Hanki apua

(Live-elämän tutuille tiedoksi, tää on ihan teoreettista pohdiskelua, mulla ei ole tällä hetkellä mitään akuuttia tarvetta avulle.)

Aina välillä tulee mieleen, että pitäiskö mun oikeasti hakea apua, että onko mulla jotain psyykkisia juttuja jotka estää mua pystymästä parisuhteeseen jne. Ja toisaalta helposti sitä tarjotaan keskusteluissakin ratkaisuksi, että ”hanki apua”. No sitte seuraava askel on miettiä mistä sitä apua saa. Tässä neljä kokeilua historiastani:

1. Ekan kerran aikoihin olin lukiossa. Oli tapahtunut jotain (myöhemmin ajateltuna aidosti) traumaattista. Soitin sellaiseen auttavaan paikkaan, ne pyys käymään. Menin sinne, kerroin asiani, ne kaks naista istu ja katto minua aika hämmentyneen näkösenä. Varmaan siinä jotain juteltiinki, mutta ainoa muistikuva siitä tilanteesta oli ne hämmentyneet ilmeet. Sitte ne sano että voin tulla uudelleen käymään jos tuntuu siltä. En menny.

2. Toinen tapahtui muutama vuosi tuon jälkeen. Olin muuttanut uudelle paikkakunnalle opiskelemaan. Seurustelin silloin, mutta se poikaystävä asui kauempana ja nähtiin vain viikonloppuisin. Olin sillon tosi yksinäinen ja sitä jotenkin korosti se, että ne muut koulukaverit ystävystyivät tosi nopeasti ja tiiviisti keskenään. Onneksi sillä paikkakunnalla oli sellainen matalan kynnyksen psykiatrisen neuvonnan paikka nuorille. Kerran kun kaikki tuntui kaatuvan päälle, soitin sinne. Kerroin asiani ja minulle vastattiin ”Tuo kuulostaa ihan normaalilta, kyllä se varmaan menee ohi. Jos ei mene, niin soittele sitten uudelleen.” En soittanut.

3. Kolmannella kerralla olin jo töissä. Se oli erityisen vaikea syksy, tein ihan hirveästi töitä, nukuin liian vähän, itkin paljon, en liikkunut tai syönyt järkevästi. Yks päivä sitten päätin että nyt en enää jaksa, menin työterveyslääkärille. Kerroin asiani, hän kysyi ”oletko sä masentunut?”. Lopputulemana se kirjotti mulle kaks viikkoa sairaslomaa ja masennuslääkkeet. Söin niitä sen puoli vuotta ja sitten olin ilmeisesti saanut apua.

4. Viimeisestä kerrasta ei ole ihan hirveän pitkä aika. Näin lehdessä ilmoituksen, jossa joku psykoterapeutti etsi harjoitusoppilaita. Otin yhteyttä, kerroin asiani. Yritin pukea asiani ehkä vähän vitsikkääseen muotoon, kun kerroin pohtineeni että tarvinko nyt oikeasti jotain apua asioideni pohtimiseen vai onko tää tilanne missä riittäis ihan yksisarvishoito tai ennustaja. Hän suositteli sitä yksisarvishoitoa, tilanteeni on kuulemma ihan normaali.

Että niin. Ei nää ehkä oikein kannusta ”hakemaan apua”. Toisaalta ehkä noista vois päätellä, että en minä sitä apua tarvikaan.

Jos jollain on jotain paremmin toimivia avun lähteitä, niin niistä vois ilmoitella.