Kaapissa, kaapista, kaappiin

Työelämässä olen suurimmaksi osaksi kaapissa. Joskus mietin, pitäisikö omaa suuntautumista pitää esillä enemmän, mutta toisaalta se on mulle asia muiden joukossa, enkä tunne tarvetta kertoa siitä kaikille, kuten en muista henkilökohtaisista asioistanikaan. Kyse ei ole siitä, että häpeäisin itseäni vaan enemmänkin siitä, että en halua olla se työntekijä, joka on naisiin päin vaan mielummin se työntekijä, joka on hyvä työssään ja hyvä tyyppi. Haluanko siis miellyttää ihmisiä ja jätän siksi kertomatta jotain olennaista? Olen kertonut kyllä asiasta sellaisessa tapauksessa, jos ystävystyn lähemmin jonkun työntekijän kanssa ja jos musta tuntuu, että hei, taidanpa kertoa tästäkin asiasta. Usein, kun jonkun ihmisen kanssa tutustuu lähemmin, myös ihmissuhdeasiat tulevat enemmän keskusteluun ja tapetille ja silloin musta on hyvä aika kertoa.

Kaappissa oleminen on jännä vertaus, siinä kun ihminen piilottaa itsensä kokonaan. Kaapissa olemiseen liittyy ajatuksena jotenkin myös pelon tai epävarmuuden tunteminen. Mä ehkä ajattelen niin, että joillekin ihmisille pidän osia itsestäni kaapissa, mutta en tunne siitä ahdistusta kun itse ja läheiset ihmiseni tietävät, kuka olen. Mun osittainen kaapissa oleminen on silloin jonkinlainen valinta. Toisaalta mietin sitä, että jos maailma olisi täysin avarakatseinen paikka, jossa kaikki ihmiset ymmärtäisivät ja hyväksyisivät homouden täysin yhdenvertaisena seksuaalisuuden muotona heterouden kanssa, olisinko silloin kaapissa? Olisiko minulla silloin tarvetta edes miettiä näitä asioita vai olisinko vain kaikkialla, kaikkien kanssa avoimesti lesbo itseni?

Jossain vaiheessa yritin olla itselleni kaapissa ja sehän vasta hankalaa olikin. En halunnut millään myöntää omaa lesbouttani oman vanhoilliset arvot omaavan ympäristöni takia, joten jankutin vain itselleni, että heterohan minä olen. Hankalaksi asian teki se, että kaikkein vaikenta on riidellä oman sisimpänsä kanssa, koska siinä osapuolet ovat yksi ja sama henkilö. Vaikka kuinka kovaa yritin jankuttaa itselleni omaa heterouttani, aina samanlaiset tunteet naisia kohtaan pulpahtivat pintaan ja koko juttu alkoi alusta. Onneksi se tuska on ohi, en halua tehdä sitä enää kertaakaan. Itselleen pitää olla rehellinen, muuten millään muullakaan ei ole merkitystä. Tärkeintä on, ettei itselleen yritä olla kaapissa, muille ihmisille voi valintansa ja oman aikansa mukaan kertoa, kun on hyvä aika ja paikka.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *