Helppo vs. vaikea

Olen käyny lähiaikoina kaksi hyvin erilaista keskustelua kahden hyvin erilaisen herrahenkilön kanssa.

Herra vaikea:

(Taustatietona, ollaan jo aiempina päivinä (huom. monikko!) sovittu, että tavataan tänään ja mennään syömään jossain kotikaupungissani. Keskustelua on lyhennetty rankasti, kaikkiaan tämän kaiken toteamiseen meni noin puoli tuntia.)

Herrahenkilö: No miltäs näyttää, tavataanko tänään?
Minä: Joo, tavataan.
M: Mennäänkö siis syömään vai kaljalle mieluummin?
HH: Syödä pitäis ainaki.
M: Ok, olisko toiveita minkälaiseen paikkaan?
HH: Joku mikä olis siinä lähellä.
M: No tässä olis pitsaa, burgeria, nepalilaista, thaimaalaista jne.
HH: Jotain normaalia.
M: Okei, eikö nuo oo normaaleja?
HH: Eikä olis kiva maksaa hirveästi.
M: No mikä olis sopivasti?
HH: Alle 15 e.
M: Ok, eiköhän joku semmonen löydy.
HH: Ei jaksais lähteä ettimään parkkipaikkaa mistään ruuhkasta.
M: Siis hä? Etkö siis tuukaan?
HH: Eiku ajattelin että jos mentäis kuitenkin jonneki sun kodin luo.
M: Joo, unohdetaan koko juttu, menee liian vaikeaksi tämä.

—

Herra helppo:

(Taustatietona: kohdattiin baarissa, herra osoitti jotenkin olevansa kiinnostunut seurastani.)

Minä: Kuule, en ole tänään lähdössä sun kans minnekään, mutta palaisin mielelläni asiaan joskus myöhemmin.
Herrahenkilö: Pitäiskö meidän sitten vaihtaa numeroita?
Minä: Pitäis.

vaihdetaan numeroita, palataan asiaan seuraavana päivänä

HH: Halutaanko me vielä nähdä?
M: Halutaan.
HH: Käykö keskiviikkona?
M: Käy.
M: Kahdeksalta lähibaarissa X?
HH: Ok.

Arvaa kumman kanssa tapaaminen lopulta toteutui.

P.S. Oli kivaa.