Ladataan...

 

Olen nyt joogannut noin vuoden verran jokusen kerran viikossa. Kesällä tosin en joogannut yhtään kuukauteen, kun seilailimme sen keittiömestarin kanssa Ahvenanmerellä. Sitten tulin kotiin ja kaivoin maton taas sohvan alta.

Ja vähitellen jotain on alkanut tapahtua.

 

HARRASTIN KYMMENISEN vuotta sitten astangajoogaa noin kahden vuoden ajan. En koskaan oikein lämmennyt sille. Saman sarjan toistaminen päivästä ja vuodesta toiseen on mielestäni tylsää. Ja tiedän, että nyt joku sanoo, että näin ajatellessani tarvitsen juuri sitä saman sarjan toistamista vuodesta toiseen. Ehkä niin. Mutta kun elämän kuuluu olla kivaa, tiedättekö. Samoin liikkumisen. 

Astangatunneilla on (tai oli ainakin siihen aikaan, en ole käynyt astangassa tuon ajanjakson jälkeen) hiljaista. En oikein tykkää siitäkään. Olen aina halunnut liikkua musiikin kanssa. Saan siitä voimaa, ja se auttaa mieltäni keskittymään harjoitukseen. Kyllä, mieleni harhailee. Sillä on sellainen tapa. 

Kolmanneksi astangatunnit olivat kivuliaita. Tämä oli sitä aikaa, kun treenasin muutenkin paljon ja kovaa. Kroppani oli nykyistä lihaksikkaampi – ja täysin jumissa. Suuri osa astangan liikkeistä sattui. Soturit tuntuivat niskassani (joo, huolestuttavaa), ja lepoasento alaspäinkatsovakoira oli täyttä tuskaa jumiutuneille hartioilleni. Asiaa ei auttanut se, että aina kun olin jotenkin väkkyrällä, tuli ohjaaja ja yritti vääntää minut oikeaan asentoon. 

Ohjaaja tietenkin tarkoitti hyvää, mutta minä en tuohon aikaan voinut sanoa hänelle, että nyt sattuu. En voinut myöntää, etten pysty johonkin fyysiseen suoritukseen. Halusin olla hyvä tai mieluiten paras kaikessa.

Lopputulos tästä kaikesta oli se, että tunsin itseni vähän huonoksi. Ja se ei ole lainkaan joogan tarkoitus.

 

 

VUOSI SITTEN kokeilin joogaa uudestaan ihan vahingossa. Tein töissä juttua netin treenivalmennuksista, ja niissä oli mukana joogaa. Se teki oudon hyvää. Aloin odottaa joogapäiviä.

Kun valmennukset loppuivat, jätin ihan mieluusti taakseni hiit-treenit, mutta joogasta en enää voinut luopua. Olin parissa kuukaudessa notkistunut selvästi. Aluksi en pystynyt edes kiertämään jalkojani kunnolla toiselle puolelle maatessani selälleni. Kahden kuukauden kuluttua sama liike oli helppo. 

Jooga siis notkistaa, ei mikään yllätys varmaan kenellekään. Notkeutta enemmän arvostan kuitenkin sitä, miten jooga tuntuu korjaavan kehoani. Asentoni on parantunut. En tiedä, näkyykö se. Mutta se tuntuu. On helpompi olla, istua, seistä, kävellä. Jooga on avannut kehoani ja korjannut ryhtiäni. Myös päänsärkyni ovat huomattavasti vähentyneet. Jotain tässä on. 

 

JOOGAAN TÄLLÄ HETKELLÄ noin kolmesta neljään kertaa viikossa. Kerran tai kaksi niistä käyn flow-joogassa. Se on melko fyysistä joogaa, mutta rennompaa kuin astanga. Liikkeet vaihtelevat joka kerta. Ja tunnilla on musiikkia. Se on ihanaa. 

Kotona joogaan DoYouYogan kanssa. Kokeilin suomenkieliset Yogoben ja Yogaian, mutta tykkään eniten tästä englanninkielisestä joogayhteisöstä. Siellä on todella paljon tuntivaihtoehtoja, ja pidän jenkkiopettajien energiasta. Suosikkejani ovat Jessica Rosen ja Faith Hunterin tunnit. Näistä jälkimmäiset ovat yleensä rankempia. 

Sekä flow-tunneilla että nettijoogassani on välillä tasapainoilua, inversioita (eli asentoja joissa pää on sydäntä alempana ja veri virtaa sinne paremmin) ja käsillä- ja päälläseisontaharjoituksia. Se kiehtoo ja motivoi minua. Harrastin ennen taitoluistelua ja nautin edelleen taitolajeista: siitä, kun kehoni kehittyy ja opin uusia asioita. Jooga on vahvistanut lihaksiani ja parantanut kehonhallintaani. 

 

TOIVOISIN VOIVANI kirjoittaa, että kaikki huoleni haihtuvat ja mieleni seestyy, kun avaan maton. Olen kuitenkin levoton sielu. Toisinaan niin käy, toisinaan mieleni harhailee työasioista sohvakankaan kautta ostoslistaan. Mutta se on ihan ok. Jooga on harjoitus, ja minä olen hyvin alussa tällä polulla. Sallivuus ja hyväksyminen ovat tärkeä osa sitä polkua. On hyväksyttävä se, millainen on, ja arvostettava ja kunnioitettava kehoaan ja sieluaan. 

Ja vähitellen se mieli taitaa väkisinkin seestyä: ”little by little, one travels far”. Sitä jooga on opettanut minulle. Se on auttanut hyväksymään epätäydellisyyttä ja päästämään irti suorittamisesta. Kaksi pahaa vihollistani nämä: perfektionismi ja suorittaminen. Mitä enemmän ja pidempään joogaan, sitä hyväksyvämmin katson elämääni, ympäristöäni ja itseäni.

Se on kai joogan suurin lahja minulle.

 

PS Oletteko huomanneet, että Lidliin on tullut joogamallisto? Nuo vaatteeni ovat sieltä. Vink, vink.

(Lainaus J.R.R. Tolkien)

 

Lue myös:

Paahtoleipien ja samppanjan puolesta

Kun ruoasta tulee vankila ja urheilusta uskonto

Sunnuntai, järjestys ja hyvä olo

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share

Ladataan...

 

Yksi helppo tapa vaikuttaa mielialaan on tuoksu. Sillä voi rauhoittua, piristyä, saada juhlavan fiiliksen tai tuntea itsensä skarpimmaksi. Ja tietenkin tuoksut kantavat mukaan muistoja. Ne vievät hetkiin, jotka haluaa muistaa (ja ehkä toisiin, joita ei haluaisi). Siksi ne ovat tärkeitä.

Käytän ihan erilaisia tuoksuja iltaisin ja päivisin. Iltatuoksuni saavat olla aika tummia ja vähän jännittäviä, päivätuoksuni tietenkin kevyempiä. Tykkään yleensä myös hieman erikoisista ja maskuliinisistakin tuoksuista, enkä ole yhtään kepeiden kukkaistuoksujen ystävä. Niinpä onkin kummallista, että nyt olen suihkutellut päivisin ylleni 100 bonin Davana & Vanille Bourbonia. (100 bon lausutaan muuten suunnilleen son bon. Minusta on inhottavaa sanoa ääneen nimiä, joita en osaa lausua. Niinpä kerroin tämän nyt teillekin.)

Ehkä selitys on, että tässä tuoksussa ei ole lainkaan sellaista monelle synteettiselle kukkaistuoksulle tyypillistä pistävyyttä. 100 bon on siis luonnonkosmetiikkatuoksusarja ja Davana & Vanille Bourbon on nenääni pehmeä ja jotenkin iloisen pirkahteleva. Myös pullo miellyttää. Siinä on sama idea kuin Byredon tuoksuissa: jokainen pullo on samanlainen, vain sisältö muuttuu.

Tuoksuthan ovat tosi henkilökohtainen juttu. Se mikä tuoksuu toisen nenään ihanalta, on toisesta kamala (kuten vaikka ne synteettiset kukkaistuoksut minun nenääni). Eräs vanhoista tuoksusuosikeistani on Chanelin Misia. Suihkutan sitä aina, kun olen lähdössä juhliin. Mielestäni se on äärettömän sensuelli ja seksikäs.

Ystäväni mielestä se tuoksuu mummolta.

Onko teillä luomutuoksusuosikkeja?

 

Lisää kauneusasiaa:

Luomumeikkipohjat testissä

Kerro, kerro kuvastin

Luomupunat testissä

 

BLOGLOVIN, FACEBOOK, INSTAGRAM

Share

Ladataan...

(Sisältää arveluttavia neuvoja.)

 

Elämänfilosofiani kuuluu suunnilleen näin: kunhan on kivaa.

Mielestäni täällä kannattaa tehdä niitä asioita, jotka tuottavat hyvää mieltä ja oloa. Aikansa on paras antaa niille jutuille, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin tai rakentavat elämästä parempaa. Ympärilleen on fiksua kerätä sellaisia ihmisiä, joiden seurassa on hyvä. 

Mutta voiko hyviä ja kiinnostavia juttuja niitäkin olla joskus liikaa? Elämässäni on ruuhka, niin kuin varmaan monella muullakin. On työ, koulu, blogi, ystävät, koirat...olisi kauhean kiva mennä myös joskus fiiliksen mukaan. Kuukausi eteenpäin aikataulutettu kalenteri ahdistaa.

 

VIIME VUOSINA olen myös seurannut monen nuoren naisen uupuvan. Ensin he tekevät täysillä ja vähän enemmän. Sitten jossain vaiheessa tulee romahdus. 

Näin ei toki käy kaikille. On sellaisia yli-ihmisiä, jotka jaksavat kaiken. Olen aika varma, että minä en kuitenkaan kuulu siihen joukkoon.

Siksi olen viime aikoina kuulostellut oloani tavallista tarkemmin. Noteeraan sydämentykytykset (ne, jotka eivät tule parrakkaista, tatuoiduista miehistä), aivojumit ja haluttomuuden tarttua toimeen. Herätessäni tuntia ennen kellonsoittoa hieman väsyneenä tiedän, että jos näin jatkuu, on pakko hidastaa.

Olen vähän harmissani keholleni ja mielelleni. Eivätkö ne nyt vain voisi suoriutua mallikkaasti? Miksi en ole niitä ihmisiä, jotka nukkuvat sikeästi pahassakin stressissä? Miksi ajatukseni haahuilevat, enkä pysty olemaan tehokas 12 tuntia päivässä?

Jep. Jarrut pohjaan, heti nyt.

 

MITÄ ENEMMÄN TÄLLAISIA stressioireita ja ajatuksia elämääni tulee, sitä enemmän yritän tehdä rentouttavia asioita.

Joogaan enemmän. Sillä on ihmeellinen rauhoittava vaikutus.

Kun lähdemme lenkille koirien kanssa, emme välttämättä kävele kovin lujaa ja pitkälle. Sen sijaan olemme ulkona kauan. Tallustelemme. Kuuntelemme luontoa. Otan mukaan frisbeen ja heittelen sitä Nessille. On oudon rentouttavaa nähdä toisen ilo ja leikkiä, vaikka tuo otus hyppiikin kuratassuillaan minua vasten eikä suostu luovuttamaan saalistaan takaisin. Luulen, että me aikuiset leikimme liian vähän.

Tai sitten lähden vaikka skumpalle tai parille jonkun ystävän kanssa. Ihan paras yhdistelmä. Tuossa kuvassa kesälomani on juuri alkanut. Olemme piknikillä, ja minulla on hirveä stressinpurkautumishedari. Olisi pitänyt vissiin ottaa kaveriterapia ja kuplajuoma kehiin vähän aiemmin. 

Olen myös päättänyt, että yhtenä päivänä viikossa en tee koulua, en blogia enkä töitä. Joku raja.

 

NÄIDEN LISÄKSI on vielä yksi apukeino, se vähän epäilyttävä. Se on sarjamaraton. Kun alkaa tuntua pahasti siltä, että nyt menee ihan liian lujaa, heitän kaiken päiväksi sikseen ja katselen HBO:ta tai Netflixiä peiton alla. 

Juu, totaalisen hyödytöntä toimintaa maata vapaapäivä sohvalla ja katsella jotain jenkkisarjaa. Voin kuulla hiljaisen paheksuntanne. Mutta juuri se onkin pointti. 

Silloin kun elämässä on liikaa kaikkea tuottavaa, joskus on parasta päästää irti kaikesta hyödyllisestä ja olla hetken täysin tuottamaton.

Olen vakuuttunut, että suoratoistokanavat pelastavat minut tulevaisuudessakin burn outilta. Juuri nyt olen koukussa Big Little Liesiin ja The Magiciansiin (Tykkään fantasiasta. Ja jos sä et tykkää, jaat mielipiteen lähes kaikkien ystävieni kanssa, heh.) 

Mitä te katsotte?

 

Mikä ihmeen ruuhkaelämä? Lue tästä:

Suunta hukassa?

Takaisin kouluun osa 1, eli ajatuksia matkoista ja luopumisesta

Puhutaanpa rahasta

 

BLOGLOVIN, FACEBOOK, INSTAGRAM

Share

Pages