Naisten määrä vähenee Suomessa
Jättiyllätys väestöennusteessa – jo 25 vuoden päästä Suomessa on vähemmän naisia kuin miehiä
Lauri Nuoska
4.10.2019 12:15
Tilastokeskuksen tuoreessa väestöennusteesta löytyi yllättävä tieto. Suomesta tulee miesvaltainen.
Tilastokeskuksen väestöennusteessa miesten määrä ohittaa naiset jo 25 vuoden kuluttua. Käännepiste olisi ennusteen mukaan siis vuosi 2044, jolloin miehiä olisi ensimmäistä kertaa Suomen itsenäisyyden aikana enemmän kuin naisia. Tai todennäköisesti enemmän kuin koskaan Suomen historiassa.
Tilastokeskuksen tilastot alkavat vuodesta 1750, ja vain vuonna 1782 oltiin edes lähellä tasatilannetta. Silloinkin reilun 670 000 asukkaan Suomessa naisia oli kuitenkin 12 400 enemmän kuin miehiä. Suurin ero oli toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1948. Silloin naisia oli 180 418 enemmän kuin miehiä.
Tällä hetkellä naisia on Suomessa 71 339 miehiä enemmän. Tuorein tilastotieto Suomen väestöstä on vuoden 2018 lopulta.
Tilastokeskuksen yliaktuaari Markus Rapo sanoo, että Tilastokeskus on jo kymmenen vuotta sitten ensimmäisen kerran ennustanut miesten määrän ohittavan naiset jossain vaiheessa 2000-luvulla. Mutta vuoden 2009 jälkeen ennustetta on jatkuvasti muutettu aiemmaksi. Tuorein ennuste siis kertoo muutoksen tapahtuvan jo vuonna 2044.
Syitä ennusteeseen on monia. Tyttöjä arvellaan edelleen syntyvän vähän vähemmän kuin poikavauvoja.
– Syntyvistä lapsista noin 51 prosenttia on poikia ja 49 prosenttia tyttöjä, Rapo kertoo.
Syntyvyyden lisäksi sukupuolijakoa muuttaa maahan- ja maastamuutto: ennusteen mukaan naisia muuttaa Suomeen vähemmän kuin miehiä. Miehiä arvellaan saapuvan seuraavina vuosikymmeninä vuosittain noin 16 000–17 000 ja naisia 14 000–15 000.
Muuttoliike pois Suomesta on suunnilleen samanlaista molemmilla sukupuolilla, noin 15 000 henkeä joka vuosi. Ennusteen mukaan nettomaahanmuutto olisi molemmilla sukupuolilla positiivinen, naisia saapuisi vuosittain noin 6 500 enemmän kuin lähtee, ja miehiä noin 8 500 enemmän.
Lisäksi väestön jakaumaan vaikuttaa paljon elinajanodote. Markus Rapo kertoo, että 1970-luvulla naisten ja miesten elinajanodotteessa ero oli suurimmillaan 9 vuotta naisten eduksi. Tällä hetkellä ero on 5,5 vuotta ja Tilastokeskuksen ennusteessa eron odotetaan edelleen kaventuvan.
Naisten elinaika selittää heidän määräänsä jo nyt. Markus Rapo muistuttaa, että miehiä on jo nyt enemmän kuin naisia kaikissa ikäluokissa vastasyntyneistä aina 56-vuotiaisiin. Tätä vanhemmissa ikäluokissa – ihan jokaisessa – naisten määrä on miehiä suurempi.