5.6.1994, sunnuntai, kotoa

Tänään mä lähin Helsinki summer time -festivaaleille Minnan perheen kanssa. En kirjoita kovinkaan yksityiskohtaisesti, sillä tätä kirjottaessani on jo torstai. Söin siellä lakua, lihiksen, limsan ja vähän naksuja, sekä jätskin, joten olin varsin täynnä vielä illallakin. 

Oli pitkästä aikaa hyvä sää, joten halusimme mennä jo kauan sitten suunnitellulle Lintsireissulle kahestaan. No, Susa oli meiän pihalla, joten me otettiin seki megeen. Mukaan tuli myös Harri, joka oli meiän kanssa, sekä Lina ja Anne jotka olivat kahestaan. Mä uskaltauduin Enterpraisiin (?kirjotetaanko noin?) jopa 6 kertaa, ja kivaa oli!! Voitin arvonnassa siili-lelun (pehmee) ja onginnassa keltaisen kumipallon. ”Yes!”

Huvipuisto suljettiinki jo 21:00, ja me jouduttiin oottaa Minnan äitiä puol’ tuntia Lintsin ulkopuolella.

suhteet ystavat-ja-perhe hyva-olo hopsoa

4.6.1994, lauantai, kotoa, koulu loppuu!

Vika päivä tässä koulussa, ala-asteella ja kuudennella!!!! Aamulla mä heräsin kuudelta ja tein Raijan lahjan valmiiks! Se oli kouluaiheinen Lassi ja Leevi -sarjis, jonka mä väritin ja panin kehyksiin. Marjatalle mä annoin pienen koriste-pupun.

Koulussa Tapiolla oli huono-olo. Sen mutsi oli soittanu Minnalle (koska Harri ja Tapio on usein yhdessä) ja kertonu Tapion huonon tilan. Ku Raija puhu jotain, Tapio nukahti, mut’ onnex Susa, joka istuu Tapion edessä, herätti sen melkeen heti.

Mun todistus oli samanlainen ku jouluna, paitsi käytös ja huolellisuus nousi kymppiin. Keskiarvo 8,5! Ihan hyvä!

Koulusta mä menin Minnalle. Kahen maissa me lähettiin Aleksi Järven ylioppilasjuhliin. Aleksi on meiän pikkuserkku, jonka mä viimex näin, ku sen pienin veli, joka on nyt 14, oli 4 vuotta.

Sieltä me mentiin Kari Pekkalan ylioppilasjuhliin ja Minna joka on niiden naapuri ja tuttu, tuli sinne.

Mä lähin Minnan kaa meille ja me mentiin ostamaan namia illaks, ku mä meen niille yöx. Illalla me katottiin Ville Vallaton elokuva ja juteltiin ja syötiin.

 https://www.youtube.com/embed/s68Zr0JHNMg

suhteet ystavat-ja-perhe hyva-olo leffat-ja-sarjat