Ladataan...

 

Avauduin ystävälleni Ainolle Instagram-ahdistuksestani. Siitä, miten se on muuttunut niin ammattimaiseksi, etten enää viihdy. Ja siitä, että olen katsonut niin paljon muiden kauniita kuvia, etten osaa enää olla omanlaiseni. Hän sanoi:

”Mitä jos ajattelisit siitä laillani. En jaksa pitää kiitollisuuspäiväkirjaa, mutta sen sijaan tallennan Instagramiin hyviä hetkiä ja muistan niitä katsomalla, mistä kaikesta olen kiitollinen.”

 

Tämä kuva on kiitollisuuspäiväkirjani ensimmäinen kuva.

 

Lue myös:

Ottaisin sieluni takaisin, kiitos

Kun some vei sielun

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share

Ladataan...

 

Talking about klikkiotsikko. Sori, oli pakko.

Aloitetaan siitä itseruskettavasta. Kokeilen sellaista ensimmäisen kerran siinä viikko sitten. Ja olen virallisesti koukussa.

Olen noviisi tässä, sillä kuvittelen olevani aika tumma. Aina kun valo keväisin lisääntyy, säikähdän vähän, miten vaalea minusta talvisin tulee. Kaipaan väriä naamaani. 

Näin kävi tänäkin keväänä. Ja sitten muistin: jossain lipaston perällä on itseruskettavaa. Voisinkohan kokeilla sitä? Siinä lukee: talvi-iho. Ehkä tulos ei ole kovin paha, ei oranssi, ei laikukas. Ehkä.

Rohkea rokan syö. Eco by Sonyan Winterskiniä aamulla naamaan ja samana iltana kouluun. ”Sä olet ihan ruskea!” ”Ootko ollut etelässä?” ”Ihana väri!”

Kun katson itseäni peilistä en oikeastaan huomaa mitään suurta eroa. Näytän varmaan siltä kuin olisin viettänyt viikonlopun ulkona, iholla on sellainen kultainen hunajan sävy. Ihana. Iso peukku tälle. 

Itseruskettavaa naamassani luin Erika Vikin Hän sanoi nimekseen Aleia -kirjan. Se kertoo ihmistyttö Aleiasta, joka tuntee huonot tuulet. Se on poikkeuksellista, sillä yleensä vain aisteiltaan ylivertainen seleesien kansa tuntee ne. 

Fantasiromaaneissa on yksi asia ylitse muiden: ne ovat todellisuuspakoa parhaimmillaan. Ja minä tykkään aina välillä paeta todellisuutta. Mistäs sitä sitä paitsi tietää, mitä kaikkea tässä maailmassa ja kaikissa muissa on meiltä piilossa. Mistä sitä tietää, mikä on mahdollista ja mikä ei?

Kuten uuden lempisarjani päähenkilö Noah Solloway sanoo (suunnilleen näin) rakkaus on uskon asia ja jumala on uskon asia. Jos niihin uskoo, ne tekee todellisiksi ja silloin ne ovat olemassa. En väitä, että fantasiamaailmat ovat olemassa, jos niihin uskoo, mutta maailma voi olla jännittävämpi (ja ystävällisempi) paikka, jos uskoo johonkin. Hän sanoi nimekseen Aleia on nopealukuinen ja ahmittava kirja, ja näin pääsimme aasinsillan kautta siihen ihmissuhdedraamaan.

En tajua, miten olen välttynyt The Affairilta tähän asti! Se on ihan paras. Olen katsonut sitä ihan liikaa ja ihan liian myöhäisinä kellonaikoina, koska en vain voi lopettaa. Se saa miettimään juttuja, joita olen muutenkin toisinaan miettinyt: onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella, jos pettää yhtä onko taipuvaisempi pettämään myös toista, onko pitkä onnellinen suhde mahdollinen, mikä on onnellinen suhde...

Ja tietenkin The Affair on myös todella viihdyttävä.

2010-luvun moraalittomuudesta 1800-luvun tiukan moraalin aikaan. Toinen uusi lempisarjani on Ylellä pari viikkoa sitten alkanut Victoria. Jos tykkää Downton Abbeysta ja The Crownista, on melkein pakko tykätä tästäkin. Parasta kaikesta on, että päähenkilöt (siis ne oikeat) voi googlata, jos ei satu muistamaan, että Lordi Byron oli Viktorian neuvonantajan vaimon rakastaja. Ja muuta sellaista.

 

Lue myös:

Mistä maailmat alkavat

Koska olen nainen

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share

Ladataan...

 

On kevät. Tulppaaneita, valoa ja heräävä luonto. Rakastan tätä vuodenaikaa, vaikka samalla se hieman väsyttää. On kuin pimeään talveen tottunut mieli vähän kamppailisi vastaan, haluaisi jatkaa talviuntaan. 

Koti ei ole vielä koskaan näyttänyt näin omalta. Maalasin olohuoneen pöydän, joka oli alkanut kulahtaa. Ei sillä tavalla nätisti, kuten tuo muka-vintage-matto. Ihan vain rähjäisesti. Yksi maalikerros, ja se on kuitenkin kuin uusi. Niin helppo on muuttaa joitain asioita. 

Pitkään jatkunut sohvatyynykriisi (näitä ekan maailman kriisejä) on ratkaistu. Siihen aikaan, kun lentelin paljon Nykkiin, kävin siellä aina kahdessa kaupassa: Anthropologiessa ja Urban Outfittersissä. Kävi ilmi, että jälkimmäisestä voi tilata viidessä päivässä kasan tyynyjä Suomeen. Tämä on näitä asioita, jotka aina välillä unohdan: maailma on joskus yllättävän lähellä, vaikka halvat lentoliput eivät ole enää ulottuvillani. 

Ai mikä se korppi on? Se on crow pose. Sellainen jooga-asento, joka on ehkä suomeksi korppi, ehkä jotain muuta. Siinä tasapainoillaan käsien varassa polvet vasten käsivarsia tai kainalokuopissa. Hienoa siinä on se, että vuosi sitten en voinut kuvitellakaan pysyväni siinä kuin häviävän sekunnin. Tänään pysyn paljon pidempään. Ehkä siis jonain päivänä vielä todella seison käsilläni ilman tukea. Inspiraatiota saan joogaguruystävästäni, joka harrastaa acrojoogaa. Hän seisoo käsillään niin, että toinen ihminen makaa maassa selällään ja kohottaa kädet kattoa kohti. Ja niiden käsien päälle tuo superjoogi sitten asettuu käsilläseisontaan.

Oh well, elämässä pitää olla tavoitteita. 

 

Lue myös:

Kori Keniasta

Kotiuutisia

Miten jooga on muuttanut elämääni

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share

Pages