Lisää matemaattista nettideittailua

Laskeskelin jo joskus aiemmin tinderstatistiikkaani (en tosin löydä sitä nyt joten ulkomuistista menee):
– jos tykkään 20 tyypistä, näistä tulee noin 1 match
– 10 matchistä 1 aloittaa keskustelun
– eikö tästä tule että Tinderissä keskusteluun päätymisen todennäköisyys on minulla 0,5 %?

No kuitenkin. Nyt kun uuden menetelmäni myötä matchejä on tullut entistä reilusti enemmän (esim. 8 > 4) on sieltä tullut myös keskustelun alkuja. Niiden perusteella olen huomannut, että nämä eivät ole hyviä tapoja aloittaa keskusteluja ennestään tuntemattomien kans:
– ”nuolisin”/ ”panisin” (yleensä kyselen näiltä kiusallisen asiallisella ja ymmärtämättömällä tavalla lisätietoja kunnes kyllästyn ja poistan matchin)
– ”meillä on näköjään match” (siis tota, ilmeisesti se on perusoletus ennenkuin keskustelun voi aloittaa tässä palvelussa)

Toistaiseksi siellä keskusteluissa on kuitenkin yks jotenkin kiehtovan oloinen tyyppi kenen kanssa haluaisin jutella enemmänkin. Tunne ei ilmeisesti (ei kyllä enää yllätä) ole molemminpuolinen, koska hän keskustelee kerran 1,5 vuorokaudessa. Mutta keskustelee toki. Ei vain vastaa kysymykseen vaan kyselee myös minulta asioita.

Suhteet Oma elämä Raskaus ja synnytys

Tinder + Kon Mari *) = Match

Uusi matemaattinen nettideittailuteoriani.

Mullahan oli pitkään Tinderin kans semmonen ongelma, että matchejä ei vaan tullu. Vähän samoin kuin shiki kirjoitti Ihmeitä tapahtuu -blogissaan: pyyhin oikealle niitä jotka vaikutti ihanilta ja jostain syystä ne tyypit ei arvottaneet fotograafista ihanuuttani sydämen arvoiseksi.

No sit päätin, että muutan lähestymistapaani. Aloin svaippailla oikealle kaikki, joissa ei ollut jotain erityisen negatiivista piirrettä esillä (esim. ”ei kuvaa” on tällainen negatiivinen elementti, samoin jos kuvana on ”pelkkä penis” tai pelkkä ”paljas perse”). Ja johan alkoi matchejä tulla.

Siispä muokkasin tästä konmari-tyyppisen kysymyksen, joka pitää kysyä itseltään jokaisen uuden kasvon äärellä: ”onko tässä tyypissä jotain sellaista, että en haluaisi tulla nähdyksi hänen kanssaan julkisella paikalla?” Jos on, niin sitten ruksia vaan, kaikille muille syrämiä!

Ja kun on niitä matchejä, niin sitten sieltä tulee niitä keskustelujakin, itse aloitettuja mutta jopa sellaisia toisen henkilön aloittamia.

 

*) Käsitykseni Kon Marista perustuu täysin ennakkoluuloihini. En ole lukenut kirjaa (vielä), vaikka sain sen jo lähes vuosi sitten. Synttärilahjaksi. Ilmeisesti hienovaraisena vinkkinä.

Suhteet Oma elämä Rakkaus Kirjat