Oikeustieteelliseen hakeminen – Osa I Faktat ja figuurit
Vuosi 2015 alkaa kääntyä kevääksi ja se tarkoittaa myös sitä, että pääsykoekevät on starttaamassa! Kanssabloggaajani ovatkin jo kertoilleet omia kokemuksiaan ja näkemyksiään mm. muusikon ja arts management -opinnoista, joten jatketaan oikeustieteellä. Ajatuksenani on kirjoittaa tämän kevään mittaan sarja postauksia, joissa käsitellään oikeustieteellisen tiedekunnan hakuprosessia eri näkökulmista ja tsempataan kevään hakijoita omassa luku-urakassaan. Aloitan laittamalla faktat pöytään, eli kertomalla missä oikeustiedettä voi opiskella ja miten itse hakeminen käytännössä tapahtuu. Infoa toki on saatavilla sivukaupalla yliopistojen nettisivuilta, hakuoppaista ja erilaisista portaaleista. Selkeä yleisesitys oikeustieteen opinnoista löytyy esimerkiksi Opintopolun nettisivuilta eli täältä:
https://opintopolku.fi/app/#!/korkeakoulu/1.2.246.562.17.687018634310
Seuraavassa kuitenkin lyhyt oppimäärä oikikseen hakemisesta niille, jotka eivät ole vielä oikikseen hakemiseen tutustuneet.
Missä oikeustieteitä voi opiskella?
Suomessa oikeustieteen maisteriksi voi valmistua Helsingin, Turun, Itä-Suomen (eli Joensuun) ja Lapin yliopistoista. Lisäksi alemman korkeakoulututkinnon, eli oikeustieteen notaarin tutkinnon, voi hankkia Vaasan yliopistosta, jossa koulutuksen järjestää Helsingin yliopisto. Kustakin tiedekunnasta tarkempaa infoa löytyy tiedekuntien omilta nettisivuilta:
Helsinki: http://www.helsinki.fi/oikeustiede/opiskelijaksi/index.html
Turku: http://www.utu.fi/fi/yksikot/law/opiskelu/valinta/Sivut/home.aspx
Joensuu: http://www.uef.fi/fi/oikeustieteet/hae
Lappi: http://www.ulapland.fi/Suomeksi/Yksikot/Oikeustieteiden-tiedekunta/Opiskelijavalinta
Vaasa: http://www.helsinki.fi/oik-vaasa/
Miten oikeustieteelliseen haetaan?
Oikeustieteelliseen haetaan kevään yhteishaussa (joka tämän kevään osalta päättyy 9.4.). Lisätietoa yhteishausta löytyy mm. täältä: https://opintopolku.fi/wp/fi/valintojen-tuki/yhteishaku/korkeakoulujen-yhteishaku/
Toisin kuin monissa muissa tiedekunnissa, oikeustieteelliseen on mahdollista hakea vain yhteen tiedekuntaan kerrallaan. Koko kevät satsataan siis yhteen pääsykokeeseen, eikä mahdollisuutta ”taktikoida” ensi- ja toissijaisilla hakuvaihtoehdoilla ole samalla tavalla kuin vaikkapa kauppiksessa. Helsinkiin ja Vaasaan valintakoe ja pääsyvaatimukset ovat yhteiset, tänä vuonna samaa mallia noudattavat myös Turku ja Joensuu. Hakea voi kuitenkin vain toiseen tiedekunnista, eli samalla valintakokeella ei voi pyrkiä kumpaankin kaupunkiin.
Hakemuksen jättämisen jälkeen alkaa valmistautuminen itse pääsykokeeseen. Perinteisesti pääsykokeisiin luetaan kolme eri oikeudenaloja käsittelevää teosta. Lappi muodostaa tästä pienen poikkeuksen, sillä Lapin valintakoekirjat koostuvat lukuisista artikkeleista, joista kukin käsittelee omaa teemaansa. Omana pääsykoekeväänäni kirjat käsittelivät rikosoikeutta, insolvenssioikeutta ja velvoiteoikeutta, eli varsin perinteisiä juridiikan ydinaloja. Muita tyypillisiä teemoja ovat olleet mm. työoikeus, hallinto-oikeus, prosessioikeus, oikeushistoria, oikeusteoria ja immateriaalioikeus. Samoja oikeudenaloja harvoin on peräkkäisinä vuosina tarjolla, mutta etukäteisspekulointi on varsin turhaa ja suosittelenkin olemaan liikaa pohtimatta saati panikoimatta etukäteen kirjojen aiheita. Helsingissä pääsykoekirjat julkaistaan tänä vuonna 24.3. ja samat kirjat ovat pääsyväätimuksena myös Vaasaan. Lappi julkaisi kirjat jo reilu viikko sitten ja Turun ja Joensuun osalta julkistaminen tapahtuu puolestaan 30.3.2015 Luettava sivumäärä vaihtelee myös vuosittain, mutta keskimäärin on taidettu pysyä 500-700 sivun kieppeillä.
Kirjojen julkaisemisen ja hankkimisen jälkeen alkaa valmistautuminen itse pääpäivään eli valintakokeeseen, joka järjestetään kesän korvilla. Helsingissä valintakoe on tänä vuonna jo 25.5.2015. (Muistelen oman kokeeni olleen kesäkuun puolivälissä, joten tämä on aikaistunut huimasti!) Turun ja Joensuun valintakoe on Helsingin kanssa samana päivänä eli 25.5.2015 ja Lapissa puolestaan päivää myöhemmin 26.5.2015. Pääsykokeen tulokset julkistetaan puolestaan heinäkuussa. Ilmeisesti myös tuloksia on aikaistettu omasta hakuvuodestani, sillä ainakin Lappi, Turku ja Joensuu ilmoittavat julkistavansa tulokset jo 1.7.2015. Suosittelen merkitsemään tärkeät päivämäärät kalenteriin jo nyt, elleivät ne siellä jo ole!
Kuinka moni pääsee sisään?
Kaikenkattavaa tilastollista analyysia siitä, kuinka moni ja mistä lähtökohdista oikeustieteellisen pääsee sisään, en ikävä kyllä saanut kasaan, mutta hyvä peruskoonti löytyy täältä: http://www.studentum.fi/Oikeustieteellisen_paeaesykoe__d6280.html
Eniten hakijoita vuonna 2014 oli Helsinkiin, toisiksi eniten Turkuun. Tämä taitaa olla aika vakiintunut asetelma. Alhaisin sisäänpääsyprosentti oli puolestaan Turkuun (15,8%) ja toisiksi alhaisin Helsinkiin (16,1%). ”Helpoin” pääsy oli Itä-Suomen yliopistoon, eli Joensuuhun, mikä on varsin ymmärrettävää mm. siitä syystä, että tiedekunta on vasta perustettu. Yritin kaivella tietoa siitä kuinka moni sisäänpäässeistä on abiturientti ja kuinka monta kertaa tiedekuntaan keskimäärin haetaan, mutta vielä en kyseisiä tietoja löytänyt – palaan teemaan tarkemmin valintakoetta käsittelevässä postauksessa!
Koska pääsykoekirjojen julkistamiseen on vielä aikaa ja monella hakijalla on ylioppilaskirjoitukset käynnissä, suosittelen vielä hetken aikaa keskittymään ihan muihin juttuihin, kuin pääsykokeiden miettimiseen. Seuraavassa osassa ajattelinkin kirjoittaa yleisesti siitä miksi oikeustieteelliseen kannattaa hakea. Myöhemmissä osissa tulen jakamaan kokemuksia ja näkemyksiä mm. pääsykokeisiin valmistautumisesta, erilaisista opiskelutekniikoista, itse valintakokeesta ja vastaustekniikasta.