Olen Kaisa, 28-vuotias diplomi-insinööri Vantaalta. Kotoisin olen Porista ja opiskeluaikani vietin Tampereella. Olen asunut vasta parisen vuotta (töiden takia/ansiosta) pääkaupunkiseudulla, joten tuo ”moi, olen vantaalainen” ei tule vielä ihan luonnostaan. En tiedä opinko koskaan mieltämään itseäni vantaalaiseksi, vaikka hyvin olen viihtynytkin tässä jatkuvassa ihmisvilinässä.
Taustastani sen verran, että lukion jälkeen muutin vuonna 2006 Tampereen Hervantaan opiskelemaan diplomi-insinööriksi Tampereen teknillisessä yliopistossa. Lukiossa minua kiinnostivat erityisesti kemia, fysiikka ja kielet, joten hain vähän kaikenlaisiin kouluihin, mutta tekniikan ala kiehtoi lopulta eniten. Koulutusohjelmaksi valitsin tietojohtamisen, joka oli vaatimuksiltaan tuohon aikaan lähes yhtä kova kuin tuotantotalous, mutta joka kuulosti omaan korvaani vähän enemmän omalta jutulta, sillä en ole koskaan ollut kovin kiinnostunut esim. yrityksen talouslaskennasta. Ensimmäinen opiskeluvuosi meni opetellessa vastaamaan tenttikysymyksiin oikealla tavalla, sillä lukiovastaukset (suoraan kirjasta opetellut tekstit) eivät riittäneetkään ja olin aika pitkään todella hukassa, että miten selviän koko opiskeluajasta. Pikku hiljaa insinöörimatikat ja –fysiikat onneksi jäivät taakse ja pääsin keskittymään mielenkiintoisempiin kursseihin, joiden nimiä en toki enää monen vuoden jälkeen muista. Muistan vain, että jos olisin tiennyt, että tietojohtamisessa pitää käydä ohjelmointi-kurssi, ja että se on ihan pirun vaikea kurssi, olisin ehkä sittenkin innostunut tuotantotaloudesta enemmän.
Niin tai näin, löysin kuitenkin tietojohtamisen oppiaineista mielenkiintoisiakin kursseja ja tein kandidaatin työni yrityksen hiljaisen tiedon jakamisesta. Siitä aiheesta olisin voinut lukea enemmänkin, sillä yrityksen sisäisen tiedon jakaminen ja sen puutteellisuus nykyaikana on huolestuttavaa. Kandin jälkeen päätin valita pääaineeksi logistiikan sen käytännönläheisyyden vuoksi. Toisena vaihtoehtona olisi ollut tiedonhallinta, joka olisi ollut enemmän konsulttityylistä koulutusta, ja ujona tyttönä konsulttimainen rohkeus ja ehkä pieni röyhkeyskin asiakastilanteissa ei tuntunut omalta jutulta. Sivuaineeksi oli pakko valita jokin tekninen aine, joten valitsin suppeasta valikoimasta terveysteknologian ja päätin lukea valinnaisena sivuaineena turvallisuustekniikkaa, joka oli enemmän lähellä omaa, käytännönläheisempää kiinnostustani. Pusersin DI-opinnot loppuun vauhdilla, sillä vietin kevään 2010 vaihdossa Kuala Lumpurissa, Malesiassa, ja halusin seuraavana keväänä saada kaikki rästikurssit pois alta. Jos olisin tiennyt, että joudun etsimään diplomityöpaikkaa vielä melkein vuoden, olisin vähentänyt tuon kevään opintomäärää huomattavasti.
Logistiikka-aiheisia diplomityöpaikkoja ei ollut kovinkaan hyvin tarjolla, mutta vihdoin keväällä 2012 tärppäsi ja sain Tampereen Energiantuotanto Oy:ltä erittäin haastavan ja mielenkiintoisen aiheen: Pellettilämpökeskuksen kuljetuslogistiikka. Työskentelin koko opiskelujeni ajan vaateliikkeessä iltaisin ja viikonloppuisin ja irtisanouduin tuona kesänä 2012 sieltä, jotta pääsin keskittymään kunnolla diplomityön tekemiseen. Taustamateriaalin keräämiseen ja itse työn tekemiseen meni minulla noin puoli vuotta, sain työn valmiiksi lokakuun lopulla ja joulukuussa 2012 valmistuin diplomi-insinööriksi. Opinnoista jäi käteen ehkä suurimpana sellainen yleinen logiikan ja järjen hyödyntäminen työtilanteissa ja kriittinen ajattelutapa, josta ei tosin aina ole pelkästään hyötyä, mutta osaan mielestäni suodattaa ja tarkastella asioita nyt fiksummin kuin ennen opiskelujen aloittamista. Yliopisto kasvatti paljon ja antoi minulle myös rohkeutta ja itsevarmuutta niin työ- kuin yksityiselämän tilanteisiin. Nyt kun muistelen sitä, kuinka sinisilmäinen ja totinen olin opiskelujen alkuvaiheessa, on huojentavaa huomata, että opiskeluystävien, vaihto-opiskelun ja kesätöiden avulla sain karistettua paljon omaa epävarmuuttani pois. Jos yhden neuvon antaisin nyt opiskeleville, niin lähtekää vaihto-opiskelemaan! Puoli vuottakin jossain ihan muualla opettaa paljon ja on todella antoisaa aikaa. Ja työnteko aina, edes kesäisin, on myös järkevää jatkon kannalta.
Lapsuuden ammattihaaveeni oli muistaakseni taustatanssija ja laulaja. Olin hyvin musikaalinen ala-asteella ja jazz-tanssia harrastin koko nuoruuteni. Olin kuitenkin jo nuorena aika realistinen haaveammattini suhteen, eli en lähtenyt mihinkään New Yorkiin kokeilemaan onneani Broadwaylla, vaan isäni teknikon ammatin innoittamana totesin, että tekniikan ala voisi olla minunkin juttuni. Varsinaista kutsumusta en koskaan tälle alalle ole kokenut, mutta en ole koskaan keksinyt mitään muutakaan mielenkiintoisempaa (johon siis omat taitoni ja mielenkiintoni riittäisivät), joten mikäs tässä ollessa.
Valmistumiseni jälkeen koitti muutaman kuukauden tiukka työhönhakuaika, jolloin täytin ainakin kymmeniä, ellen jopa satoja työhakemuksia. Lopulta huhtikuussa 2013 tärppäsi vuokrafirman kautta, sillä ainoalla hakemuksella, johon ei tarvinnut laittaa edes syntymäaikaa tai tarkkaa työtaustaa. Aloitin siis urani VR Transpointilla, jossa olen edelleen. Aluksi työskentelin tilauskäsittelijänä Tampereella yhden kesän, jonka jälkeen minulle tarjottiin haastavampia hommia kuljetussuunnittelijana. Sain maantiekuljetuksista vastuulleni pari isoa ja haastavaa tehdasta, joiden kuljetuksia järjestelin horoskooppimerkilleni (Neitsyt) sopivalla pikkutarkkuudella. Sain paljon hyvää palautetta ja sopimustani jatkettiin kevääseen 2014, jolloin kuitenkin yt-neuvottelut alkoivat ja määräaikainen sopimukseni päättyi. Samaan aikaan VR:n Helsingin pääkonttorilla vapautui useampi suunnittelupaikka ja hain rautatielogistiikan puolelle suunnittelutehtäviin. Heinäkuussa 2014 muutimme avomieheni kanssa elämämme Vantaalle ja minä aloitin työt aikataulusuunnittelijana. Ehdin muutaman kuukauden perehtyä aikataulujen piirtämiseen ja junakuljetusten mahdollisuuksiin ja rajoituksiin, kunnes minulle tarjottiin raakapuukuljetusten konseptisuunnittelijan tehtävää. Olen nyt siis noin 1,5 vuoden ajan tehnyt töitä raakapuun rautatiekuljetusten projektien ja kuljetussuunnittelun parissa. Työni keskittyy pidemmän aikavälin suunnitteluun, teen paljon yhteistyötä metsäyhtiöiden kanssa ja muutan junatarpeita säännöllisin väliajoin asiakastoiveita mahdollisimman hyvin vastaaviksi. Haastavinta työssäni on se, että rautatiekuljetukset eivät ole ihan yhtä joustavia kuin maantiekuljetukset: junat eivät käänny kesken matkaa takaisin hakemaan vielä yhtä lavallista pahvia kyytiin tai saavu kuormauspaikalle puolen tunnin varoitusajalla. Joustamattomuus ja rajoitteet tekevät työstä mielenkiintoista, ja muistettavaa on paljon.
Jos pitäisi antaa muutama neuvo alalleni suuntaaville, kehottaisin ensimmäisenä opiskelemaan logistiikkaa. Diplomi-insinöörin koulutuksella pääset pitkälle ja saat haastavia työtehtäviä, kunhan olet valmis myös tekemään töitä sen eteen. Lisäksi tarvitaan hieman tuuria ja hyvä CV, jolla erotut työhakemusten joukosta. Kesätöitä olisi hyvä päästä tekemään edes hieman omaa alaa liippaavissa tehtävissä, mutta jo pelkkä innokkuus ja kiinnostus haettavaa työtehtävää kohtaan lasketaan eduksi. Moni hakee oman alan vakituista työtä jo ennen valmistumistaan, mutta tällöin saattaa kokopäivätyö viedä pohjan opintojen viimeistelyltä ja jotkut eivät saa esimerkiksi diplomityötään koskaan tehtyä, kun työltä ei riitä aikaa. Kannustan kuitenkin tekemään tutkinnon aina loppuun, vaikka se turhalta sillä hetkellä tuntuisikin. Myöhemmässä työelämässä siitä on varmasti hyötyä ja omaa koulutustaan kannattaa myös tuoda esille, jos kokee, että työtehtävät eivät vastaa omaa tietotaitoa.
Toisaalta pitää myös muistaa, että työ ei ole koko elämä. Itse olen vapaa-ajalla himoneuloja, salitreenaaja, hölkkääjä, raakakakkuintoilija ja innokas shoppailija sekä tykkään reissata. Ei kulu viikkoakaan etteikö uunissa muhisi banaanikaurakeksit tai jääkaapissa olisi raakasuklaaeksperimentoinnit jähmettymässä. Ja itseneulottuja huiveja minulla on kuulemma jo riittämiin (olen vahvasti eri mieltä). Työ sekoittuu tosin välillä myös vapaa-aikaan: kävipä tuossa yksi lomapäivä niin, että istuin henkilöjunassa matkalla Porista Tampereelle ja juna pysähtyi keskelle ei-mitään, vain jotta minun suunnittelema raakapuujuna mahtui kulkemaan vastakkaiseen suuntaan ohi. Hihittelin itsekseni, kun vieressäistujat puhisivat, että taas ollaan myöhässä… Eikä edes sitten lopulta oltu. 😉
– Kaisa
