia minut kyytiin ja matkaisimme yhdessä keskussairaalaan. Kun astuin doulan kyytiin minut valtasi rauhallisuus. Koin että nyt voin vain olla. Tämä ihminen on huolehtimassa minusta. Millään mitä olen ei ole merkitystä hänelle. Hän tukee minua lopulta tietäen minusta hyvin vähän. Vain kevyesti pintaa. Koska tämä kirjoitus ei ole synnytyskertomus vaan kokemukseni doulasta synnytyksessä en kirjoita ryöppyävää novellia synnytyksen etenemisestä vaan kuvaan ytimekkäästi doulan toimintaa.

En tiedä millaista on synnyttää oman kumppanin kanssa. Toki olen kuullut ystävien, tuttujen ja täysin vieraiden naisten kokemuksia synnytyksestä, kunka heidän tukena olleet miehet ovat käyttäytyneet ja olleet. Kokemukset ovat olleet hyvin laidasta laitaan. Äärimmäisen intensiivisestä läsnäolosta jännityksestä pyörtymiseen ja täten poissa pelistä olemiseen. Doula oli rauhallinen. Hän ei hätäillyt. Juuri tuo doulan rauhallisuus piti minutkin rauhallisena. Aluksi doula oli paikalla juttukaverina, jossain vaiheessa painamassa akupisteitä ja kysymässä tarvitsenko tai haluanko jotain. Aktiivisena ehdottajana erilaisille keinoille helpottaa supistustuntemuksia. Minä sain vain olla ja kuunnella kehoni läpi meneviä aaltoja ja keskittyä tulevaan. Koska yksi vaikeuksistani on pyytää apua, hoiti doula tämän puolestani. Hänelle minun oli helpompi ilmaista toiveitani kuin kätilölle. Toki aiheutimme kätilölle myös hieman huvitusta kun doula opetti minulle kantoliina sidontaa supistusten lomassa. Tehokas tapa viedä ajatus pois kivusta oli tehdä jotain ihan muuta, siinä vaiheessa kun kipu oli vielä siedettävää. Kun voimakas kipu lopulta synnytyksen loppuvaiheessa vyöryi kehoni läpi muistan kun kuiskasin doulalle ”anna minulle käsi”. Muistan kuinka sain lämpimän kämmenen käteeni ja kuinka sitä puristin. Jos jokin sana kuvasi tuossa hetkessä doulan läsnä oloa oli tuvallisuus ja luottamus häneen. Doula myös tsemppasi minut synnytyksen vaikeimpien hetkien yli, kun minä meinasin luovuttaa.

Minä en ole saanut kummallakaan kerralla jakaa lapsen syntymää toisen vanhemman kanssa. Se on minulle vieras tilanne. En osaa kuvitella mille se tuntuu. Mutta minä sain jakaa tällä kertaa synnytyksen doulani kanssa. Sen lähemmäs hetken jakamisessa toisen ihmisen kanssa, joka ei ole lapsen toinen vanhempi tuskin voi päästä. Enkä epäröinyt hetkeäkään jättää vauvaa doulan syliin, kun minut lähetettiin suihkuun ennen lapsivuodeosastolle siirtymistä. Tiesin, että vasta syntyneen vauvani ympärillä olisivat turvalliset kädet.

Tapasin doulani synnytyksen jälkeen kerran. Kävimme läpi synnytystä. Tilanne oli minusta haikea ja siksi vaikea. En ole koskaan ollut hyvä puhumaan syvistä tunteistani ja olin molemmille naisille valtavan kiitollinen heidän vapaaehtoisena tekemästään asiasta. Siitä, että he kulkivat kanssani lyhyen, mutta sitäkin tärkeämmän taipaleen minun ja pienen perheeni elämässä. On vaikea hyvästellä ja jatkaa, kun on laskenut elämään mukaan jonkun niinkin intiimiin asiaan kuin raskaus ja synnytys. Mutta se on osa prosessia. On aika sanoa näkemiin. En silti usko, että tulen koskaan unohtamaan kumpaakaan näistä naisista.

Kokemuksen myötä siemen oli kylvetty. Nyt olen itse ilmottautunut doulakoulutukseen ja haluan mahdollisuuden toimia doulana. Toivoisin, että tietoisuus ja tiedottaminen doula toiminnasta neuvolassa olisi aktiivisempaa. Mahdollisuus saada doula mukaan synnytykseen on myös heillä, joilla siellä on mukana kumppani. Kukaan ei tietenkään voi korvata sitä, jonka kanssa vanhemmuuden jakaa, eikä doula sitä roolia synnytyksessä korvaakkaan. Doulalla on aivan oma roolinsa synnyttävän naisen tukena. Aktiivisen ja osallistuvan synnyttämisen kannalta doulan läsnäolo on mielestäni mahdollisuus toteuttaa synnytys juuri sellaisena kuin synnyttävä nainen toivoo. Toki on syytä muistaa, että synnytys  on asia jota ei voi suunnitella, koska yllättäviä asioita voi aina tapahtua. Siksi on hyvä pitää asiat tietyllä tavalla avoimena, mutta myös näissä yllättävissä tilanteissa doula voi auttaa sopeutumaan yllättävään muutokseen.