Ai niin

Minut on hyljätty viimeksi kuluneen viikon aikana neljä kertaa. Kaksi keskustelunavaustani on jäänyt ilman vastausta ja lisäksi olen saanut kaksi viestiä, joissa molemmissa oli aiheena, että ei se muutamaa viikkoa aikaisemmin tapahtunut ensikohtaaminen oikein lähtemätöntä vaikutusta tehnyt. Ainakaan hyvässä mielessä.

Suhteet Rakkaus Seksi

Pelinavaus

Kevätaurinko saa aikaan sutinankaipuuta. Onko sutinaa? No ei ole. Sen sijaan on alati vähenevät tinder-matchit ja vastaamattomiksi jäävät keskustelunavausviestit deittipalveluissa. Millä poistais turhautumista? No jos perustais vanhapiikablogin ja kirjailis siihen joskus olleita deittailukokemuksia. Vähän niinku muistutuksena, että on niitä joskus edes ollu.

 

Taustatietona: olen 35-vuotias, vähän paksu ja paljon hankala nainen ja oon ollu sinkkuna nyt 13 vuotta. Ensinmainituilla ominaisuuksilla saattaa olla jotain tekemistä tuon viimeisimmän kanssa. Jo aika aikasessa vaiheessa, eli joskus 2000-luvun alkupuolella päädyin kokeilemaan nettideittailua ja siihen sitten jumahdin. Takana on yksi ”oikea” parisuhde ja monia epäonnistuneita suhteiluyrityksiä, jälkimmäisistä useimmat netitse löydettyjä.

 

Lähtiskö se sitten tästä.

Suhteet Rakkaus Seksi