Itsenäisyyspäivä

Tänään on suomella juhlapäivä. Suomi juhlistaa 99. itsenäisyyspäivää. Ensi vuonna suomi juhliikin 100vuotis synttäreitään! 

Mitäs sinulle tulee mieleen suomesta? 

Itsellä tulee vihreät kesät, valkoiset koivut ja siniset järvet. Toisaalta taas valkoiset hanget, vihreät kuuset ja kaunis siniristilippumme.

Mutta itsenäisyyspäivän meikkiin en edes suunnitellut muuta kuin sinivalkoiset luomet. 

Käytin meikissä myös Essencen joulukalenterista saatuja tuotteita. Hienosti olen malttanut aukaista vaan yhden luukun kerrallaan vaikka teki mieli repiä koko paketti auki heti 1. päivä 🙂

20161206_113740.jpg

Meikkipohjan tein Lumenen Matt control meikkivoiteella jonka kiinnitin Essencen uudella puuterilla. Tuo puuteri muuten on aivan loistava! Itselläni on äärimmäisen rasvoittuva iho ja tässä kirjoittaessa meikki on ollut jo useamman tunnin eikä naama kiillä ollenkaan!! 🙂 

Kulmat tein kuten aiemminkin ABH dipbrow pomadella sävyssä dark brown. Luomiin käytin Nyxin valkoista (diamond lust) ja sinistä (turnt up apparition). Musta liner on Essencen eyeliner pen ja valkoinen alaluomella on Essencen kajal pencil (04 white). Vesirajaan nykästiin taas jet blackia Rimmeliltä ja ripsiin Maybelline the Falsies ripsaria.

Poskiin sutastiin pikkusen Pure Mineral Rouge Rosy Glow punaa vaikka tällä -24 pakkasella olisi riittänyt kun käy ulkona pyörähtämässä 😀 

Huulissa on Nyxin soft matte lip cream sävyssä Transylvania jonka olen tilannut Pretty.fi sivulta.
20161206_114906.jpg

Nyt voikin sitten nättinä ruveta katsomaan Tuntematonta sotilasta ja miettiä mitä sitä illalla kokkailisi juhlan kunniaksi! 🙂 

Kauneus Meikki Testit

Black Friday

Black Friday… Tuo ihana meikkijunkien päivä kun kaikki on alessa. Tällä kertaa hillitsin itseni enkä tilannut mitään mistään. Toki aamu on vielä alussa mutta pidän kannastani kiinni ja säästän rahani. Päätin viettää tätä mustaa perjantaita hieman eri tavalla ja pistin sotamaalauksen naamaani. Mustaa ja vihreää on tän päivän teema. Meikkipohjaan kokeilin hieman uusia konsteja koska öljyinen ihoni on haastava. Yksi uusi tuote pääsi nyt kokeiluun mutta koska olen pihi niin senkin ostin -30 myynnistä. Tämä meikki ei välttämättä ole päivämeikki kaikilla. Itse toki olen niin kieroutunut että pitäisin tätä vaikka ruokakaupassa. Tänäänkään en ole lähdössä mihinkään. Kunhan meikkailen omaksi ilokseni. 

Mutta siis mennääs asiaan. 

20161125_120519.jpg

Pohjaan käytin ensin MACin Fix+ suihketta jonka päälle laitoin AVON magix face perfectoria. Meikkivoiteena käytin Oriflamen The One Everlasting foundation sävyssä Nude Porcelain ja puuterina Lumenen Translucent irtopuuteria. Peitevoiteena toimi tällä kertaa Maybelline FIT me sävyssä 15.

Luomet pohjustin W7 Get Set Eye shadow base sävyllä Natural. Luomiväreinä käytin Nyxin nappeja. Ensin laitoin luomivakoon sävyä Money maker. Tummensin tuota hieman sävyllä Dank humide. Kulmaluulle tyrkkäsin Nyxin valkoista luomiväriä sävyssä Diamond lust. Musta luomiväri on Kat Von D Shade and light eye paletista sävy Shax. Eyelinerina toimi Maybelline Master graphic liquid marker eyeliner. Uutena ripsivärinä testasin Maybelline the falsies volume express ja kyllähän se nuihin upposi. Hieman se oli paakkuista mutta kyllähän tuota toki käyttää. Saas nähdä kuinka pysyy tässä päivän mittaan. 

Kulmiin käytin Anastasia Brverly hillsin Gipbrow pomadea sävyssä Dark Brown.

Huuliin tyrkkäsin Rimmelin Oh My Gloss huulikiiltoa sävyssä Snog ja päälle taputtelin hieman irtopigmenttiä Color workshopilta sävy #00005 jota käytin myös highlighterina poskipäillä. 

20161125_120444.jpg

Kyllä tätä meikkiä tulee varmaan pidettyä joskus bileiltoina. Seuraavassa postauksessa olisi varmaan aika tehdä jotain arkimeikkiä eikä aina tunkea naamaa täyteen mustaa :’D Mukavaa joulun odotusta elkääkä shoppailko liikaa 😉 <3

Kauneus Meikki