Hattu muoti 1800-luvulla
Tyylikäs nainen ei kulje ilman hattuaan.

Hatut ovat varmasti yksi vaikeimmista asusteita käyttää ja usein kuulenkin ihmisten sanovan, että “Voi, kunpa hatut sopisivat minulle” tai että “Kunpa osaisin käyttää hattuja”.

Myönnän itse sanoneeni täysin samalla tavalla ennen modisti opintojen aloittamista. Halusinkin tähän koulutukseen pääasiallisesti laukkujen ja hansikkaiden takia, mutta kunnes sain ensikosketuksen hattujen tekemiseen, ymmärsin, että päähineet ovat kuin koruja, jotka luovat huolitellun asukokonaisuuden. Nykyisin en astu ovesta ulos ilman jonkin sortin päähinettä.

Mielestäni tärkeintä hatun valinnassa on se, että se tuntuu heti ensimmäisellä käyttökerralla omalta. Jos näin ei ole, ne helposti jäävät käyttämättä tai niitä käyttäessä olo on vaivaantunut, joka usein huokuu ulospäin. Tästä syystä, haluankin ottaa asiakkaan mahdollisimman paljon mukaan päähineen suunnitteluun ja tehdä tuotteesta juuri hänen persoonaansa sopivan, sillä meille kaikille löytyy varmasti SE oikea.

Oma pukeutumiseni saa paljon vaikutteita naisellisesta vintagetyylistä, johon sekoitan reippaasti moderneja materiaaleja sekä räväköitä ja erikoisia kuoseja.

Omasta asustemallistostani löytyy myös hyvin paljon samanlaisia piirteitä; tuotteiden muodot ovat saaneet vaikutteita menneiltä vuosikymmeniltä, mutta käytän mm. materiaaleina nykypäivään paremmin sopivia joustavia neuloksia sekä pyrin valmistamaan päähineet niin, että ne ovat helpompi pukea ja sopivat moderniin elämäntapaan paremmin.

Tuotteiden valmistuksessa käytän paljon perinteisiä modistin työmenetelmiä, kuten käsinmuotoilua sekä -ompelua. Näin kaikista tuotteista tulee oma yksilönsä, vaikka käytettävät materiaalit olisivatkin samat.

Valmistan suurimman osan tuotteistani tilauksesta, jotta voin tarjota laajemman malli- sekä värivalikoiman, sekä koen että, se on ekologisempi vaihtoehto materiaalien kulutuksen kannalta. Tilauksesta tekeminen myös helpottaa tuotteiden muokkaamista asiakkaan tarpeiden mukaan.

Tervetuloa rohkeasti sovittamaan tuotteita tai suunnittelemaan uusi unelmapäähineesi studiolleni, Aleksis Kiven katu 38, Helsinki.

♥ Eini

Muoti Trendit

1800-luvun muoti

Edelfelt oli maailmanmies

Albert Edelfelt oli maailmanmies, jota kiinnosti ajan muoti ja trendit. Hän piti huolen siitä, että hänen naisensa ovat pukeutuneet ajan muodin mukaisesti Pariisin muotitalojen trendia noudattaen.

Hän oli luonteeltaan sosiaalinen, mistä oli paljon hyötyä – taiteilijuus vaati mesenaattien rahoitusapua.

Albert Edelfelt avioitui vuonna 1888 vapaaherratar Ellan de la Chapellen kanssa. Pariskunnalla oli yksi yhteinen lapsi, poika Erik. Kevään 1891 perhe vietti Italian Liguriassa sekä Ranskan Rivieralla. Maalauksessa Taiteilijan vaimo ja Emelie von Etter Cannes’issa naiset on kuvattu Villa de Bandoux’n terassilla. Edelfeltille niin tärkeä Haikon kartano Porvoon lähistöllä oli Emelie von Etterin omistuksessa. Edelfeltin myöhäistuotannossa on vaikutteita impressionismin välittömyydestä, mikä heijastuu myös tässä maalauksessa. Tukholman Nationalmuseumin kokoelmiin kuuluu maalaus Ikkunastani Cannes’issa, joka on maalattu samana vuonna ja samaan suuntaan.

Loma matkalla vaimon kanssa. Ellan de la Chapellen ja Emilie Etter molemmat ovat pukeutuneet korsettiin.

 

Viktoriaaninen muoti viittaa viktoriaanisen ajan pukeutumis- ja sisustustyyliin vuosien 1837–1901 välillä.[1] Tyyli on saanut nimensä Iso-Britannian kuningatar Viktorian mukaan.

Naisten viktoriaaniselle pukeutumistyylille tunnusomaista ovat pitkät hameet, krinoliini ja tyrnyyri, korsetit ja korkeat kaulukset. Pukeutuminen oli peittävää. Rusketusta vältettiin ja hienot naiset käyttivät hansikkaita sekä pitsisiä päivänvarjoja. Muutokset muodissa näkyivät siluetissa, hameen koossa ja muodossa, hihoissa, kaula-aukoissa, väreissä ja vyötärölinjassa. Siluettiin voitiin vaikuttaa korsetilla ja monenlaisilla korostavilla alusvaatteilla kuten krinoliinilla.[2]

Muotiin vaikuttivat myös teollisuuden edistysaskeleet, kuten tekstiiliteollisuuden kehittyminen ja valmistumistapojen muuttuminen nopeammiksi ja edullisemmiksi. Tärkeä keksintö oli ompelukone, joka yleistyi 1860-luvulla.[2] Ompelukoneen myötä vaatteet halpenivat ja koristuksien lisääminen saattoi tulla helpommaksi: esimerkiksi 1870-luvulla muotivaatteet olivat erittäin monimutkaisia ja täynnä kankaisia koristeita, pitsiä ja laskoksia. Koristeiden lisääntymisen on tulkittu johtuneen pitkälle siitä, että vaatteet oli helpompaa ommella täyteen koristusta, ja se tehtiin kun se oli mahdollista. Samoin krinoliini, jonka tarkoitus oli korvata kymmenet painavat alushameet, leveni lopulta käytännössä niin suureksi kuin se oli mahdollista tehdä ja hameista tuli valtavia.

Myös miesten pukeutuminen oli muodollisempaa kuin 2020-luvulla. Ruumiillisen työn tekijöitä lukuun ottamatta miesten odotettiin käyttävän takkia, liiviä ja hattua. Paitahihasillaan näyttäytyminen oli sopimatonta. Housujen vyötärö nousi navan korkeudelle asti, ja vyön sijasta käytettiin olkaimia.[3]

Kauneus Trendit