Saako odotuksesta nauttia?
Lähestymme pikkuhiljaa raskauteni puolta väliä, ja olen tietoisesti yrittänyt olla hurahtamatta kaikkeen mamma- ja vauvamateriaaliin. En ole ostanut lehtiä tai tilannut kirjoja, en ole näppäillyt vielä yhtäkään nettitilausta tai listannut tulevan sairaalakassin sisältöä. Kyseessä ei suinkaan ole se, etteikö asia kiinnostaisi, tai ettenkö nauttisi tiedon keräämisestä, kuten kuka tahansa akateemisesti koulutettu kolmikymppinen esikoistaan odottava kaupunkilaisäiti. Osaltani yritän kai suojella itseäni pettymyksiltä, sillä huoli estää osin täysipainoisen nauttimisen vauvalandiaan uppoamisesta. En halua hehkuttaa ja intoilla liikaa itselle maailman tärkeimmästä aiheesta, joka ei ole vielä toteutunut ja jonka toteutumisesta ei ole täysin varmaa tietoa etukäteen. Osaltani yritän myös olla uppoamatta vauvalandiaan ja varsinkin siihen tiedonjanoon, mikä edesauttaa äitiyden mustan aukon vaaraa. Eihän toisaalta mikään matkakaan ole niin ihana, jos tunnet jokaisen kadunkulmankin ennalta Google Mapsin ansiosta.
Täysin käänteisellä tavalla olen hiljattain tajunnut, että tämä itselleni kieltojen asettaminen estää jo itsessään minua nauttimasta raskaudesta ja odotuksesta. Mitä väärää on vauvanvaatteiden hypistelemisessä tai tarvikkeiden vertailussa etukäteen? Onhan pettymys aivan käsittämätön, jos jotain pahaa tapahtuu, mutta eihän elämän nautintoja voi estää vain menetyksen pelon takia. Olemme nyt mieheni kanssa hiukan rentoutuneet lapsellisten asioiden suhteen, ja vietimme pari viikkoa sitten ihanan hetken Lindexin vauvaosastolla ihania pikkubodyja ja -sukkia hypistelemässä. Pari viikkoa sitten kävin Turun pääkirjaston mainiolla lehtiosastolla äärimmäisen syyllisen oloisena lukemassa uusimman Vauva-lehden, ja raskauskirjojen osastolla pälyilin ympärilleni kuin varkaista yllätettynä. Onneksi nämä omat päänsisäiset rajoitukset alkavat jo naurattaa, ja olo alkaa rentoutua!
En ole kuitenkaan vielä ostanut mitään tavaraa tai vaatetta tulevalle vauvallemme, ja tämä fiksaationi on aiheuttanut muutaman hämmentyneen keskustelun minun ja mieheni välille. Minun perheessäni ja suvussani on sitkeään pinttynyt tapa, että syntymättömälle lapselle ei anneta lahjoja, oli se sitten taikauskoa tai ei. Isoveljeni kohdalla tämä tapa menee jopa niin äärimmilleen, että hänen onnittelunsa meidän vauvauutiseen oli äärimmäisen niukka, ja hän sanoi onnittelevansa oikeasti sitten kesällä lapsen synnyttyä. Kyseisen veljeni esikoisen ollessa vielä tuloillaan olimme äitini kanssa ostaneet etukäteen vaatteita kassikaupalla, ja salaa hihitellen näytimme ostoksiamme toisillemme, vaikka sankari sai kyseiset tuotteet vasta synnyttyään.
Mieheni perheessä ei tällaista tapaa kuitenkaan ole, vaan saimme ensimmäiset lahjat jälkikasvullemme jo jouluna viikkomäärän ollessa naurettavan pieni. Olin ensin hiukan järkyttynyt, kunnes tajusin mieheni puheista, että ei siinä ole heidän mielestään mitään pahaa. Ymmärsin, että ei se meidän perheen tapa ole välttämättä ainoa oikea. Samaa kaksijakoisuutta esiintyy selkeästi muuallakin, sillä kaasoni kanssa jutellessa kävi ilmi, että hän kannattaa mieheni perheen tapaa, kun taas hänen oma isänsä oli täysin pöyristynyt koko baby showerin ideasta. Kumma kyllä, minua ei haittaa vauvakutsujen konsepti ollenkaan.
Varsinkin raskauden ensimmäisen kolmanneksen aikana rajoitin kaiken vauvasurffailun ihan vain rehelliseen tiedonhakuun fyysisistä oireista ja päänssisäisestä myllerryksestä. Tällaiseen käytökseenhän kaikki tuntuvat kehoittavan alkuraskaudessa, koska se on epävarminta aikaa. Perheillemme kuitenkin kerroimme ja melkein heti testin tehtyämme, sillä lähimmille ihmisille tulisi kerrottua myös mahdollisesta surusta. Ohjelmoin itseni kuitenkin välttämään lastenosastoja kaupoissa, enkä onnistunut innostumaan vauvasivustoilla surffailemisesta. Nyt, kun olen tietoisesti yrittänyt rentoutua asian suhteen, olen joutunut uudellenkouluttumaan itseäni siihen, että kaikkea vauvoihin liittyvää ei ole pakko välttää kuin ruttoa. Ohjaan askeleeni tarkoituksella aina silloin tällöin vauvaosastoille kaupungilla, ja olen jo tehnyt jonkin verran vaunuvertailua. Osa tätä odotukseen hurahtamisen järkeiltyä prosessia on tämän blogin perustaminen. Haluan toisaalta intoilla semianonyymisti kaikesta raskauteen ja vauvoihin liittyvästä, ja toisaalta haluan järkevän tavan kanavoida pelkoja ja odotuksia.
P.S. Lilyn toimitus antoi The Baby Show’lle tänään suositteluleiman, kiitos! Käykää tsekkaamassa myös muut uudet leimalliset mamablogit! :)
Kuvat: Mommyish, Vauva, Macy’s, someecards.