Garbage ”#1 Crush”

GARBAGE!

Vitte mikä bändi! Minua harmittaa kaikkien jonnejen puolesta, jotka eivät ole saaneet kokea rokin, ja erityisesti mimmivetoisen rokin, angstia ja voimaa. #1Crush on biisi, joka herättää vahvan tunnereaktion minussa, vie toiseen aikaan ja paikkaan.
Kappale löytyy Romeo+Juliet-elokuvan soundtrackilta, joka on muuten aivan äärimmäisen hieno kokonaisuus. Olen kuunnellut sen alusta loppuun joka kesä vuodesta 2000 lähtien ja #1 Crush on levyn avausbiisi. Heavy, man!

Garbage on vuonna 1993 perustettu alternative rockia, post grungea ja electronic rockia yhdistelevä bändi, jonka keulakuvana seisoo kaikkien angstimimmien johtohahmo Shirley Manson. Muita huippubiisejä #1 Crushin lisäksi ovat muun muassa Stupid girl, Only happy when it rains, I think I’m paranoid ja Bond-tunnari The world is not enough.

Bändin rumpali Butch Vig muuten tuotti Nirvanan Nevermindin.
Että käypä kuuntelemassa ainakin kaikki edellämainitut kappaleet ja teleporttaa itsesi keskelle suloisinta 90-luvun teiniaikaa.

Trudelutt, ysärivajarini!

R

Kulttuuri Musiikki