Nuorena taiteilija  ymmärsin Ranskan kielen tärkeyden. Ranskan kielen opettajani Tukholmasta, hän tuli vieraaksi häihini pohjois-pohjanmaalle. Osasi hyvin sinne, koskapa Isäni pikku-sisko oli hän vastapäinen naapuri ja kertoi osoitteen ja ajo-ohjeet. Hän oli myös työkaverini samassa sairaalassa oltiin töissä Åkeshov sjukhuset Bromma Stockholm. Siellä oli potilaana erikoisia tapauksia. Siskon mies ja tytär istuvat takana. Naapurit monen vuoden takaa isossa kerrostalossa. Isoveli on tyttären kummisetä ja ovat käyneet heillä korfirmaatiojuhlassa. Hänen pikkuveli oli Tukholmassa jonkin aikaa töissä. Nykyinen anoppini oli Ranskan kielen opettaja ja Ranskan oppikirjojen tekijä.

Perheitä on hyvin monenlaisia. Lapsuudessani pelattiin serkkujen kanssa Mustapekka lasten korttipelia. Moni muukin on varmasti näin tehnyt. Aikuisena voi miettiä minkälaiseen perheeseen kukin on elämässään päätynyt, vai onko jäänyt Mustapekka käteen. Itse olen taiteilija perheen jäsen. Isä on kitaristi trubaduuri. Äiti siis minä taiteilija, poika pianisti, tosin mies jo: flyygelin soittaja, tytär on  fiksuin meistä kaikista, maisteri, Helsingin yliopistosta valmistunut nuori nainen jo.

Peni koira, oli meilläkin hoidossa, silloin, kun perhe matkaili.