Eufemismien tarpeellisuudesta

Minä olen kyselijöille, itsellenikin, sanonut Pojalla olevan aivokasvain, joka on sellainen kärkkäästi ja aggressiivisesti jakautuva, gradus III:n ependymooma. Kyllähän minä tiedän, että gradus III tarkoittaa pahanlaatuista kasvainta eli syöpää. Tämän myötä Pojalla ei varsinaisesti ole aivokasvain vaan aivosyöpä. 

Ystävämme Wikipedia kertoo, että eufemismia eli kiertoilmausta käytetään yleensä lieventävänä ilmaisuna tiukasta tai epämiellyttävästä asiasta. Tässä tapauksessa suojaan sillä omaa psyykettäni ja joissain määrin läheisiänikin. Syöpä on yhä nykypäivänäkin niin pelottava termi, että en jaksa käydä asiaa, hyviä ennusteita ja tehokkaita hoitoja toistuvasti läpi sukulaisteni ja tuttavieni kanssa – tai itseksenikään.

Tänään putosi postilaatikostamme kuvan lappunen, B-lausunto, muutamana identtisenä kopiona. Sieltä löytyy toinen mörkö: vammaistuki. Eikö se riitä, että lapsellani on syöpä, täytyykö systeemin ja byrokratian nyt leipoa hänestä vammainenkin. Ymmärrän tietenkin, että taloudellisen toimeentulon turvautuminen on hieno asia, yksi murhe vähemmän, mutta jotenkin mieli tarttuu nyt näihin epäolennaisuuksiin. 

Arvon yhä, tahdonko keskusteluapua tämän asian tiimoilta. Minä inhoan vaikeista asioista puhumista. Kirjoitan mieluummin ajatukseni auki itsekseni ja jaan valmiit ajatukseni, jos koen sen tarpeelliseksi. Mies on samanlainen möllöttäjä, joskaan hän ei kirjoita vaan insinöörin logiikalla purkaa asian ja kokoaa sen sitten päässään uusiksi. Pojan voisi olla hyvä päästä puhumaan, ehkä myös neljävuotiaan Isomman Pikkusiskon.