Kaukokaipuu osa 3: La Gomera ja Gran Canarian kierros lasten kanssa

Lokakuisella sadesäällä on taas mukava lähteä ilmaiselle muisteloreissulle, tällä kertaa tutuille saarille aavalla Atlantilla. Kanarian saarista minulle rakkain on pieni la Gomera. Myös vanhin tyttäreni on vieraillut siellä jo kahdesti, ja jo ensimmäisellä reissulla kolmivuotiaana hän kysyi haikeana: voitaisiinko me olla täällä kolme vuotta? Sitä minäkin joskus mietin. Sisäinen hippini kaipaa alati takaisin saaren syleilyyn.

Gomeralle ei ole suoria lentoja, vaan sinne mennään laivalla Teneriffalta Los Cristianosin satamasta. Saarella on yksi kaupunki, useita kyliä ja paljon kiharaista vuoristotietä. Tuliperäisen saaren komeat patikointireitit vievät reippaan vaeltajan vehreille vuoristorinteille ja satumaisen käppyräiseen, sammalpeitteiseen vanhaan metsään. El Cedron laakeripuumetsä on myös Unescon maailmanperintökohde.

Majoitusta saarella tarjoavat muutamat eläkeläisten suosimat golf-resortit ja useat pienet hotellit ja majatalot, mutta yksi paikka on ylitse muiden: Finca Argayall. Muualla en ole Gomeralla koskaan yöpynyt, enkä missään muualla maailmassa kokenut vastaavaa kokonaisvaltaista mielen ja ruumiin rentoutumista. Tämä saksalaisten hippien 80-luvulla perustama yhteisö Gomeran etelälaidalla majoittaa vieraita mökeissä ja huoneissa ja tarjoaa leppoisaa elämää meren ja vuorten syleilyssä. Lomailijan elämä Fincalla soljuu lähes omavaraisen yhteisön herkullisista buffet-aterioista nauttien ja aamun sekä iltapäivän jooga/tanssitunneilla olemiseen uppoutuen. Illalla voi hengailla pitkien pöytien ääressä kynttilän valossa muiden vieraiden kanssa, tai istua itsekseen tuijotellen ja kuunnellen parin metrin päässä kiviseen rantaan vellovaa merta sekä upeaa auringonlaskua. Muuta ei onneen tarvita. Tai no, ehkä vielä pari delfiiniä, joita myös sukeltelee lähivesissä.

Matka Finca Argayaliin on hieman vaativa, etenkin kun tie sinne on maanvyörymän vuoksi nykyään poikki ja ainoa kulkureitti on kostea venematka lähikylän satamasta  (kunhan on ensin matkustanut pikkubussissa pohjoissatamasta halki koko saaren). Mutta perillä vaiva palkitaan. Joku voisi sanoa, ettei paikka ole varsinainen lapsiperhekohde syvine uima-altaineen ja puuttuvine leikkipuistoineen, mutta ainakin oma tyttäreni rakasti paikkaa. Aktiviteeteiksi riittivät eksoottisten kasvien ja kivien ihmettely, tiluksilla vaeltelu sekä lähikylän uimaranta ja matkamuistokauppa. Muutama päivä kuusivuotiaalla vierähti siinäkin, kun muiden vieraiden lasten kanssa kaivoivat isoa kuoppaa kivikkoiseen rantaan (leikki, joka ylitti kielimuurit).

Vaikka hippeily ei innostaisi, koko Kanarian saaristo on talvella ihana matkakohde: lämmin, turvallinen, kohtalaisen lähellä (verrattuna esim. Aasian kohteisiin) ja yllättävän monivivahteinen niin luonnon kuin kulttuurinkin osalta. Niinpä kun viimeksi haaveilimme aurinkoisesta perhelomasta keskellä talvea, matkamme vei jälleen Kanarialle. Tuolla kertaa vietimme kolme viikkoa Gran Canarian saarella puolivuotiaan ja yhdeksänvuotiaan kanssa. Kiersimme saaren vuokra-autolla lähes kokonaan ympäri ja yövyimme neljässä paikassa, kussakin vajaan viikon verran. Ajomatkat olivat vain parin tunnin mittaisia.

Valitsimme kohteet kaikkien perheenjäsenten mieltymyksiä ajatellen. Itse rentoudun parhaiten kauniissa ja luonnonläheisessä paikassa, jossa on vähän mutta mukavia ihmisiä, hyvää ruokaa, ja jossa mielellään voi osallistua johonkin leppoisaan aktiviteettiin, puutarhanhoitoon tai lyhyelle vaellukselle, voi uida luonnonvesissä tai mennä vaikka kuumakivihierontaan. Valmistauduin siis reissuun kartoittamalla Gran Canarian ekoyhteisöt ja muut hippihenkiset paikat, joissa itse viihdyn parhaiten.

Puolisoni taas pitää kunnollisista uima-altaista ja siisteistä hotellihuoneista, reippaista urheiluaktiviteeteista ja monipuolisesta ravintolatarjonnasta. Lasten kannalta tärkeitä olivat lyhyet ajomatkat, uiminen ja helppo ruokahuolto (ei kiitos siis jokapäiväistä ravintoloiden etsiskelyä). Niinpä reissumme alkoi perusturistityyliin melko lähellä lentokenttää sijaitsevasta Playa del Inglesin lomakylästä, josta vuokrasimme keittiöllisen bungalowin air bnb:n kautta. Budjettimme oli sen verran tiukka, että jouduimme tyytymään puolentoista kilometrin päässä rannasta sijaitsevaan majoitukseen, mutta olihan uima-allas, eikä kauniissa kesäsäässä pieni kävelymatkakaan haitannut. Oli mukava kokea rentoa rantalomaa (tai no, niin rentoa kuin nyt puolivuotiaan kanssa on mahdollista… Onneksi majoituspaikassa oli valmiina arsenaali taaperoleluja!) ja käydä ihmettelemässä valtavia hiekkadyynejä.

Koko saari kuitenkin kiinnosti, ja niinpä olin iloinen kun pääsimme jatkamaan matkaa.Ajoimme parin tunnin matkan ylös vuoristoon ja päädyimme seuraavaan majapaikkaamme Ecotaraan, joka sijaitsee pikkuruisen Fatagan kylän kyljessä. Karuun vuoristoon kätkeytyvä paikka tarjosi sopivasti hippeilyä ja vaatimattomia mukavuuksia: oman olohuone-keittiön ja makuuhuoneen, aamujoogaa, kauniin maiseman sekä kasvimaan ja hedelmäpuita, joista sain vapaasti käydä poimimassa ruokiin tarvittavat paprikat, tomaatit, munakoisot ja sitrukset. Ihanaa! Tyttären mielestä kanat ja valtava possu olivat tietenkin paikan vetonauloja.

Ecotarasta käsin retkeilimme Gran Canarian vuoristoissa hyvin epäurheilullisesti: ajoimme autolla mahdollisimman lähelle hienoja näköalakohteita ja kävimme mm. Roque Nublolla ja Pico de las Nievesillä kevyillä kävelyillä vauva sylissä tai kantorepussa. Suosittelen! Matkalla vastaan tuli myös useampia ravintoloita, joiden terasseilta aukeni upeita näköaloja vuoristoon.

Ecotarassa ollessamme saimme kokea myös harvinaisen sääilmiö caliman. Arfrikasta puhaltava aavikkotuuli tuo toisinaan Kanarian saarille useita päiviä kestävän sumun, joka koostuu hienojakoisesta hiekkapölystä. Jouduimme linnoittautumaan huoneistoomme pariksi päiväksi, sillä ulkona oli vaikeaa ellei mahdotonta hengittää (ainakaan ilman jonkinlaista pölysuodatinmaskia). Myös autolla ajaminen oli huonon näkyvyyden vuoksi mahdotonta. Onneksi vettä, kananmunia ja vihanneksia riitti omasta takaa.

Heti kun sää selkeni , suuntasimme seuraavaan kohteeseemme saaren pohjoisrannikolle. Ai miten ihanaa oli taas päästä raikkaisiin merituuliin! Olimme varanneet Little Whale -nimisen air bnb-majoituksen paikallisten suosimasta lomaosakekylästä, jossa ei ollutkaan sitten mitään muuta kuin ne loma-asunnot, meri ja majakka. Kaupassa ja hiekkarannalla kävimme läheisessä Sardinan pikkukaupungissa. Mutta ah, mikä meri, ja mikä kämppä! Näköala parvekkeelta oli suoraan pyörteilevään kalliopoukamaan ja aavalle ulapalle.

Saaren pohjoisosassa ovat myös Agaeten luonnonuima-altaat, joissa kävimme pulikoimassa merivedessä.

Loman viimeisen viikon vietimme kaupungeissa. Pääkaupunki Las Palmas (asukkaita reilut 300 000) oli viehättävä, espanjalaisen eläväinen rantakaupunki, jossa voisi hyvin kuvitella elävänsä ja työskentelevänsä pidempäänkin. Muutaman suomalaisen muuttolinnun tapasimmekin rantabulevardin putiikeissa. Viimeiset yöt vietimme lähellä lentokenttä sijaitsevassa, vanhassa Telden kaupungissa. Mielenkiintoinen tuttavuus sekin!

Mitä opin Kanarian saarilla?

Sen, että ihmiselle tekee hirveän hyvää syödä itse kasvatettua ruokaa, kävellä paljain jaloin ja oleilla lähellä vettä, vuoria ja luontoa ylipäätään. Gomeran kokemusteni innostamana yrittelin jonkinlaista permakulttuuria omallakin puutarhapalstallani, mutta valitettavasti vielä viherpeukaloni ei ole onnistunut Suomen kesässä tuottamaan kuin ison kasan vetistä kesäkurpitsaa ja melko kuivakkaan makuisia herneitä.

Opin myös paljon lasten kanssa matkustamisesta: puolivuotias kulki mukana vielä suhteellisen helposti, mutta silti on selvää, että lasten kanssa matkailu on aina myös jatkuvaa lastenhoitotyötä. Toisaalta kouluikäinen on aivan parasta matkaseuraa: hän innostuu asioista, näkee ja ihmeellistä kaikkialla, ja pahimmassakin tapauksessa päivän pelastaa aina jäätelö.

Kiitos Kanaria!