Entä jos?

Kello on yksi yöllä, pienin lapsista on juuri luovuttanut väsytystaistelussa. Kellahdan miehen kainaloon ja suustani pääsee puoliuninen sammakko:

-Mitä sanoisit, jos olen päättänyt ottaa tavoitteeksi juosta maratonin?

-Vau, hieno juttu! Joo, miksei, mistä moinen ajatus tuli?

– New Yorkin täydellisistä naisista. Enköhän minäkin pystyisi siihen, jos vain niin päätän.

Aamuun mennessä maraton-tavoite oli puolittunut puolimaratoniin, mutta ajatus jäi vaivaamaan mieltä. Olisi hienoa olla fyysisesti paremmassa ja energisemmässä kunnossa. Kolmenkympin viivästynyt kriisi kenties? Seuraava projekti kun vauvaluku on täynnä? Tai entä jos ihan vain hauska ja hyödyllinen idea, joka ON toteutettavissa. Muut tekevät sitä, minäkin tahdon!

Päätin avautua asiasta ja houkutella ystävää samaan suohon. Sain vastaukseksi: ”Tämä onkin paras vuodenaika aloittaa juoksuharrastus”. Toinen ystävä tsemppasi vinkein ja oli valmis linkkaamaan heti hyviä treeniohjelmia. Äiti kauniisti epäili lajin soveltuvuutta minulle. Myönnettäköön, että epäilen itsekin. Voin kävellä pitkiä matkoja, mutta juoksu ei ole koskaan ollut in kesäkauden ulkopuolella.

Ennen kuin kello oli 10 aamulla, olin keksinyt jo hyviä tekosyitä, miksi luopua ajatuksesta. Kuitenkin sisäinen vastaväittelijä sai minut kiinni tekosyiden latelusta. Eihän talvella tai sateella voi juosta ulkona?! No kyllä voi. Kysymys kuuluu, millä varusteilla on hyvä juosta talvella? Mitä minulta siis puuttuu?

Toinen hyvä syy olisi sopivan lenkkihetken puute. Ehkä oikein pinnistäen voisin jostain reality-sarjasta luopua tai kenties käynnistää aamun lenkillä ennen kuin mies lähtee töihin ja on vielä ns. lapsenvahtina. Rattaiden kanssa ei voi juosta? Tähänkin tiedän löytyvän juoksurattaita, jos vain päätän haluavani juosta rattaiden kanssa. Höh, palataan siis varusteisiin. Puolen päivän aikaan olin tilannut uudet vettähylkivät lenkkarit ja käynyt kaupungilla keskustelemassa urheiluliikkeissä talvijuoksusta.

Sisäisen vastaväittelijän kanssa starttaan nyt matkan nollatasosta kohti tavoitetta olla jaksavampi ja energisempi äiti. Konkreettisena tavoitteena voittaa itseni ja osallistua puolimaratonille. Aloitan täysin oman mukavuusalueeni ulkopuolella, ei kesää vasten ensimmäisten aurinkoisten säiden aikaan, vaan juuri tämän kamalimman harmauden keskellä.

Blogin tarkoitus on toimia itselle tsemppinä tätä matkaa kuvaten ja mahdollisesti käsitellä muuta arkista tiimellystämme, josta ammennan lisäenergiaa ja iloa päiviin. 

8C60B906-D061-4848-A6CA-3929D2262837.jpeg

Just do it!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *