Ladataan...
87100 Kajaani

Olipa mukava viikonloppu. Täynnä ei-yhtään-minkään-tekemistä, illanistujaista ystäväpariskunnan kanssa ja sunnuntaina ajelehdittiin paikalliselle raviradalle (KYLLÄ. Raviradalle!) seuraamaan Suomi100 -raveja. ** 

Jössesperkele, olipa vilakasta säästä huolimatta aivan valtaisan vitsikäs sunnuntain viettotapa tämä. Omat kokemukseni näistä kopottelijoista pohjautuvat lähinnä erinäisiin lautasannoksiin niin kotona kuin muutamissa soittoruokaloissa. Olen nimittäin hilpeällä tavalla allerginen hevosille, to the extent että pelkästään kadulla ohikopsuttelevat vossikat aiheuttavat melkoisen aivasteluryöpyn. Tästä johtuen en siis ole koskaan oikein tutustunut lajiin sen kummemmin, en ratsastukseen enkä ravihommeleihin - enkä etenkään totoamisen ihmeelliseen maailmaan.

Pakko mainita, että saatoin hymistä tyytyväisyttäni, kun ohjelmassa kerrottiin paikalla olevan myös suomenhevosten juhlavuoden esittelyä. Sittemmin toki kävi ilmi, että maistiaisia ei kuitenkaan (jännä sinällään) ollut tarjolla ko. esittelyssä. [Har har. Huonon vitsin kaatopaikka tämä, anteeksi!]

Mutta. Sitten asiaan. Siippani, joka vanhana raviasiantuntijana tiesi kertoa useamman vaihtoehtoisen tavan keplotella autokuntansa ilmaiseksi ravialueen parkkiin (ja ei äiti, ei tietenkään pummattu sisäänpääsymaksuissa tällä kertaa!), läsäytti kouraani oheisen vihkosen - ja siitäpä sitä sitten arpomaan mahdollisia voittajia.

Kunkin lähdön alla oli viitisen minuuttia esittely- ja lämmittelyaikaa, jolloin tarkkasilmäisimmät hevosmiehet hevoshenkilöt saattoivat vielä varmistaa erinäisistä totoaviiseista hyviksi päättelemiensä hepojen kisakunnon. Ja sitten ei kun luukulle rahojaan sijoittamaan.

Mullahan elämässä aika moni asia perustuu mottoon 'ei taidolla, vaan tuurilla' joten tällä samalla viisaudella mentiin tässäkin asiassa.

Siippa yritti salakuunnella vieressä seisovia oikeita hevoshenkilöitä mahdollisten tipsien perässä. Hänelle erilaiset totolajit olivat selvää pässinlihaa, ja tätä tietotaitoa yritettiin meikäläiseenkin sitten hieroa. [Ilmeisesti rahansa voi sijoittaa joko heposen voiton tai kolmen parhaan joukkoon sijoittumisen puolesta. Jotain kaksaritouhua ja nelivetoa siellä kuului myös olevan, mutta yllättäen ei moinen korkeampi matematiikka vielä juuri avautunut.]

Itse keskityin lähinnä bongailemaan ko. vihkosesta vitsikkäinä pitämiäni nimiä (Hilarious Hangover, Stepping Gigolo, mitänäitänyton), minkä jälkeen yritin sihrustaa ko. numeroa kantavan hepon tuolta radalta. [Kaukonäkö alkaa rapautua, mental note to self. Ei tuu vanhuus eikä nelikymppiset yksin, näemmä.] Ja, mikäli kyseessä ei ollut mitenkään kapisen näköinen otus, niin kävin suhauttamassa euron tai kaksi totoluukusta sisään. 

Kopotikopoti, sanoivat hevoiset. Ja jössesperkele sanoi eräs neitsytmatkalainen, uudemmankin kerran. Voitettiin nimittäin neljässä startissa yhteensä 12e (!!) tällä täysin ammattimaisella pelistrategialla. Ja ei, ei minkäänlaista tietoa siitä, paljonko meillä meni noihin betseihin. Mutta voitto mikä voitto.

Lisäbonuksia Kajaanin ravirata sai myös aivan oivallisista kisatarjoiluista. Tokihan kaikkiin paikkoihin kelpasi ainoastaan käteinen (siunattu pullonpalautuskassa!), mutta kolikkokasaa vastaan sai niin kahvia ja viinereitä, patonkia ja pillimehuja kuin makkaraa ja kyljyksiäkin. Kylllä. Makkaranpaistopisteen grillistä löytyi myös kaikkien meidän kasarin lasten Astetta Parempaa Sunnuntairuokaa, eli talouskyljyksiä! Ihan käsittämättömän hienoa!!

Että lämmin suositus raviratoihin tutustumiselle, jos sellainen tulee vastaan. Suomi100 -teema ei itselleni oikein auennut, mutta ilmeisesti osa noista lähdöistä oli 110-vuotista taivaltaan juhlistaville suomenhevosille varattuja. Sinällään juhlavan arvokasta menoa oli näissäkin lähdöissä, huolimatta aivan tolkuttoman vitsikkäännäköisestä volttilähdöstä. Jossa siis ei lähdetty kisaan liikkuvan auton ja aitojen takaa, vaan hepoiset kirmailivat kolmen konin piirileikkiä aikansa, kunnes lähtökäsky kuului ja juoksenta tuli osoittaa raviradan suuntaan.

Needless to say, niin itselläni olisi ollut pää semminkin pyörällä moisesta volttaamisesta, ettei itse siitä ravista olisi tullut mitään. Ahhahhaha.

Että sellaisia kuulumisia täältä.

Sumua ja syksyä on pidellyt, ja niitä lupaamiani jännittäviä uutisiakin lienee pikapuoleen luvassa. Jos nimittäin kaikki menee, kuten suunniteltu, niin kuvassa näkyy tulevan työpaikkani barokkityylinen etupiha. Uusia yritysviritelmiä siis luvassa - stay tuned, niin kerrotaan lisää heti, kun on nimeä paperissa muullakin kuin näkymättömällä musteella..!

**) Pakko vielä hipsauttaa disclaimeri tähän väliin. Kaikki ylläoleva teksti termeineen sun muine on vain ja ainoastaan allekirjoittaneen omia tulkintoja ravihevosmaailmasta. Kopotteleminen ja hepostelu ei termeinä varmastikaan tee oikeutta sille kovalle työlle, jota asiaansa vihkiytyneet ravitallit, ohjastajat, omistajat jne. tekevät. Lisäksi pidätän oikeuden kaikkiin virheisiin ja vääriin tulkintoihini. Oon vähän pösilö, enkä ihan aina se kaikista terävin kynä näissä uusissa jutuissa.

Share
Ladataan...

Ladataan...
87100 Kajaani

Once more with feeling.

Koska tän blogin molempia lukijoita se varmasti kiinnostaa, niin kerrottakoon vielä se, mitä meidän kesään noin niinkuin yleisen konttisählingin lisäksi kuului.

In random order.

Suhautin tässä tosiaan pystyyn myös ikioman catering-bisnetin, jonka merkeissä saikin sitten suristella ympäri ämpäri lähialueita, erinäisiä juhlatiloja etsiskelemässä. Nämä päkäpäät tuli vastaan matkalla yhteen hääpaikoista; kaverukset tosiaan tojottivat autotien viereisellä pellolla, ihan muina pässinpäinä, noin sadan metrin päässä omasta aitauksestaan. Bääääääää vaan itse kullekin, toljoteltiin toisiamme tovi ennen kuin jatkettiin matkaa.

[Needless to say, että pakettiauton hankinta on muuten suunnilleen seuraavana to do -listalla: toistaiseksi olen onnistunut ujuttamaan lähes sadan hengen sapuskat kuoharilasikoreineen ja hääkakkuineen erään farkun sisälle. Mutta tiukkaa se tekee, eikä varmastikaan ole pitkässä juoksussa yhtään mikään ratkaisu.]

Hääkeikkojen lisäksi myös Yleinen Kuljailu (YK) on ajeluttanut meitä ympäri ämpäri aina jaksaessamme - kuvassa on Kainuun meri (what?!!??! Mikä meri?! Eitajuu tää merenrantakaupungissa lapsuutensa viettänyt!) Paltaniemen ihastuttavalta uimarannalta katsottuna. Sekoitan Paltaniemen ja Paltamon yhä edelleen iloisesti toisiinsa, mutta mikä parasta tänä kesänä ehdittiin käydä molemmissa. Paltaniemellä voi kurkistella Eino Leinon synnyinkotiin ja kovin kauniiseen (mutta ilmeisesti käytöstä poistettuun) puukirkkoon, Paltamossa puolestaan oli spektaakkelinomainen Kuhakunkku -kalastusviikonloppu, jonka huippusaaliina saatiin tänä kesänä pitää asiakasinfernosta (lue: paikallisen kesäkipsan ehkä ainoa ruuhka, johon ei sitten kuitenkaan oikein ollut osattu varautua..) huolimatta räpylään vain noin puolen tunnin krapulaisen jonottamisen jälkeen saatua pommac-pulloa...

...moisen olotilan saimme kivasti puolestaan hankittua ehkä kesän kauneimpana iltana suoritetulla höyrylaivaristeilyllä. S/S Kouta on Suomen pohjoisin sisävesihöyrylaiva ja se kyyditsee innokasta risteilykansaa heinä-elokuussa pitkin poikin Kajaaninjokea ja Oulujärveä.

Vietettiin aivan loistokkaan iloisa ilta hyvien ystävien ja kauniin auringonpaisteen sekä erittäin edullisen kuohuviinivaraston tyhjentämisen merkeissä tuossa taannoin heinäkuulla. Ei voi kuin suositella satunnaisille Kajaanissa kävijöille (paikallisista puhumattakaan): maisemista nauttii parituntisen joko ulkosalla tai laivan katetussa sisätilassa, tarjoilu pelaa (kuuleman mukaan risteilylle voi etukäteen tilata myös ruokaa) ja höyrylaivassa nyt vaan on ihan oma fiiliksensä. Plussaa todella suhakasti viheltävästä visselistä!

Risteilyn ja ajelemisen lisäksi päästiin onneksi myös mökille, ihan yöksi asti jopa, muutamaankin otteeseen. Siipan suvulla on kerrassaan ihana kesäpaikka suunnilleen 20 minuutin ajomatkan päässä, luonnonhelmassa ja järven rannalla. 

Päästiin uistelemaan (koko kesän kalansaalis oli kolme alamittaista haukea ja yksi valtaisa ahvena), dippailemaan varpaita jääkylmään järveen, saunomaan, savustelemaan erinäisiä lihoja ja kaloja nuotiolla sekä vaan istumaan. Ristikkolehden äärellä, tai ilman.

Meillä ei kotona ole oikein mökkeilyperinnettä (johtuen lähinnä syystä että meillä ei ole omaa mökkiä, ollut koskaan), mutta tuolla honkien huminan ja järven liplatuksen äärellä tällaisen uusmökkeilijänkin sielu lepää. Ihan todella.

Lomareissusta taisi olla puhekin jo aiemmin: varattiin pienissä sangrioissamme edukkaat lennot Malagaan keskelle kauneinta elokuuta - ja hyvä niin. Kolmen mujerin tehotiimimme otti tehokkaasti Aurinkorannikon haltuun: päivät meni uima-altaalla löhötessä lukiessa sangriaa juodessa, ja iltaisiin tehtiin erinäisiä iskuja lähikyliin. Fugessa oli autenttinen Suomimeno lonkerobaareineen, Malagan vuosittainen Feria oli Suomen Tivoli steroideissa (aivan järkyttävän iso tivolialue ja ihan infernaalinen mekkala) ja kuvassa näkyvä Mijas (Vainelämää-koti alkuvuodelta) kerrassaan viehättävä, valkoinen vuoristokylä.

All in all, reissu teki tehtävänsä ja matkanaiset hymisivät tyytyväisyyttä kotiin päästyään. Vaikka räpsähti kiva 200e lisälasku Helsinki-Kajaani -pikataipaleella, ja vaikka loma tosiaan sattui sille ainoalle viikonlopulle, kuin koko kaupunki oli Konttini takapihalla ihan muuten vaan hengailemassa. Että kyllä se loma on ihmisen parasta aikaa, erityisesti silloin kuin koko kesän on painanut pää neljäntenä jalkana melkoisen kehnoissa keleissä. Suosittelen!

..ja suosittelen vahvasti myös perunan istuttamista ennen heinäkuuta. Em. kiireiden johdosta nämä cityviljelijät nimittäin ehtivät viskomaan siemenpotun maahan vasta huomattavan myöhään - mistä johtuen sato näyttää taas tasan tältä. Saatana.

Totta kai appiukon viereisessä penkissä kasvaneista mukuloista on kehittynyt ainakin teekupin kokoisia pottuja, joita yhdessä varressa on vähintäänkin puolenkymmentä kappaletta. Meidän potut ovat taas kokoa fine dining: espressomukiin mahtuu vaivatta parikin söpöä yksilöä - jos siis kahviastiastoa minään mittayksikkönä näissä hommissa ylipäätään kannattaa pitää.

Isäni totesi kuvan nähtyään, että ehdottomasti kannattaa hakea EU:lta tukea haastavaan satokauteen. Tai sitten ottaa viisaammiltaan opiksi ja a) idättää perunat kunnolla sekä b) istuttaa ne välittömästi sen maagisen kesäkuun 10. päivän jälkeen. Mur.

Huomaa kuvassa oleva tikkuaski koko-osviittaa antamassa. Ahhahaha.

Siunattuja on lähikaupat ja marketit mistä me avuttomat kaupunkilaiset ruokamme saamme: jos nimittäin jäisi tästä sadosta tulevan syksyn ruokavalio kiinni, niin nälkä saattaisi tulla. Jo ennen kuun vaihdetta.

Share
Ladataan...

Ladataan...
87100 Kajaani

Nonni. Se on kesä lusittu, Kontti tyhjennetty ja paluumatkalle saateltu. Puuuuuuuh, en paremmin sano.

Kesä 2017 ei tainnut jäädä juuri kenenkään mieleen the Kesänä, jolloin aurinko oli kuuma, juomat kylmiä ja kaikilla meillä pohjoisen asukeilla poikkeuksellisen hyvä mieli. Pikemminkin sohjoinen kevätsää jatkui piiiitkälle toukokuuhun, jonka jälkeen siirryttiin suunnilleen suorilta käsin kalseaan elokuuhun. Muutamilla lämpimillä päivillä ryyditettynä, jottei ihan pääsisi totuus siitä auringon olemassaolosta ja paristakymmenestä plusasteesta unohtumaan.

Eli meni tuo kesäkahvilointikesä taivasalla ihan niin kuin suunniteltiinkin, not.

Ahhahhhahaha.

Ei vaan, Konttikesä 2017 oli erinomaisen vitsikäs alku yrittäjänpolullani: kajjjaanilaisten vastaanotto uudelle kesäkahvilalle kerrassaan riehaantunut ja kaikin puolin odotuksen varmasti ylittyivät niin meillä kuin muillakin -- paitsi pankin tädillä ehkäpä? Myyntiä oli lämpiminä päivinä oikein mukavasti ja näitä päiviä onneksi myös riitti, etenkin heinäkuussa. Mutta itse kyllä allekirjoitan Ylenkin uutisoiman 30-40% myynnin alenemisen vallalla olleiden heikkojen kesäsäiden myötä. 

Että ensi kesälle jäi vielä kivasti taskunpohjalle monenlaisia yllätyksiä ja virtaa projektin uudelleen toteuttamiselle. Konttikesä 2.0 lanseerataan vappuna 2018, mikä siis ilouutisena kaikille paikallisille jo kerrottiinkin. Ensi kesänä toivon mukaan bisnesimperiumini myös koostuu jo useammasta eri tulonlähteestä (stay tuned!), eli tuolloin ei ihan jokainen pilvipäivä niin kalva ja sydämestä purista...

Mutta pidemmittä puheitta: Konttikahvilan kesän 2017 huippuhetket:

#7.. Sulaako vai eikö sula!?

Melkoista vääntöä oli kevään tulo tänä vuonna, ja lukuiset äitienpäivään saakka jatkuneet räntäsateet aiheuttivat ainakin kolme harmaata hiusta ja ääretöntä vit*utusta eräälle allekirjoittaneelle.

Lempihetki tuon yläpuolella nähtävän ikiroudan kanssa tolskatessa oli se, kun noin viikko ennen kontin saapumista olin jo kolmatta iltaa naputtelemassa jäälohkareita hampaat irvessä. Harmaapäinen herrasmies nappaskengissään ja villakangastakissaan lähestyi uskaliaasti allekirjoittanutta, antoi asiantuntevia lausuntoja erilaisita kirvehistä sun muista työhön huomattavasti paremmin sopivista jäätyökaluista. Ja totesi ystävällisesti lähtiessään: 'Kyllähän tuo miehen työtä on.. sun pitäisi mies tänne hankkia, ei tuosta muuten kyllä tule valmista..!!' 

Kiitos vaan. Saatana.

#6...Touhua ja tohinaa rantapuistoon, check!

Kesän kyllä kivoimpia juttuja on olleet erinäiset tapahtumat ja tempaukset, joita ollaan yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa järkkäilty. Tiistainen puistojooga nyt esimerkiksi oli oikeasti aika vinkeä juttu, ja keräsi kivasti porukkaa rauhoittumaan mm. virtaavan veden ääreen. Lisäksi itseäni ilahdutti myös erityisesti paikallisten lastenohjaajaopiskelijoiden pop-up -nukketeatteriesitykset heinäkuulla.

#5... Oman elämänsä kantojuhta, osa 38

Olen joskus aiemminkin tuskaillut, että aika paljon kouluja on tässä elämässä tullut käytyä, vain päästäkseen roudaamaan erilaisia asioita paikasta toiseen. Opiskeluaikoina kyseessä oli yllättävän usein erinäiset juomakoreihin ja niiden siirtelyihin liittyvät rastit, aiemmassa työelämässä kannettiin sujuvasti kaikkea hupparilaatikoista historiikkiteoksiin. Ja tänä kesänä yritin vedenkannon Kainuun ennätystä, keskimäärin kerran päivässä. Kymmeniä litroja sisään, muutamia ulos.

Siipan auton takatuupparissa oli koko kesän suunnilleen aina myös erinäinen määrä tiskiä, pahvilaatikoita, pakastecroissantteja ja muuta kahvilassa erinomaisen tähdellistä.

#4... Rakastu kesäyöhön -tanssiaiset

Buukattiin oikein bändi juhliaksemme kesäkuista Rakastu kesäyöhön -teemapäivää. Perjantai-ilta oli (luonnollisesti) kaunis, lämmin ja auringonpaisteinen. Mutta totta kai lauantaina, eli kesätanssi-iltana vettä satoi kuin aisaa. The Heatwave Band oli kuitenkin roudannut jo kamansa Kontin takapihalle, eikä rankkasateessa päässyt katoksestaan poistumaan. Eli saimme sitten noin tunnin kaatosateen jälkeen ikioman privakeikan aivan loistokasta tanssimusiikkia - ihan parhaat kesätantsut, indeed.

#3 ...koko perheen Sateenkaaripiknik

Kainuu Pride huipentui tänä kesänä Kontin takapihalle, jonne kerääntyi satapäin iloista piknikkansaa. Keli oli kerrankin aurinkoinen, jengi hyvällä mielellä ja lähes sattumalta paikalle osunut helsinkiläinen kuoro Koiton laulu (jonka nimeä ei tämä lahopää kyllä löydä edes etsimällä kuten ystävällinen lukija kommenteissa minua muistutti) esiintyi niiiiin sydänjuuriin käyvästi, että piti ihan pikkiriikkisen salaa itkeskellä asiakkaiden kahvikuppeihin.

Koska suurin niistä on rakkaus.

Ja tokihan, jotta hyvä fiilis ei pääsisi turhan laajasti valloilleen, niin heti seuraavana aamuna herättiin limsanjanoisten rosmoperttusten kolttosiin. Vieläkin vituttaa. Käräjäoikeudelta sain kutsun kuulemaan asiani käsittelyä tuossa marraskuulla, eli jatkoa seuraa tähänkin saagaan.

#2.. Linnanvirtaa ja Malagaa

Meillähän saattoi tuossa vuodenvaihteessa käydä sellainen pikkuisen sangriankäryinen vahinko, että varattiin elokuulle lennot Malagaan. Lähes kahden viikon aurinkolökölomailu innosti useamman kuukauden ajan, kunnes kävi ilmi, että meidän reissu osuu juuri sille viikonlopulle, jolloin suunnilleen koko kaupunki notkuu viikonlopun ajan konttimme takapihalla Rantapuistossa, Linnanvirran puistofestareilla. Aivan mahtavaa! Toki yritettiin siirtää reissua ja jopa pohdittiin sen perumista, mutta lopulta järki voitti. Ja loma.

Perehdytin siis mahtavat kesätyyppini kioskinpidon ihmeellisen maailmaan, hankin heille taustatulitukea niin Oulusta kuin maamme pääkaupungistakin ja hyppäsin Norskin punavalkoisille siiville kohti sangriaa ja karnevaaleja.

Huoli pois, kun Suomen nuorisolaiset hoitaa!

Ko. viikonloppu oli ollut koko lailla spektaakkelimainen: kaverini ja isänsä pyörittämä nakkikoppi (eli Don's Dogs -hodarivaunu) teki koko kesän myyntiennätyksensä. Kahdesti. Ja meidän tuuraajilla oli asiakaspalveluhymy (sekä keskisormi) herkässä. Ahhhahhaha.

[Needless to say, että ensi kesänä sama festari jää taas välistä. Kun pitää olla voimallisesti omissa hääjuhlissaan. I do!]

#1...Ohi on!

Niin hartaudella kuin kesää odotettiin ja suunniteltiinkin, niin tällä hetkellä olo on ensisijaisesti helpottunut. Takataskussa on iso kasa hyviä kontakteja, em. Espanjanloma puolestaan auttoi akkujen lataamisessa. Yrittäjyys tuntuu itselle luonnikkaalta jatkolta työurallani, seuraavat viikot tuovat taas tullessaan melkoisen mielenkiintoisia tuulia. Luulen.

Kontin ovet suljettiin viikko sitten sunnuntaina, ja jo torstaina se oli matkalla talvisäilöön tuohon lähistölle. Meidän autotallista voisi koska tahansa avata vitsikkään pop-up -kahvilan: siellä on niin riteliköt kuin terassikalutkin nätissä kasassa ensi kesää odottelemassa. Vuoden päästä pitää ehkä tehdä jotain päätöksiä niiden loppusijoituksen suhteen, mutta juuri nyt on just hyvä näin. Paljon hyviä juttuja kokeneena, ja melko monesta asiasta myös viisastuneena.

Tähän väliin vielä sydänlämmin kiitos kaikille konttikesään lukuisin eri tavoin osallistuneille; asiakkaille, ystäville, apumiehille, ruuvaajille, kahvinkeittäjille, pullansyöjille, kalamiehille, tutuille ja sukulaisille.

Ilman teitä ei mistään olisi tullut yhtään mitään. 

Share
Ladataan...

Pages