Ladataan...

Tältä näytän tänään....tai siis kauniissa valossa, kivoissa vaatteissa, meikkiä naamassa ja hyvästä kulmasta kuvattuna. 

 

Selasin yhtenä päivänä vanhoja valokuvia. Katsoin kymmenen vuotta nuorempaa itseäni ja ajattelin, että olinpa nätti.

Tuo kymmenen vuotta nuorempi minä ajatteli, että olisinpa laihempi.

---

Kerro, kerro kuvastin,

miksi näen muhkuroita, mitä ovat nuo silmäkulmiin ilmestyneet uurteet, miksen saanut syntyessäni paksuja hiuksia, miksi rintani ovat näin pienet, miksi rintani ovat näin suuret...

Olen turhautunut kiiltokuviin, valkoisiin blogeihin, kameraa varten aseteltuihin kukka-asetelmiin ja ulkonäköpaineisiin.

Elämä ei ole täydellistä. Sen ei kuulu olla täydellistä. Eikä meidän tarvitse näyttää täydellisiltä.

Got it?

Tuskin kukaan on täysin vapaa ulkonäköpaineista. On inhimillistä olla kiinnostunut peilikuvastastaan ja tahtoa näyttää hyvältä. Itsestään kannattaa pitää huolta, ja omien parhaiden puolien korostaminen on fiksua. Jokainen meistä näyttää erilaiselta meikittömänä likaisessa tukassa ja verkkareissa kuin kauniissa vaatteissa, hiukset harjattuina ja meikkiä naamassa. Enkä nyt todellakaan tarkoita, että meikki on kauneuden edellytys. Tarkoitan, että ulkonäkö muuttuu tilanteen mukaan.

Mutta.

Oletko seissyt peilin edessä kovassa valossa ja tarkastellut peilikuvaasti armottomasti? Oletko etsinyt kehostasi virheitä? Ja jos etsit, löysitkö?

Veikkaan, että löysit. 

Me näemme pitkälti sen, mihin keskitymme: jos etsii virheitä, niin ihan varmasti löytää. 

Joten mitä jos jatkossa tarkastelisit itseäsi silloin, kun näytät mielestäsi kauniilta? Pehmeässä valossa, hyvällä mielellä.

Ja mitä jos lakkaisit etsimästä virheitä?

Se määrä energiaa, ahdistusta, turhautumista ja pahaa oloa, jonka naiset ovat maailman eri aikoina kohdistaneet oman ulkonäkönsä ruotimiseen, on ihan järjetön. Ja miksi? Siksikö että joku on keksinyt, että ihannenainen näyttää tietynlaiselta. Ollakseen kaunis, ollakseen haluttava, ollakseen...onnellinen?

No mutta. Tekeekö ulkonäköön keskittyminen onnelliseksi? 

Ensinnäkin naisihanne muuttuu koko ajan. Se, mitä me nykyisin pidämme virheenä, on ollut toisina aikoina kaunista. Katso vanhoja maalauksia: näetkö yhtään hoikkaa ja muhkuratonta naisvartaloa? Katso sitten kiinalaisnaisten surkastettuja jalkoja, katso kylkiluut kasaan painaneita korsetteja. 

Se, mitä me nykyisin pidämme barbaarisena, on ollut toisina aikoina tavoiteltavaa.

Myös meidän aikamme kauneusihanteita tullaan tulevaisuudessa kummastelemaan. Mieti sitä. Ja mieti sitten, kuinka arvokasta niiden tavoitteleminen on.

Toiseksi: miksi meidän ylipäätään pitäisi tavoitella ulkoa asetettua ihannetta? Tuleeko ihmisestä kaunis, jos hän mahtuu johonkin muottiin, keskittää tarmonsa laihtumiseen, lihasten kasvattamiseen tai ryppyjen silottamiseen?

Vai olisiko hän sittenkin kauniimpi hyväksyessään itsensä.

Hurjahko ajatus.

Kuinka paljon enemmän naiset saisivatkaan aikaan, jos kaikki ulkonäköpaineisiin tuhlautuva energia keskitettäisiin johonkin muuhun? Vaikka nyt ilmastonmuutoksen torjuntaan, naisten aseman ja eläinten oikeuksien parantamiseen, uusien naisten näkökulmasta suunniteltujen sovellusten kehittämiseen – tai vaikka ihan vain hyvän elämän elämiseen. 

Miten vahvoja naiset silloin olisivatkaan. 

Joten.

Mitä jos katsoisit reisiäsi rakkaudella, mitä jos katsoisit uurteitasi rakkaudella, mitä jos katsoisit meikitöntä naamaasi rakkaudella, mitä jos katsoisit itseäsi rakkaudella?

Hyväksyisit, että olet kokonainen moniulotteinen ihminen, etkä mikään sieluton, litteä kiiltokuva.

Ja lupaathan:

ettet anna kilojen, selluliitin, uurteiden, hiusten, huulten, nenän, silmien, jalkojen, käsien, vatsan, varpaiden, sormien, ihon tai minkään peilistä näkyvän pikkujutun (sillä niitä ne ovat) estää itseäsi elämästä täysillä ja olemasta onnellinen?

Lupaathan. 

 

Kerro, kerro kuvastin,

mistä sainkaan näin kauniit silmät, hehkuupa ihoni kauniina, ovatpa reiteni ihanan muodokkaat, pyöristyypä vatsani kauniisti.

 

Kerro, kerro kuvastin, 

 

MITEN IHANA VAHVA NAINEN OLENKAAN. 

 

 

Share

Ladataan...

 

 

Kun pyörät irtosivat maasta ja kone käänsi nokkansa kohti Italiaa, katselin pienenevää maisemaa ja nojasin päätäni ikkunaan.

Aina kun lennän Finskillä, on vähän kuin tulisi lapsuudenkotiin. Paikkaan, johon joskus kuului ja nykyään enää ei, tiedättehän. Tekee mieli kävellä bisneksen verhon läpi, nostaa jokin boksi alas takakeittiössä ja istahtaa sille, vetää hanskat käteen laskeutumisen ajaksi ja ottaa itse kahvia keittimestä. 

Lensin viisi vuotta elämästäni. Luovuin siivistäni viisi vuotta sitten. Noiden viiden vuoden aikana näin puoli maailmaa. Noista viidestä vuodesta – Nykistä, Bangkokista, Hong Kongista, Shanghaista, Pekingistä, Osakasta, Naritasta, Kantonista, Delhistä, Mumbaista, Kanariasta – on muistona ehkä 30 kuvaa. Se oli aikaa ennen Instagramia, aikaa ennen älypuhelimia. Aikaa, jolloin katselin revontulia Grönlannin yllä, valvoin unettomana Aasiassa ja ostin sampooni Nykistä. 

Aikaa jolloin tätä nykyistä somemaailmaa ei ollut, eikä kukaan osannut kaivata sitä.

Mieti sitä hetki. 

Kun tuolloin kymmenen vuotta sitten olin aikuisen elämäni alussa, en olisi koskaan voinut kuvitella olevani noiden kymmenen vuoden vierittyä tässä enkä maailman olevan tällainen. 

Maailma ja minä, me molemmat muutuimme. 

Ja jos kirjoittaisin teille kymmenen vuoden päästä, 

kirjoittaisin nämä samat sanat.

Joten ehkä ei kannata liikaa suunnitella, kontrolloida tai murehtia.

Sitä mietin, kone halkoi pilviä ja kolmen tunnin kuluttua astuin ulos Roomassa.

Mutta se on jo toinen tarina. 

 

Share

Ladataan...

 

Joissain kulttuureissa ihmisiä ei saa kuvata, sillä kuvan pelätään varastavan osan sielusta. Epäilen, että pelko saattaa olla aiheellinen.

Olipa kerran kaunis päivä. Aurinko siivilöityi puiden välistä ja niiden varjoon oli katettu joukko pöytiä. Laseissa oli viiniä, ilmassa sorisi vieraskielinen puhe ja eräässä pöydässä istui kaksi ystävystä koskemattomat annokset edessään. Kaksi puhelinta ilmaantui esiin, kaksi kameraa räpsyi, kaksi Instagramia aukesi. 

Ja sitten toinen heistä alkoi epäröidä. Katsoi ystäväänsä, joka katsoi pientä ruutua kädessään. Antoi sitten aurinkolaseihin verhotun katseensa kiertää aukiota, näki ihmisiä, ruokaa, viiniä, kukkaruukkuja iloisesti merkkailevan koiran.

Eikä yhtään puhelinta.

Otti omansa, käänsi äänet pois ja sujautti laitteen takaisin laukkuun. Tunsi outoa vapautta. 

Mitä jos kauniin annoksen voisikin vain syödä, kertomatta kenellekään?

Rakastin Instagramia silloin, kun se oli nimensä mukaisesti instant-kuvapäiväkirja, täynnä värejä ja iloa ja hauskoja hetkiä, vahvoja filttereitä ja hetken mielijohteesta napattuja kuvia. Tili oli salainen, seuraajia 20. Kuvista ei aina tykännyt kukaan, eikä sen väliä. 

Ja sitten jokin alkoi muuttua. Tuli lisää pieniä sydämiä, ja mitä enemmän niitä tuli, sitä enemmän niitä halusi. Kuvapäiväkirjasta tuli peli, ja kuvista katosi aitous ja hetki. Sielu.

Oletko koskaan tehnyt jotain vain saadaksesi siitä kauniin kuvan? Oletko koskaan päivittänyt elämääsi sosiaaliseen mediaan silloin, kun olisi kannattanut elää sitä elämää? Oletko koskaan huolestunut, jos päivityksesi ei saa tykkäyksiä?

Koko tässä kuviossa on jotain perustavanlaatuisesti pielessä. Tässä maailmassa on monia asioita, joista on syytä huolestua: ilmastonmuutos, eläinten tappaminen makunautintojen tähden, se vanha setä joka soittaa lähikaupan nurkalla haitaria ja nukkuu yönsä ties missä tai vaikka se, että monia tuntuu kiinnostavan enemmän pepputreenin tulokset kuin mikään edellämainituista.

Suosio sosiaalisessa mediassa tuskin kuuluu tähän joukkoon.

Melkein poistin koko Instagramin, mutta sitten en kuitenkaan tehnyt sitä. Tahdon takaisin kuvapäiväkirjani. Poistinkin siis vain osan niistä asetelluista, Instaa varten otetuista kuvista, joiden ainoa vika oli epäaitous. Sitten lähdin skumppapiknikille, ja ystäväni räpsäisi tuon kuvan, missä mikään ei ole täydellistä ja kaikki siksi niin hyvin. 

 

Share

Ladataan...

 

Vapun kunniaksi saatte kolme tämän hetken vegaanista suosikkireseptiäni. Sopivat mainiosti vappubrunssille tai vaikka vapun jälkeiseen terveellisen ruoan kaipuuseen (jos sellaista nyt on ilmassa).

 

Parsarisotto

3 dl risottoriisiä

5 dl kasvislientä (tai menekin mukaan)

1 dl valkoviiniä

1 dl kaurakermaa

1 nippu parsaa

merisuolaa

mustapippuria

päälle herneenversoja

 

Valmista risotto pakkauksen ohjeen mukaan, mutta korvaa kanaliemi kasvisliemellä ja kerma kaurakermalla. Voita ja juustoa ei tarvita, jos teet vegaanisen version. Niiden puuttumista ei juurikaan huomaa. Kuori parsat ja paloittele ne noin sentin paloiksi. Lisää parsanpalat ihan keittämisen lopuvaiheessa, niille riittää noin 5 minuuttia. Mausta merisuolalla ja mustapippurilla. Koristele herneenversoilla. 

 

 

Kvinoapuuro (kasvissyöjälle proteiinia!) ja hunajaiset saksanpähkinät

(2 annosta)

1 dl kvinoaa

1 dl kaurahiutaleita

3 dl vettä

2 dl soija-kookosmaitoa

suolaa

vaahterasiirappia

omenanpaloja

kourallinen saksanpähkinöitä

hunajaa

oliiviöljyä

 

Kuumenna saksanpähkinöitä kuumalla pannulla hunajan ja merisuolan kanssa. Niin niihin tulee ihana kuorrutus. Siirrä jäähtymään.

Huuhtele kvinoa. Keitä sitä vedessä noin 10 minuuttia, kunnes neste on imeytynyt. Lisää kaurahiutaleet ja maito. Keitä vielä noin 5 minuuttia ja mausta suolalla.

Tarjoa puuro omenanpalojen, vaahterasiirapin ja hunajasaksanpähkinöiden kanssa.

 

 

Kesäkurpitsapasta cashewkastikkeella ja cajuntofua 

(2 annosta)

(Tämän ruoan valmistelut kannattaa aloittaa edellisenä päivänä, sillä pähkinät pitää liottaa ja tofun antaa maustua.)

kesäkurpitsa

Cashewkastike:

100 g cashewpähkinöitä

1/2 sitruuna

1 valkosipulinkynsi

1/2 dl vettä

suolaa

Tofu:

1/2 pakettia maustamatonta tofua /syöjä

oliiviöljyä

cajunmaustetta

suolaa

 

päälle paistettuja kirsikkatomaatteja

 

Kuori kesäkurpitsa ja veistele siitä kuorimaveitsellä pastamaisia nauhoja. 

Liota cashewpähkinöitä pari tuntia tai yön yli. Aja ne sitten tehosekoittimella kastikkeeksi muiden ainesten kanssa.

Viipaloi tofu ja pyörittele sitä cajunmausteen, suolan ja öljyn seoksessa. Anna maustua vähintään pari tuntia, mieluummin yön yli. Paista sitten kullanruskeiksi. 

Kaada cashewkastike pastan päälle, koristele paistetuilla kirsikkatomaateilla ja tarjoa tofu erikseen (näyttää nätimmältä).

 

Ihanaa vappua, murmelit!

 

Share

Ladataan...

 

Hei tyypit, mitä teille kuuluu?

Olen ollut vähän kiireinen ja pelännyt, etten ehdi tehdä kaikkea ajallaan. Mutta aina sitä lopulta kuitenkin ehtii, tiedättehän. 

Se on hyvä ajatus. Asioilla on tapana järjestyä, stressi helpottaa ja jotenkin kummasti niihin deadlineihin aina ehtii, vaikka maalailee päässään kaikenlaisia painajaisia. Aina ennenkin on järjestynyt, ajattelen silloin, kun kovasti ahdistaa. 

Siksi ei oikeastaan kannata liikaa murehtia. Eikä ainakaan tarrautua kiinni stressiin tai muihin huonoihin fiiliksiin. Ne tulevat ja menevät, jos niiden vain antaa mennä.

 

 

Oletteko maistaneet kookos-soijamaitoa? On muuten aika hyvää kaakaossa, ihan vain tiedoksi. 

Mutta oikeastaan en tullut kertomaan stressistä tai kaakaoista, vaan siitä, että olen lähdössä. (Haha, nyt te ehkä kuvittelette jo kaikenlaista!)

 

 

Sain Berliinissä reissukuumeen, joten menin ja ostin lennot Italiaan. Ihan tuosta noin. Sinne siis kohta lentelen, vaikka sain hirveän työstressin, eikä budjettinikaan oikein tykkää. 

Päätin lähteä, koska oikeasti: miksi ei? Elämässähän täällä ollaan, eikä huomisesta tiedä kukaan. 

Niinpä annoin itselleni luvan käyttää säästöjäni matkustamiseen, tehdä vaatekaapistani täydellisen ja rakastaa elämääni juuri nyt, juuri tällaisena. 

Tajusin nimittäin Berliinissä jotain hyvin oleellista:

On kovin helppo olla onnellinen, jos vain antaa itsensä olla.

Pus.

Share

Ladataan...

 

En ole kauhean merkkiuskollinen kosmetiikan suhteen, mutta kun löydän jotain todella hyvää, siitä en luovu. Tämä viisikko on niitä todella hyviä. 

 

 

Flow Kosmetiikan Vanilja & Appelsiini -himalajansuolakuorintaa olen hehkuttanut teille jo joskus aikaisemminkin. Se on ehdottomasti paras koskaan kokeilemani vartalonkuorinta. Se ensinnäkin tuoksuu ihanalle ja kuorii vartalon ihon juuri sopivan kokoisilla rakeilla. Ne eivät ole liian pieniä, eivätkä liian karheita ja isoja, kuten joissain kuorinnoissa. Lisäksi se jättää iholle pehmeän, hieman öljymäisen tunnun. Kosteusvoidetta ei siis tämän jälkeen tarvita. Ainoa miinus tulee säilyvyydestä. Kuorintaa ei saisi sorkkia sormin, mikä voi olla vähän haastavaa kesken suihkun. Minä olen ratkaissut pulman olemalla välittämättä ohjeista. Ja ihan hyvänä tuote on pysynyt.

 

 

Essen Probioottiseerumi on ehdottomasti paras koskaan kokeilemani seerumi. Se sisältää eläviä probioottimikrobeja, jotka täydentävät ihon omaa hyvien mikrobien kantaa, vahvistavat ihon suojamekanismia ja suojaavat sitä tulehduksia sekä muuta inhaa aiheuttavilta pahismikrobeilta. Se siis yksinkertaisesti auttaa ihoa toimimaan paremmin. 

Kasvojeni ihoa kiristää aina talvisin. Olen kokeillut vaikka mitä öljyjä ja seerumeita, mutta yksikään ei ole toiminut yhtä hyvin kuin tämä. Yksi purkillinen, ja pintakuivuus oli poissa. Oikeasti. Juuri se on tämän seerumin tarkoitus. Se tasapainottaa ihon, niin että se ei jatkossa tarvitse herkän ihon tuotteita. Tätä seerumia ei siis tarvitse käyttää jatkuvasti, vaan kuureina pari kertaa vuodessa. Se on hyvä, sillä seerumi ei ole ihan halvimmasta päästä. 

 

 

Toinen kiristelevän ihon luottotuotteeni on Dr. Hauschkan Ruusuvoide. Käytän sitä silloin, kun ihoni tuntuu tarvitsevan vähän ektrakosteutta ja suojaa. Voide pehmentää ainakin minun normaalin, pintakuivan ihoni todella tehokkaasti. Pieni miinus tulee siitä, että voide jättää iholle hieman kiiltelevän pinnan. Sen pitää siis antaa rauhassa imeytyä ennen meikkivoiteen levitystä, muuten meikkivoide ei asetu kauniisti. 

 

 

Oletteko huomanneet, että H&M myy nykyisin sertifioitua luonnonkosmetiikkaa? Kuinka hienoa! Tämä jos mikä kertoo jälleen siitä, miten maailma muuttuu pikkuhiljaa ja isotkin brändit alkavat kiinnostua eettisestä ja ekologisesta tuotannosta. Kuvan White Tea And Peppermint -käsivoide on kaiken lisäksi ihan huippu! Se imeytyy nopeasti, mitä kaikki käsirasvat eivät suinkaan tee, ja tuoksuu koukuttavasti piparmintulle. Olen niin ihastunut tuohon tuoksuun, että ostaisin voiteen jo vain senkin takia. Ja hintakaan ei ole paha. 

 

 

Viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä on Neal's Yard Remediesin Wild Rose Beauty Balm. Olen käyttänyt tätä voidetta jo varmaan vuoden verran, ja purkissa on vieläkin tuotetta jäljellä (näyttäisi siis säilyvän vallan mainiosti). Tämä tuote on siis öljyvoide. Sillä voi puhdistaa kasvot tai sitä voi käyttää naamiona. Minä levitän sitä yöksi pari kolme kertaa viikossa, ja aamulla ihoni on kuulas ja ravittu. Tämä on rehellisesti sellainen voide, jota ilman en enää osaisi olla. Varsinkin niinä iltoina, jos ihoni näyttää väsyneeltä ja elottomalta, tämä tuote on oikea pelastaja. Ja näköjään myös todella riittoisa.

Ei muuta tänään, murmelit. Kivaa ja kaunista viikkoa!

 

Olen saanut joistain purkeista uuden version kuvattavaksi tätä postausta varten, mutta muuten tämä ei ole yhteistyö. Halusin vain esitellä teille lempparini.

 

 

Share

Pages