Fiiliksiä yh-viikolta

Päätimme lomailla tänä kesänä osittain erillämme. Mies lähti viime sunnuntaina Espanjaan, ja meikämutsi on pyörittänyt arkea kotona ihan omin voimin viikon verran. Hämmentävää kyllä, kesäinen elämä yksin lasten kanssa on ollut tosi mukavaa. Sekä henkisesti että fyysisesti paljon kevyempää ja selkeämpää kuin kahden aikuisen ristivedossa. Vähemmän stressiä, ääntä, sopimista, vääntöä, tiskiä, pyykkiä, aikataulujen tiedustelua ja ennenkaikkea: ei mitään odotuksia puolisoa kohtaan, eikä siksi myöskään mitään pettymyksiä. Aah!

Touhua, ruokkimista ja siivoamista tietysti riittää, mutta tällä viikolla se ei ole haitannut. Päinvastoin olen kai halunnut todistaa itselleni pärjääväni mainiosti yksinkin, ja tehokkaan touhuamisen ansiosta aikaa on ollut myös esimerkiksi kasvien kanssa puuhailuun ja yrttien istutukseen. Toki myös kesäsäät ovat suosineet, joten kaikki on ihanaa ja helppoa jo siksi, että pukemiset ja palelemiset eivät rasita: sen kuin nappaa lapset kainaloon ja astuu ovesta ulos kukkivalle pihamaalle naapureiden seuraan, niin kaikki on siinä.

Ainut huono puoli yksin lasten kanssa olemisessa on se, että iltaisinkaan ei pääse itsekseen minnekään – ei jumppaan, kauppaan, lenkille eikä terassille. Onneksi tässä auttoi mummon interventio: anoppi otti pienemmät lapset yökylään perjantaista lauantaihin, joten pääsin uimaan, pizzalle ja aamulla kuudesluokkalaisen kevätjuhlaan ilman kärsimätöntä taaperoseuraa. Torstaina pääsin käymään myös töissä,kun lapset olivat hoidossa. Sopiva tasapaino.

Tutkiskelen sydäntäni ja pohdin, odotanko kuitenkin puolison kotiinpaluuta. Innolla? Kauhulla? En osaa sanoa. On mukavaa, että hän on olemassa. Harvoin kuitenkaan todella viihdymme toistemme seurassa todellisina omina itseinämme. Tai niin minä koen. Mietin, kuoletanko tunteitani tahallani, koska en halua ikävöidä ihmistä, josta minulla on niin ristiriitaiset kokemukset.

Joka tapauksessa yhtä asiaa odotan: sitä, että pääsen viettämään enemmän aikaa uudessa omassa kodissani! Muutin tavarat kakkosasuntooni kaksi viikkoa sitten. Lasteni lähellä olo on tärkeintä maailmassa, mutta huomaan voivani paljon paremmin nyt, kun minulla on myös oma paikka, jossa saan olla vain minä. Siitä lisää ensi kerralla.