Ultraääni, mökkeilyä ja kahvinjuonnin ihanuus

Maaginen 13 raskausviikkoa on täynnä ja pikkuhiljaa alan tajuta, että meille todellakin tulee vauva! Koko odottamatonta raskautta on leimannut jonkinlainen kummallinen odotuksen  puute – olen vain tuntenut, että sisälläni tapahtuu jotakin hiukan uhkaavaa, jonka kanssa yritän jotenkin selviytyä. Onneksi on ultraääni, joka näyttää konkreettisesti, mitä kohdussa on.

Tällaiselle hitaasti syttyvälle odottajalle tutkimus oli tärkeä. Oli tärkeää mennä tyhjin tuntein, keskenmenon muistaen, mitään odottamatta ultraäänitutkimukseen. Ja sitten nähdä yllättäen ruudulla ihmisen muotoinen, terhakka sikiö, oikea ja normaalisti kehittynyt tyyppi, joka ihan itse liikuskeli, heilutteli jalkojaan ja hengaili kohdussani ilmeisestikin vailla huolen häivää. Jonkinlainen jännitys laukesi: vaikka tämä alkoi niin vahingossa, ehkä kaikki voi sittenkin mennä ihan hyvin?

Positiivisen häiveen odotukseen luo myös se, että olen vihdoin parantunut sitkeistä flunssista ja etova olo lievenee viikko viikolta. Pääsin sittenkin yhteen reissuun tänä kesänä: viikko suvun mökillä luonnon keskellä tervehdytti ja rauhoitti. Olisin hyvin voinut jäädä sinne loppukesäksi (tai loppuelämäksi) asumaan järven äärelle, kantamaan vesiä, tekemään tulia saunaan, keräilemään marjoja ja nostamaan katiskalla kalaa… (tosin tuota viimeistä en ole tehnyt sitten lapsuuden, mutta mökillä sellainenkin mahdollisuus tuli mieleen kaupan kalatiskin sijaan). Lapsetkin viihtyivät mökkisaaressa hyvin keskenään tai isänsä kanssa, ja sain monta hetkeä oikeasti tervehtyä, parantua ja olla oma itseni. Harmi kyllä puoliso inhoaa mökkeilyä ja muistaa kiroilla kuuluvasti jokaista hyttystä… niinpä vietämme mökillä kesäisin vain muutamia päiviä.

On suorastaan hämmentävää, miten hyvin minun on mahdollista voida paikoissa, joissa elämä on yksinkertaista ja muun luonnon rytmistä. Ja samalla ärsyttävää, miten on vuosi vuodelta vaikeampaa voida hyvin siellä, missä elämä perustuu digitalisaatiolle, jatkuvalle viestinnälle, jatkuvalle paikasta toiseen liikkumiselle, koko ahtaalle työ-koti-päiväkoti-koulu-harrastukset-kuviolle. Tämä on elämäni dilemma ja toistaiseksi ratkaisematon yhtälö, johon uusi lapsi minut entistäkin tiukemmin kiinnittää.

Elämä siis on mitä on. Periaatteessa kaikki on aivan hyvin, ja silti en mökkilomalta kotiin palattuani tavoita ilon tunnetta oikein mistään. Raskaus sujuu onneksi vauvan kannalta hienosti, mutta väsymys ja huimaus vaivaavat, neuvolassa todettiin rauta-arvojen lähteneen laskuun ja verenpaineeni olevan alhainen. Pahoinvointi on onneksi paljon lievempää kuin alkuraskaudessa, joskin ällöttävä olo saavuttaa minut yhä illan mittaan. Teen hiukan vapaaehtoistöitä tulevia syksyn tapahtumia varten, mutta mitään vakituista palkkatyötä minulla ei ole tiedossa yrityssuunnitelmien kaaduttua.

Kaksi pelastusrengasta kuitenkin pitää minut pinnalla: hyvä ruoka – ja kahvi. Ah, tuo ihana kofeiini, joka on palannut elämääni heti aamupahoinvoinnin hävittyä! Harmaa aamu kirkastuu kahvimukillisen jälkeen, ja seuraavan kuuden tunnin ajan minusta tuntuu, että elämästä selviytyminen on täysin mahdollista ja jopa mukavaa. Mikä onni olla kofeiiniherkkä ihminen! Mikä tuuri, että juuri tuo minulle niin hyvin toimiva huume on täysin laillinen, ja tässä kahvitrattien luvatussa maassa se on maltillisesti sallittu jopa raskaana oleville!

Ruuasta taas nautin suuresti makuaistin palauduttua tukkoisen flunssan jälkeen, ja neuvolan vaa’an mukaan paino onkin tukevasti noususuunnassa. Muiden ilojen vähennyttyä raskaus on selvästi tehnyt minusta kulinaristin. Sinänsä minua ei haittaa, vaikka paisuisin kaksikymmentä kiloa – edellisten raskauksien jälkeen kaikki kilot ovat aina sulaneet imetykseen. Olisi kuitenkin ihan kiva kyetä liikkumaan normaalisti vielä muutaman kuukauden ajan ilman valtavaa vauva/pastamahaa, joten saattaa olla että joudun hiukkasen hillitsemään tätäkin nautintoa tulevina viikkoina.

Mökkipeikkona mökkirannassa – kesän parhaita päiviä.
perhe raskaus-ja-synnytys
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *