Ladataan...
Bakom Banana

Hei 17-vuotias bansku, 



Lukiessani olisinpa tiennyt -kampanjasta, niin sinä tulit heti mieleeni. Toivoisin sinun tietävän muutamia asioita, jotta voisit nauttia enemmän elämästäsi. Kyllähän sinä tiedät paljon, mutta yhtä paljon myös luulet tietäväsi elämästäsi ja kulutat aivan liikaa aikaa asioiden pohtimiseen. Kaikkea ei tarvitse tietää just nyt eikä kannata murehtia etukäteen –  sitä ehtii tehdä, kun ne murheet iskevät päälle.

Toivoisin sinun ymmärtävän, ettei 17-vuotiaana tarvitse tietää mikä sinusta tulee isona. Sitä ei välttämättä ikinä tiedä. Tiedän, että näissä asioissa kuulee paljon vinkkejä ja pääsi saattaa mennä vielä enemmän pyörälle näistä neuvoista identiteettikriisisi keskellä. Älä myöskään turhaudu tai ahdistu liikaa kokemuksista joiden jälkeen voit todeta, ettet vieläkään löytänyt omaa juttuasi. Yritä nähdä se hyvänä asiana, koska on myös tärkeää tietää mistä ei ole kiinnostunut ja mikä ei tunnu hyvältä. Sen jälkeen tietää varmasti paremmin mikä tuntuu oikeasti hyvältä. On myös jotain mihin verrata.

Ympärillä puhutaan, että nykyään on mahdollisuuksia vaikka mihin, myös menestymiseen. Välillä saatat kuitenkin tuntea mahdollisuuksien rajallisuuden. Vaikka niitä mahdollisuuksia olisi, niin niitä ei aina pysty käyttämään. Välillä voi olla vaikea valita niiden väliltä ja haluta kaikkea. Välillä taas ne voivat olla hetkessä ohi, jos niihin ei heti uskalla tai ehdi tarttua. Aina ei tarvitse tai voi menestyä. Aina ei myöskään tarvitse olla paras, vaan joskus voi olla hyvä. Anna tilaa myös näille ajatuksille ja ole joskus armollisempi itseäsi kohtaan. 

Muista, ettet voi elää elämää vain tavoitteille. Elämässäsi tulee aivan varmasti olemaan aina tavoitteita, koska keksit aika nopeasti uusia juttuja kyllästyessäsi. Siksi olisi tärkeää, ettet unohtaisi elämääsi sillä aikaa kun olet matkalla tavoitteisiin. Yritä olla rakentamatta tarkkoja kuvia itsestäsi siitä, mitä sinun pitäisi olla tulevaisuudessa. Välillä asiat eivät mene niiden rakennettujen kuvien mukaan ja siksi on välillä hölmöä rajoittaa omia mahdollisuuksia niiden asioiden takia. Ole sen sijaan rohkeampi kokeilemaan ja tuntemaan erilaisia juttuja. Se oma paikkakin voi löytä monen kokemuksen kautta. Ja sitä paitsi, ne kokemukset tekevät elämästäsi mös paljon rikkaampaa. 

Sinulla on muuten aivan ihania ystäviä. Ne jaksavat kuunnella ja tuoda nenäliinoja, kun vuodatat sinkkuna olemisesta ihan samalla tavalla kuin Bridget Jones. Ja sitähän oletkin, oman elämän Bridget Jones joka odottaa sitä oman elämän Mr. Bigiä. Ymmärrän hyvin kaipuusi siitä, ettei ole kivaa olla porukan ainoa sinkku parisuhdeilloissa, jos haluaisi niin kovasti välittää omasta poikaystävästä ja unelmoi ihmisestä, joka välittäisi sinusta juuri sellaisena kuin olet. Tiedän, että osa voi ihmetellä myös ääneen eikö ole ketään poikaystävää ja sinua voi harmittaa vielä enemmän sen jälkeen. Mutta älä välitä, koska muilla tulee aina olemaan odotuksia elämästäsi. Sen jälkeen kun onneksesi (ja myös ystävien :'D) oman elämän Mr. Big tulee elämääsi, niin ruvetaan kyselemään kihloista ja odottamaan milloin tulee perheenlisäystä.



Lopuksi haluaisin vielä sanoa, että vain sinä tiedät miltä asiat sinusta tuntuvat. Siten osaat varmasti tehdä ne sinulle parhaimmat valinnat. Luota itseesi ja siihen että elämäsi kantaa tavalla tai toisella.

 

<3:lla 26-vuotias Bansku

Muita omaan elämään ja hyvinvointiin liittyviä tekstejä:

*Kun kivat jutut alkoivat ahdistaa - opiskelut hetkeksi tauolle

*Onko unelmani olleet feikkejä ja muiden keksimiä?

*Tekeekö ystävät onnellisemmaki kuin perhesuhteet?

*Kiitollinen vanhempieni 25-vuotiaasta avioliitosta

*Olenko vahvistanut itsetuntoani suorittamalla?

*Pilaako itsensä liika määrittely tämän hetken?

 

Ladataan...

Ladataan...
Bakom Banana

Joku on jo saattanut huomata, että blogiin on tullut uusi ihana banneri ja nimikin on vaihtunut Bakom Bananaksi. Halusin uudistusta ja päivitystä, koska olen muuttunut itse paljon blogin perustamisen jälkeen ja blogikin siinä samalla. Blogini nimi "På andra sidanhavet" ei enää vastannut tätä blogia eikä minua.

På andra sidan havet-blogin perustaja oli vähän päälle parikymppinen nuori nainen, joka lähti toteuttamaan pitkäaikasta unelmaansa - asumaan Ruotsiin. Hän halusi kirjoittaa elämästään Ruotsissa, jakaa näitä kokemuksia ja oppia kirjoittamaan paremmin. Se oli tyttö, joka eli elämäänsä vähän putkessa tavoitellen vain sitä yliopiston opiskelupaikkaa. Hän oli kova haaveilemaan ja ajattelemaan.

Olen edelleen se sama nuori nainen, joka tykkää pohtia, haaveilla ja välillä ylianalysoida asioita. Heh, ei ole kovin kauaa kun poikaystäväni sanoi minulle näin: "Olisi muuten ihan hiton raskasta olla sun aivot ja mieli." ;) Blogissa minulle tärkeintä on jäsennellä ajatuksia, oppia ajattelemaan eri tavalla ja kehittää itseäni. Rakastan blogin kirjoittamisessa sitä, että aluksi ajatuksia on siellä täällä päässäni ja lopulta niistä syntyykin jäsenneltyjä kokonaisuuksia. Tämän takia blogin nimessa on "Bakom" eli takana, koska se kuvaa juuri niitä ajatuksia päässäni. Takana on myös sitä, etten halua kirjoittaa blogiini vain pinnallisista ajatuksista, vaan myös perheestä, ystävistä, onnellisuudesta ja identiteettikysymyksistä.

No sitten tuohon Bananaan. Sehän on kulkenut matkassani jo ala-asteelta ja se on vaan niin osa minua. Banana on myöhemmin lyhennetty vielä Banskuksi ja se on kuin toinen nimeni. Voisin melkein veikata, että minua kutsutaan enemmän banskuksi kuin oikealla etunimelläni. Banana oli siis aika nappi valinta osaksi blogin nimeä, koska siitä tuskin tulen ikinä kasvamaan ulos vaikka kuinka muuttuisin ;)

 

Ja niin syntyi Bakom Banana, nimi joka tuntuu niin omalta. :-)

<3:lla Bansku

 

 

 

Ladataan...

Ladataan...
Bakom Banana

 

Blogiani lukeneet varmasti tietävät, että olen ollut opinnoistani todella innoissani. Olen löytänyt asioita, joista innostun ja jotka kiinnostavat ihan oikeasti. Se on ollut minulle osittain aivan uutta, koska ihan näin omilta asiat eivät ole aiemmin tuntuneet. Fiilis tekemiseen lähtee minusta itsestäni ja tuntuukin aivan minulta. Silloin tuntee, että näin on hyvä ja kun nauttii, niin asioista seuraa varamasti hyviä asioita.

Vaikka opinnot tuntuivatkin kiinnostavilta ja innostavilta, niin nistä tuli liian stressaavia ja ahdistavia. Loppusyksystä huomasin, että opinnot kuormittavat vähän liikaa. Ensinnäkin haluaisin suoriutua opinnoistani kiitettävästi tai niin, että minulla olisi kandin jälkeen mahdollisuuksia hakea maisteriohjelmaan, jos niin haluaisin. Se tietysti stressasi vähän. Hyvien arvosanojen eteen kun on paiskittava kunnolla töitä ja siltikään ei voi tietää riittääkö se.

Olen täällä Ruotsissa jo kerran käynyt tavallaan uudelleen "lukion" (vuodenmittaisen Folkhögskolanin), koska lukion keskivertoisilla papereillani en saanut haluamaani opiskelupaikkaa. Siksi haluaisin suoriutua opinnoistani parhain mahdollisin arvosanoin, jotta tulevaisuudessa voisi olla "varaa valita".  Olen onneksi opetellut löytämään tasapainoa vaatimuksien kanssa. Jos on tärkeää saada kiitettävät arvosanat, niin silloin pitää hyväksyä se, etten välttämättä ehdi oppia kaikkea kiitettävästi kuukaudessa ja on edettävä hitaammin opinnoissa. Tai jos kaikkea ei ehdi oppia kuukaudessa kiitettävästi, niin on tyydyttävä vähän huonompiin arvosanoihin. On hyväksyttävä, ettei kaikkea voi saada heti ja siten olla armollinen itselleen.

Sen sijaan eniten ahdisti ja stressasi se, että luemme täällä yhtä kurssia kerralla, mikä on ohi vähän yli kuukaudessa. Se tuntuu ihan kuin aloittaisi joka kuukausi aivan alusta. Saat uudet kurssikirjat, päivämäärät pakollisille seminaareille/luennoille ja ryhmätyökin pitäisi tehdä uudesta aiheesta. Yleensä se tehdään kurssikavereiden kanssa, joiden kanssa et ole aiemmin ryhmätyötä tehnyt. Uusien ihmisten kanssa toimiminen ei tietenkään haittaa, mutta haasteen tuo tiukka aikataulu (muutaman viikon) ja sen sovittaminen yhteen muiden ryhmäläisten menojen sekä töiden kanssa. Mukaan mahtuu aina niitä, jotka tekevät liikaa ryhmätöissä ja myös niitä, jotka tekevät liian vähän. Samalla pitäisi pystyä lukemaan kirjallisuutta tenttiä varten ja käydä luennoilla.

Aloin kaivata elämääni pysyvyyttä. Olin väsynyt aloittamaan joka kuukausi alusta ja näyttämään muille, että minäkin pystyn ja hoidan varmasti ainakin oman osuuteni kiitettävästi. On todella vaikea sanoa aliarvioivatko muut minua sen takia, ettei äidinkieleni ole ruotsi. Tiedän, että työnhakutilanteissa tulleet kysymykset suomalaisuudestani ja epäilykset pärjäänkö ovat vaikuttaneet minuun. Usein haluan olla vieläkin parempi ja näyttää että osaan. Kun luennoitsija kertoi, kuinka meidän koulutusohjelmassa tyypillinen opiskelija on 20-vuotias blondi ruotsalaistyttö ja jos olet vähän vanhempi tai omaat erilaisen etnisen taustan, niin sinut jätetään porukan ulkopuolelle. 

Sen jälkeen ymmärsin, että minua oli stessannut jatkuva näyttämisen tarve. Siitä, että pystyisin suoriutumaan myös ryhmätöissä ja seminaareissa, vaikka en olekaan se "perusopiskelija". Olin kokenut vähän olevani ulkopuolinen, mutta en vaan ollut huomannut sitä. Samalla ymmärsin kuinka paljon kesällä aloittamani työt olivat tuoneet minulle hyvää oloa henkisesti. Oli ollut tärkeää, että minut otettiin vastaan sellaisena kuin olen ja minun tekemiseeni luotettiin. Ei tarvinnut todistella joka kuukausi, että minä pystyn, vaan lähtökohta oli aina että minä pystyn. Minulle tarjoutui mahdollisuus tehdä enemmän töitä ja saada enemmän vastuuta. Päätin tehdä keväällä vain rästitentit ja ottaa työhaasteet vastaan.

 Olen jotenkin valtavan onnellinen, että olen oppinut kuuntelemaan omaa itseäni ja tekemään päätöksiä myös sen mukaan mikä tuo hyvää oloa ja tuntuu hyvältä. Varmaa on, että haluan jatkaa opintojani oikeasti kiinnostavien asioiden parissa, mutta se milloin ja miten jatkan opintojani on vielä avointa. Ainakin tämän kevään aion nauttia tästä pysyvyyden tunteesta ja siitä, ettei joka kuukausi tarvitse aloittaa alusta.

<3:lla Bansku

Ladataan...

Pages