Äiti ja minä

Olin viime viikonloppuna äitini kanssa Helsingissä naisten reissulla, ja reissu oli kokonaisuudessaan ihanan rento! Äiti halusi Helsinkiin, koska hän ei sen keskustassa varsinaisesti ole moneen vuosikymmeneen käynyt, ja minulle nyt luonnollisesti käy kaikki hemmotteluun ja rentoutumiseen viittaava. Tavoitteemme oli matkustaa junalla, hiukan pyöriä ydinkeskustassa, ja nauttia olostamme. Seikkailumme rajoittuivat Forum-Senaatintori-Esplanadi -akselille, jonka sisällä söimme, nukuimme ja shoppailimme. Olimme kunnon turisteja, ja vähät välitimme ”tätä ja tuota pitäisi tehdä” -ajattelumallista. Täydellistä!

Nauroin lauantai-illalla ravintolassa äidilleni, että kuka olisi uskonut 10-15 vuotta sitten, että lähdemme kahdestaan reissuun ja nautimme siitä! Olemme äidin kanssa hyvin samanlaisia, ja meidän tietynlainen itsepäisyys sai päät kolisemaan ja sanat lentelemään muuten aika rauhallisessa teini-iässäni. Äidin merkitys elämässäni on korostunut viimeisen viiden vuoden aikana, kun koen löytäneeni itselleni sen oikean aikuiselämän, ja äidin kanssa voin yhtäkkiä olla sekä tasavertainen että ikuinen pikkutyttö.

Raskauden myötä äidistä on tullut entistä enemmän korvaamaton, ja kyselen jo nyt kaikkea mahdollista äidin pohjattomalta tuntuvasta kokemuskopasta. Äiti tietää aina kaiken tietämisen arvoisen eikä ikinä hyssyttele turhaan, eikä äitille voi oikeastaan valehdella. Jos mieheni jostain syystä ei haluaisikaan synnytykseen mukaan, mikä on aivan hänen oma valintansa, ottaisin enemmän kuin mielelläni äidin mukaani elämäni tähän asti isoimpaan kokemukseen. Äiti on jo onneksi luvannut tulla syntymän jälkeen auttamaan pienen bebemme kanssa, ja mikään ei saisi minua olemaan levollisemmin mielin ensimmäisten kotiviikkojen suhteen.

Kuva: The Baby Show.