Laiha tai läski – identiteetti aina hukassa

Kun olin nuorena normaalipainon alarajoilla, pidin itseäni ainakin ajoittain läskinä. Reidet oli paksut, pylly oli iso ja lantio leveä. Olisin tahtonut olla laihempi. Noina aikoina painoindeksini oli jotain 18 ja 19 välillä. En siis minkään mittapuun mukaan voinut olla ”läski”. Kadehdin kauheasti niitä laihoja. Oikeasti olin itse varmaan laihempi, mutta vain eri mallinen. Nyt katsoin, että painoindeksini on 27 ja 28 välillä. Olen oikeasti ylipainoinen, mutta nyt pääni sisällä asuu laiha. En tunnista itseäni. Tänään näin varjokuvani, kun annoin keinussa lapselle vauhtia. Piti ihan kaksi kertaa katsoa, että tuoko olen taas minä? Nyt mietin sitä nuorempaa minääni. Miten silloin olisi pitänyt tajuta, että ihmiset tosiaan ovat eri mallisia ja tietyille asioille ei voi mitään ja niihin ei kannata uhrata ajatuksistaan aikaa. Että 10 vuoden päästä sulla on ihan oikeasti painon kanssa ongelma, murehdi vasta sitten.

Miten päin vain, identiteettini on vissiin aina hukassa. Laihana koen olevani lihava, lihavana en voi tunnistaa itseäni vaan ajatuksissani en ole lihava. Niin ristiriitaista monin tavoin. Nyt ihan tiedän kyllä tilanteen, mutta se ei iskeydy jotenkin perille asti.

Onko minusta laihduttamaan? Nyt tarvisin sellaisen true-laihdutusasenteen ja -otteen tähän. Tarvisin alkuun nopeita tuloksia, koska motivaationi kääntyilee kuin tuuliviiri. Onko minusta niin sanotusti tunnustamaan lihavuuteni? Eli voinko alkaa ihan oikeasti laihduttamaan. Siinähän sen tunnustaa sitten.

En halua olla siinä joukossa, jonka ylipainoelämä alkaa raskaudesta ja päättyy vanhuuden riutumiseen tai vasta haudassa kuihtumiseen.