Erinäisistä deittimaailmallisista onnistumisista johtuen oon taas viettäny hetkiä miettien mikä minussa on vikana. Huomasin ajattelevani itsestäni muun muassa näin:

– minun on vaikea kuvitella, että joku ihastuisi minuun
– minun on erittäin vaikea kuvitella, että joku haluaisi minua seksuaalisesti muuten kuin välineellisesti (esim läskifetisistit, tai kovasti puutteiset)
– minun on lähes mahdotonta kuvitella, että joku täysissä järjissään oleva voisi rakastaa minua romanttisesti

Ja väittäisin että mulla on sentään hyvä mielikuvitus.

Jos joku ystäväni sanoisi ajattelevansa itsestään näin, pyörittelisin silmiäni ja ihmettelisin suuresti. Mutta itse olenkin aina halunnut olla jotenkin erityinen.

Itsevarmuus on seksikästä, sanotaan. Mutta otapa se sitten jostain kun lähes koko aikuiselämänsä on saanut kuulla ja kokea, että ei ole kelvollinen parisuhteeseen.

Tästä syystä en katso romanttisia komedioita tai lue kovinkaan montaa äitiysblogia. Ne alleviivaa vaan liian selvästi sitä mitä mulla ei ole ja mitä luullakseni en koskaan tule saamaan.

P.S. Tää on niitä kirjoituksia, jonka päädyn todennäköisesti myöhemmin poistamaan. Niitä kaikkein noloimpia tunnustuksia, joiden takia en ole kertonut bloggaamisestani kuin muutamalle parhaalle kaverille.