Kiertoilmaus vai ihmisen kierto?

Pohdin tänään erilaisia syitä käyttää homoseksuaalisuudesta ja homoseksuaaleista erilaisia kiertoilmauksia. Yleisimmät kiertoilmaukset varmasti liittyvät siihen, että ihmiset puhuvat sellaisista ja niistä höystettynä tietyllä äänenpainolla, joka usein kertoo huumorimielessä tarkoitetusta kommentista tai tarkoituksesta erottaa ne eli homoseksuaalit meistä eli heteroseksuaaleista. Monille konservatiivisille tai vanhemmille ihmisille kyse voi olla siitä, että homoudesta ei aina ole ollut hyväksyttävää puhua ääneen ja siksi vieläkin takellellaan pelokkaana. 

Yksi tapa erotella on puhua faktaa, mutta silti tehdä se pyrkimyksenä korostaa tiettyä asiaa tai erottaa se muista. Miksi pitää pariskunnasta puhuttaessa usein homoparin ollessa kyseessä puhua naisparista tai miesparista eikä vaan parista, onko niin tärkeää, ettei sekoiteta vahingossa heteropariin? Joskus hyvin idealistisena ihmisenä unelmoin tilanteesta ja maailmanajasta, milloin jonkun puhuessa avioparista kukaan kuulijoista ei pysty arvaamaan, onko kyse hetero- vai homoparista eikä ketään edes kiinnosta tämä ero. 

Pride ja muut sateenkaarielämää korostavat tapahtumat ovat erikseen, mutta suurin osa meistä homoseksuaaleista haluaa elää ihan tavallista arkea ja tulla kohdelluksi ihmisenä ihmisten keskellä liputtamatta mitenkään suuresti seksuaalista suuntautumistamme tai tulematta keskusteluissa erotelluiksi suuntautumisen perusteella. Homous on toki poikkeus heteroseksuaalisuuden säännöstä, mutta kaikissa tilanteissa tämä poikkeavuus rakkauselämässämme ei ole meissä se olennaisin asia. Olemme ihmisiä ja yksilöitä monilla muillakin perusteilla kuin seksuaalisen suuntautumisemme mukaan. Käymme kaupassa, töissä, siivoamme kotiamme, katsomme televisiota ja tapaamme ystäviä kuten muutkin. Rakastumme, vihastumme ja unelmoimme kuten muutkin. Elämämme ei ole mitenkään erikoisempaa, eikä meillä ole sen enempää poliittista agendaa pelkän seksuaalisen suuntautumisen perusteella kuin muillakaan. Olemme lihaa ja verta.

Usein toivon, että ollessani lapsi minulle olisi kerrottu, että homot ja lesbot ovat ihan tavallisia ihmisiä kuten muutkin ja se on ihan hyväksyttävää rakastaa myös samaa sukupuolta. Moni asia olisi ollut yksinkertaisempi etenkin teini-iässä, kun ensimmäinen todellinen tyttöihastus iski ja luulin olevani jotenkin epätasapainossa, enkä vaan yksinkertaisesti ja täysin hyväksyttävästi olevani löytämässä seksuaalisuuttani.

Harras ja hauras toiveeni olisi, että jokainen miettisi, miksi ja miten käyttää sanojaan puhuessaan homoseksuaaleista. Joskus sanat ovat voimakas tapa vahvistaa hyvää ja huonoa asenneilmapiiriä työpaikoilla, kouluissa ja missä vaan. Uskallatko sinä sanoa ääneen sanan lesbo tai homo vai onko se vaikea sanoa neutraalisti? Uskallatko olla lisäämättä hauskaan kertomukseen lisämaustetta korostamalla tarinan yhden osapuolen olleen sellaisia poikia? Luotko omalla asenteellasi ja sanoillasi asenneilmapiiriä, jossa on ihan ok rakastaa sukupuoleen katsomatta? Postaan alla olevan videon muistuttamaan siitä, että olemme ihmisiä kaikki, flesh and bone.