Miksi synnyttää?
Antoikohan minusta kirjoitettu YLE:n juttu kuvan, että minusta synnyttäminen on jotenkin parempi vaihtoehto kuin abortti? Sitä en olisi toivonut. Päinvastoin yllätysraskaus kirkasti minulle sen, miten tärkeä asia aborttioikeus on. Mikään ehkäisy ei ole 100% varma, eikä kaikilla ei ole voimia äitiyteen. Ei tarvitsekaan olla – elämässä on paljon muutakin tärkeää tehtävää kuin aina vain uusien ihmisten tekeminen. Itse olin jaksamisen kanssa siinä rajoilla, mutta ympäristön tuella selvisin. Huonostikin olisi voinut käydä.
Uteliaana optimistina valitsin lopulta raskauden, mutta raskauden keskeytys olisi saattanut olla monella tavalla parempi vaihtoehto. Paljon puhutaan siitä, että aborttia saattaa katua (en tiedä, onko näin todellisuudessa kenenkään vahinkoraskaudesta pelastuneen kohdalla), mutta uskaltaako kukaan katua sitä, että synnytti lapsen?
Minun on ollut tällä viikolla pakko käydä läpi tuotakin tunnetta.
Ensinnäkin on tietenkin suru omasta elämästä. Olin haudannut sen jonnekin kaiken rankan työn ja positiivisuuden alle, mutta yhtäkkiä se pursuaa pintaan. Kaikki ne tunnit, päivät, kuukaudet ja vuodet nyt ja tulevaisuudessa, jolloin olin ja tulen olemaan poissa sieltä, missä minua eniten tarvitaan. Poissa sieltä, missä tunnen olevani omalla paikallani: töissä ja taiteen parissa. Koska lapset tarvitsevat minua vielä paljon enemmän.
En tässä blogissa ole korostanut taiteilijuuttani, ikään kuin kieltänyt koko asian heti raskauden alusta lähtien. Mutta kieltäminen käy pitkän päälle raskaaksi. Joskus ikävä kokonaisvaltaiseen luovaan prosessiin on niin valtava, että se kuristaa ja ahdistaa, itkettää, kuin olisi menettänyt… Elämän.
Sitten on lapsen näkökulma. Olen synnyttänyt kolme lasta maailmaan, jossa asiat ovat lyhyesti sanottuna menossa aivan päin helvettiä. Ajattelen nyt kaikkea sitä hulluutta, mikä jyllää Venäjällä, Lähi-idässä, Kiinassa, markkinataloudessa, ilmastossa ja oikeastaan ihan kaikkialla. Kohtuutalous on vain kaunis sana, rauha pelkkä hauras idea, eikä kukaan tiedä miten kaikesta selvitään. Kun golfvirta kääntyy ja Suomesta tulee Siperiaa pahempi paikka elää, olisiko parempi että lapset olisi jätetty synnyttämättä ja me vanhukset voisimme kaikessa rauhassa luovuttaa ja jäätyä kuoliaaksi, tarvitsematta huolehtia miten lapset selviävät? Ei elämä planeetalla siihen loppuisi, päin vastoin voisi alkaa kukoistaa paremmin ilman ihmisen kaltaista tuholaislajia.
Kaiken huipuksi minun ja lapseni kuva komeili eilen toisessakin YLE:n jutussa – sellaisessa, jossa pohdittiin, miten syntyvyyttä voitaisiin nostaa. Tuntui aika pahalta, koska minusta on täysin moraalitonta painostaa ihmisiä lisääntymään tai olemaan lisääntymättä. Toisilla siihen on vahva vietti, eikä sillekään mitään voi: itsekin halusin nuorena kokea äitiyden. Äitiys on kuitenkin saakelin raskasta, joten ihan jo sen vuoksi syntyvyys täysin ymmärrettäväati putoaa kaikkialla maailmassa heti, kun ehkäisy on saatavilla. Mutta ehkä syntyvyyden laskuun on myös filosofisempia syitä.
Miksi ihmiselämää on? Täytyykö sitä olla? Miksi?
