Ladataan...

 

Hei tammikuu, hyvien asioiden kuu, eikö? Vegaanihaaste pyörii taas ja vuoden alku on muutenkin hyvien muutosten aikaa. 

En osallistu tällä kertaa Vegaanihaasteeseen lähinnä siksi, että se meni minulta jotenkin ohi. Ajattelen, että sen sijaan voisin pitää ihan oman vegaanikuukauden taas pian. 

Minusta tämä vegaanius on ihana trendi. Meinasin vähän suutahtaa Nytin jutusta, jossa väitettiin vegaaniutta hyväosaisten esittämiseksi. Sitten en kuitenkaan jaksanut. Koska ihan sama, lisääntyykö vegaaniruoan tarjonta ja syöminen siksi, että se on nyt hip ja pop vai lisääkö yhä useampi ruokavalioonsa enemmän kasviksia eettisistä syistä. Toki on hieman ärsyttävää, että omat puhtaasti eettisistä ja ekologisista syistä tekemäni valinnat rinnastetaan ruokavaliolla hifistelyyn, mutta toisaalta ei sen niin väliä. Pääasia on, että kasvissyönti on nousussa. 

Sitä paitsi näitä toisenlaisiakin näkökulmia on, kuten uusimman Imagen juttu: Liha tottelee tofua. Se kertoo Berliiniin vegaanisen kuntosalin perustaneesta Joni Purmosesta, joka on tuon salin lisäksi ollut perustamassa myös Vegaaniliittoa ja Oikeutta eläimille -järjestöä. Lukekaa juttu, se on hyvä! Rakastan Imagea muutenkin. Se on niitä lohdullisia lehtiä, jotka saavat ajattelemaan, että: jee, joku tajuaa mua, joku muukin miettii näin. 

 

Kolmen kaverin vegaanijätskit: TYKKÄÄN.

 

Mutta palataan siihen Vegaanihaasteeseen. Oma ruokavalioni on tällä hetkellä ehkä 80-prosenttisesti vegaaninen. Silloin kun syön muuta kuin kasviksia, lautasellani on työpaikan kasvisruokaa (jonka kanssa olen luovuttanut, ei siitä tule vegaanista varmaan koskaan), joskus jotain hyvää juustoa tai vähän kalaa. 

Syön näin, koska yritän tehdä valintoja, jotka ovat hyväksi tälle maailmalle. Samalla pyrin olemaan hyvä ja lempeä myös itselleni. Vaikka vegaanius onkin mielestäni ihana asia, omaan elämääni sopii tällä hetkellä paremmin sallivampi ajatusmaailma. Kaikenlaisten muutosten keskellä en halua miettiä ruokaa liikaa, en kyllä muutenkaan halua. Luitteko Saaran mahtavan kirjoituksen? Lukekaa! Allekirjoitan suunnilleen kaiken siinä. Syön huoletta vaaleaa leipää, pastaa ja tällä viikolla olen tainnut joka ilta maistella Kolmen kaverin suklaa-karamelli-vegaanijätskiä suoraan purkista. Enkä tunne siitä mitään huonoa omatuntoa. Olen huolissani eläimistä ja maailmasta, en niinkään siitä, onko reisissäni selluliittia. 

 

Kasvisravintola Date + Kalen kulhoruoat kiinnostaisivat...

 

Ja kun pastasta tuli puhe, ajattelin jakaa teille yhden nopean, vegaanisen pastaruoan reseptin. Sen pääraaka-aine on pastan lisäksi Härkis, joka on kivan helposti saavutettava kasvisproteiini toisin kuin ilmeisen uhanalainen toverinsa Nyhtökaura. Kertokaa, jos kokeilette!

Nopea Härkis-pasta

1 paketti Härkistä
1 purkki Mutti-tomaattimurskaa
1 dl kaurakermaa
1 rkl punaviinietikkaa
3 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
valkopippuria
suolaa
basilikaa
täysjyväpastaa

Laita pasta kiehumaan. Silppua valkosipulinkynnet ja kuullota niitä runsaassa öljyssä. Lisää Härkis ja paista, kunnes se on lämminnyt ja saanut makua valkosipuleista. Lisää tomaattimurska ja punaviinietikka. Keitä hetki. Sekoita lopuksi joukkoon kaurakerma ja mausteet. Anna hautua hetki ja valuta sillä välin pasta. Kippaa kastike pastan päälle ja koristele basilikalla. 

 

Lue myös:

Vähän liikaa, tarpeellinen kirja ja hyvä keitto

Uunibataatit tofulla ja cashew-pähkinöillä

Ihmiskoe: Hyvän olon kuukausi

 

Bloglovin, Facebook, Instagram

Share

Ladataan...

Kokosin vuoden lempiasuni, ihan vain, koska muutkin. Ja on kiva muistella näitä hetkiä.

Tältä näytin vuonna 2016. (Ja näitä ajattelin tältä näyttäessäni.)

Alkuvuodesta ei juuri ole kuvia. Oletan pukeutuneeni villapaitoihin ja suuriin huiveihin ja vältelleeni kameraa. 

 

Maaliskuussa oli niitä kauniita kaupunkipäiviä. Sellaisia, jolloin mennään kavereiden kanssa aamiaiselle, juodaan paljon kahvia ja saadaan hirveästi vinkkejä tulevaa Berliinin-matkaa varten (ja sitten siellä Berliinissä niistä kaikista hyvistä vinkeistä muistaa suunnilleen sanat Prenzlauer Berg ja Kreuzberg. Tiedätte varmaan.) Sinä maaliskuisena päivänä pukeuduin valkoiseen takkiin, isoon huiviin ja aurinkolaseihin. Oli sunnuntai ja edellinen ilta venynyt aika myöhään. Siksi lasit ovat tärkeät. Ja onpa tukkani tumma. Olin värjännyt sen tammikuussa. Sen jälkeen en tähän päivään mennessä kertaakaan, enkä aio. Mutta siitä lisää toisella kertaa.

 

 

No sitten. Viikkoa myöhemmin olin Berliinissä. Olin lähtenyt matkaan tuossa samassa valkoisessa takissa, ilman pipoa, ilman hanskoja. Maaliskuussa. Niinpä näytin sitten tältä. Kuva on Mauerparkin kirppikseltä, mistä ostin lempikoruni. Näette sen pian.

 

 

Berliinistä palattuani olin kuukauden Suomessa. Tarkoitus oli kyllä lähteä reissuun seuraavan kerran vasta kesällä, mutta kaverini oli palaamassa maailmanympärysmatkaltaan Italian kautta ja kysäisi, tulenko käymään. Italiassa. Tietenkin menin.

Toukokuun alussa olin sitten Roomassa, mustissa. Vähän poikkeuksellista, koska musta ei ole lemppareitani. Se on niin synkkä (joo tiedän, monien mielestä muita värejä ei tarvitakaan, mutta olen vähän tällainen). Italiassa musta tuntui kuitenkin oikealta. Italialaiset olivat niin tyylikkäitä. Tuolla näkyy se Mauerparkista ostettu koru, Prenzlauer Bergistä hankittu American Vintagen t-paita (ihan suosikkimerkkini muuten) ja Amsterdamista edellisenä kesänä mukaan lähtenyt Filippa K:n hame.

 

 

Italiassa ahdistuin somesta ja kirjoitin siitä tännekin. Tuntui, että kannattaisi mieluummin elää elämää kuin kuvata sitä. Samaa mieltä olen edelleen. Tässä kuvassa olemme skumppapiknikillä, on toukokuun alku, keväistä, mutta viileää. Oli tosi hyvä päivä. 

 

 

Kesäkuun alku, helle ja ensimmäistä kertaa Holidayssa. Päällä uudet ja tosi revityt farkut (ehkä vähän liian), Amsterdamista ostettu raitapaita ja taas se Berliinin koru. Ihan parhaita iltoja koko vuonna. Ja näemmä nämä ulkomaiden ostokset ovat niitä parhaita ostoksia.

 

 

Lämmin työpäivä ja yllä kaksi ikivanhaa halpislempparia: farkkutakki ja minttu mekko. Kirjoitin tästä asusta tänne. Lilyn toimitus jakoi juttuni Facebookissa ja kirjoitti saatesanoiksi: Epäsuosittuja mielipiteitä. Siitä sain erään idean.

 

 

Oli sellainen lempeän lämmin ilta heinäkuun alussa. Pyöräilimme syömään Hernesaaren rantaan ja menimme sitten Löylyyn drinksuille. Minulta kysyttiin paperit, mistä olin kovin tyytyvänen. Olenhan kuvassa vasta 34. Löylyssä soi ysärihittejä ja sanoin ystävälleni tykkääväni niistä huimasti enemmän kuin Sidewaysin coolista suomiräpistä. Sitten muistin sanaparin epäsuosittuja mielipiteitä. Ja lopun te ehkä tiedättekin.

 

 

Tässä kuvassa odotan lomaa. On heinäkuun puoliväli ja lasken päiviä vapauteen. Haaveilen pitkistä hitaista aamuista ja aamupaloista. Ihan lempikuvani.  Jotenkin tosi hyvä fiilis.

 

 

Loma alkoi tänään. Työstressi purkautui hirveänä hedarina, eikä skumppa maistunut. Yritin silti sinnikkäästi. Tuo farkkutakki on nähnyt paljon.

 

 

Helle! Olen hakemassa rinkkaa veljeltäni purjehdusreissua varten. Vuoden suosikkiasuni. Harmi vain, että vaatii sen helteen.

 

 

Toinen suosikkiasuni. Huomaa Berliinin koru ja mekolle läikkynyt viini. Olemme Turun vierasvenesatamassa Aurajoella, on edelleen helle ja kolmen viikon purjehdus on alkamassa

 

 

Viikon kuluttua Ahvenanmaalla, Hamnsundetissa. Mielettömän idyllinen paikka, niitä vanhoja venevajoja ja kioski, josta sai savustettua ahventa ja uusia perunoita. Nana arvioi veneen ja laiturin etäisyyden pieleen ja tipahti mereen. Siinä oli onkimista. Olin rakastunut purjehtimiseen. Olin elänyt noin viikon ilman meikkiä, ja pidin merta jo suihkunani. Siitä sain idean kirjoittaa meikeistä ja meikittömyydestä ja muusta sellaisesta

 

 

Elokuussa Tallinnassa. En ole ihan parhaalla tuulella: sää oli huono ja sain erään koiran hampaista. Huivi on kiva, se koristaa tällä hetkellä sohvaani.

 

 

Syyskuu. Täytin 35 ja kirjoitin niistä asioista, jotka olen tähän mennessä oppinut. Tuo keltainen villatakki on nytkin ylläni. Ihan selvä lempivaate.

 

 

Lokakuu. Vietin viikon yhdessä paidassa. Olin muutenkin kiinnostunut vaatteista ja kestävästä vaatekaapista. Olen edelleen. 

 

 

Joulukuu. Lintupaita on päässyt moneen kuvaan, ja Tallinnasta ostettu bomberi antaa sille kivan kontrastin. Loppuvuonna suunta oli hieman hukassa, niinpä selvittelen sitä nyt tammikuussa. 

Kivaa viikkoa, murmelit!

 

Lue myös:

Kun some vei sielun

Epäsuosittuja mielipiteitä

Elämä tiivistettynä, eli mitä opin merellä

10 asiaa, jotka opin 35 vuodessa

 

Facebook, Bloglovin, Instagram

Kolme viimeistä kuvaa ja minttu mekko -kuva: Hannele Salmi

Share

Ladataan...

 

Kutsun jooga-asenteeksi sellaista seesteistä, kirkasta tunnetta. Sitä kun on varma ja tietää, että kaikki järjestyy, eikä mitään huolta ole. Niinä päivinä ei jumiudu huonoihin ajatuksiin, ei kuvittele tarvitsevansa täydellistä messinkihanaa tai mekkoa tai matkaa tai yhtään mitään tullakseen onnelliseksi, ei elä huomisen murheita, ei kiukuttele maailmalle tai itselleen.

Tiedättekö ne päivät ja hetket? Niinä luottaa. Universumiin ja itseensä.

Niin kuin pitäisikin. 

Sillä jos pysähtyy tähän hetkeen, ihan just tähän, niin kaikki on hyvin. Ne huolet ja kiireet ja stressit ovat tulevaisuudessa, vanhat surut eilisessä.

 

 

Jooga-asenne on myös sitä, että tykkää itsestään, kokonaan. Kaikista hassuista ominaisuuksistaan, iloisuudestaan ja äkäisyydestään, siitä tyypistä, jolle maailma on avoinna ja joka menestyy, koska on niin pätevä ja ahkera ja ihana. Ja siitä toisesta tyypistä, jonka pitää soittaa ystävälleen voidakseen uskoa olevansa pätevä ja ahkera ja ihana.

Se kokonainen tyyppi, se ei ole yhtään täydellinen, eivätkä sitä kiinnosta messinkihanat (vaikka uuteen kotiinsa se sellaisen hankkikin). Sillä on joskus likainen tukka, luomille levinneet kajalit ja liian kireät farkut, se tykkää jääkaappikylmästä suklaasta ja vaaleasta leivästä, eikä se koskaan valitse salaattia lounaaksi. Instagramissa sillä on hipsteriaamiaisia ja maustehyllyssä kanelin ja pippurin välissä aski tupakkaa. Ihan vain varmuudeksi.

 

 

Se jooga-asenne:

se on sitä, kun on kokonainen vaikka onkin epätäydellinen, sitä, kun kaikki on hyvin vaikkei olisikaan.

Se on rauha.

 

 

Kuvat ovat Roots Helsingistä, missä on joogaa, niitä hipsteriaamiaisia ja jonka sisustus on myytävänä. Istuin siellä lauantaina aamujoogan jälkeen ystäväni kanssa tuolilla, jonka päällä oli vaaleansininen samettityyny. Ajattelin, että tahdon ostaa sen tyynyn. Söin vegaaniaamupalaa ja raakakakkuja (tuo piparminttu oli törkeän hyvää) ja selitin, miten aion kirjoittaa enemmän vain vinkkejä, ei mitään oivallushöpinää enää, kiitos.

Ja sitten kirjoitin teille jooga-asenteesta.

 

Lue myös:

Vähän liikaa, tarpeellinen kirja ja hyvä keitto

Miten oman elämän sankarittareksi tullaan?

Jos uskoo ihmeelliseen

 

Bloglovin, Facebook, Instagram

Share

Pages