Try less, trust more!
Kyllä vain, olen takaisin – mutta ollaan tästä nyt vielä ihan hissuksiin. Vanhat jutut kaivautuvat omalla tahdillaan data-arkistoista. Sillä välin nopea päivitys siitä, että mitä ihmettä juuri nyt elämässäni tapahtuu:
1) Teen kovalla tohinalla Hehku-hyvinvointiohjelmaa.
2) Kirjoitan kovalla tohinalla hyvinvointikirjaa, joka ilmestyy Paasilinnalta tammikuussa.
3) Aloitan kovalla tohinalla seksuaaliterapiaopinnot.
4) Hoivaan kovalla tohinalla lapsiani, jotka ovat kohta jo 2 ja 4.
5) Yritän kovalla tohinalla yhä saada tolkkua siihen, mikä on elämän tarkoitus.
Tuo otsikon sitaatti kolahti eilen, kun sorffailin jotain, en muista mitä. Mutta tällä mennään nyt, ja toivon mukaan pidempäänkin.
Voi että tämä on vaikeaa. Myöntää, että juu, blogi on selkeästi ollut paussilla tämän vuoden alusta asti. Ettei ihminen, jolla on intensiivinen uusi projektityö ja kaksi pientä lasta, pysty kaikkeen. Vaikka sitä toivoisi. On vain kerättävä pokkaa pitää tuumaustaukoa. Että sitten olisi taas jotain uutta annettavaa. Tänä keväänä on tapahtunut niin paljon, että minun pitäisi pitää itseni kanssa jokin henkinen inventaario. Mitä olen oppinut, mitä on vielä oppimatta. Telkkarityö on ollut ekstrovertille, jopa ujolle ihmiselle huikea, kylmäävä trippi näkyvänä olemiseen, niin konkreettisesti kuin kuvainnollisesti. Olla katseen kohteena, olla kritiikin kohteena, olla hetkessä, heittäytyä. Olla ajattelematta, analysoida.