sormiruokailu teoriassa

Sebillä on nyt ikää viisi ja puoli kuukautta ja kiinteiden aloittaminen on aivan oven takana. Suomessa suositellaan täysimetystä puolen vuoden ikään ja osittaista imetystä vuoden ikäiseksi asti enkä näe syytä olla noudattamatta tätä suositusta. Rintamaito on niin ravitsevaa ja vieläpä ilmaista superfoodia etten halua täyttää lapsen vatsaa millään vähemmän ravinteikkaalla ennen kuin on tarpeen. Niinpä odotamme vielä hetken ja siirrymme patojen ääreen kiltisti puolen vuoden etapin jälkeen, jolloin useimmilla vauvoilla on jo valmiudet syödä ihan itse ja oikeaa ruokaa. Olen lukenut lapsentahtisesta sormiruokailusta ja ainakin teoriassa se tuntuu sopivan meille kuin nenä päähän.

Lapsentahtisen sormiruokailun periaate on että lapsi istuu samaan ruokapöytään muun perheen kanssa, syö pitkälti samaa ruokaa kuin muut ja ennen kaikkea syö itse. Sormiruokailu aloitetaan noin puolen vuoden iässä, kun lapsi osaa istua tuettuna tai ilman tukea ja hän osaa tarttua esineeseen ja viedä sen suuhunsa. Lapsen kehitys tapahtuu niin, että siinä iässä kun lisäravinnolle alkaa pikkuhiljaa olla tarvetta, hän pystyy syömään itse.

Vuoden ikään asti lapsen tärkein yksittäinen ravinnonlähde on rintamaito tai korvike, ja se pitäisi pitää mielessä kun ryhtyy sormiruokailuun. Monet (kuten minä) pelkäävät, saako omin sormin syövä lapsi tarpeeksi ravintoa, mutta niin kauan kuin lapsi saa maitoa niin usein kuin haluaa, ei ole syytä huoleen. Kun lapsi noin puolen vuoden iässä alkaa tutustua ruokaan, ei hän vielä oikeastaan syö mitään. Hän vain maistelee, tutustuu, leikkii ja harjoittelee ja pikkuhiljaa vatsaan alkaa päätyä yhä suurempia määriä ruokaa. Vasta noin yhdeksän kuukauden iässä maito alkaa väistyä ykkössijalta ja kiinteä ruoka siirtyy pääosaan.

Luin Gill Rapleyn ja Tracey Murkettin Omin sormin suuhun -sormiruokakirjan ja olen oppinut siitä monta uutta asiaa. Suosittelen kirjaa kaikille ketä sormiruokailu kiinnostaa. Minulle uutta tietoa oli muun muassa se että kun lapsi alkaa vasta tutustua ruokaan, hän ei saa tulla nälkäisenä pöytään. Lapsi ei vielä ymmärrä että ruoka voisi täyttää vatsan ja näkee ruokailun leikkinä. Siksi kannattaa imettää aina ennen pöytään istumista jotta lapsi jaksaa kiinnostua ruoasta.

Yllättävää tietoa oli myös se että ruokailutilanteessa pitäisi koittaa hillitä itsensä eikä viedä huomiota jatkuvasti lapseen. Hänen pitäisi antaa olla rauhassa ja antaa hänen leikkiä ruoalla eikä saisi houkutella jos hän ei halua koskea ruokaan eikä myöskään kehua kun hän laittaa jotain suuhunsa.

Minulle kuten varmasti monille muillekin sana sormiruokailu tuo mieleen höyrytettyä parsakaalia natustavan naperon. Aluksi minä kuvittelin että sormiruokailevat lapset syövät vain tiettyjä kasviksia ja hedelmiä, mutta asia on ihan päinvastoin. Ihanteellista sormiruokailua on että koko perhe syö samaa ruokaa. Lapsen ensimmäisiä ruokia voi aivan hyvin olla padat, salaatit, wokit, keitot ja pastaruoat. Hän voi syödä hyvin pitkälti tavallista ruokaa kunhan se on terveellistä, puhdasta ja monipuolista eikä siinä ole mitään vauvalle sopimattomia aineita, kuten suolaa tai sokeria. 

Lapsentahtisen sormiruokailun suurin haaste ja palkinto on että vanhempi luottaa lapseensa. Pitää uskoa siihen että lapsi saa tarpeeksi ruokaa eikä puuttua ruokailuun esimerkiksi antamalla ruokaa valmiiksi hänen käteensä. Antamalla lapselle vapauden päättää omasta ruokailustaan myös lapsi oppii luottamaan itseensä, vanhempiinsa sekä ruokaan. Lapsen tulee saada vapaus valita lautaseltaan mitä hän syö ja minkä verran ilman minkäänlaista painostusta, suostuttelua tai pakottamista. Kun lapsi tietää ettei kukaan vaadi häneltä ruoan suhteen mitään, hänestä tulee ennakkoluulottomampi ja kokeilunhaluisempi ruokailija. Lapsen suhde ruokaan on alusta asti positiivinen, mikä saattaa myös pienentää tulevaisuudessa syömishäiriöiden riskiä. Omin sormin syövä lapsi on myös harvemmin ylipainoinen, sillä hän saa syödä hitaasti ja juuri sen verran kuin tarvitsee. Syötetyn lapsen vanhemmat saattavat helposti päättää kuinka paljon lapsi syö, ja se ”ota vielä yksi lusikallinen” voi johtaa siihen että lapsi oppii syömään enemmän kuin tarvitsee.

Sormiruokaileva lapsi oppii hajun ja maun lisäksi miltä ruoka näyttää ja tuntuu. Hän luottaa ruokaan ja tietää mitä syö. Hän oppii että ruokaa on monenlaista eikä kaikki ole vain yhtä mössöä. Aluksi sormiruokailu onkin vain tutustumista, eikä vanhemman tulisi menettää hermojaan kun lapsi vain sotkee ruokaa ympäriinsä eikä lainkaan syö. Vauvalle mikään ei ole erikseen leikkiä tai toisin sanoen vauvalle kaikki on yhtälailla leikkiä. Vauva ei sotke ärsyttääkseen vanhempiaan eikä tämä sotkuinen vaihe kestä ikuisesti. Hetken päästä hän oppii mitä ruoalla tehdään ja sotkun määrä vähenee pikkuhiljaa.

Aluksi lapsi todennäköisesti kakoo paljon, mutta se ei tarkoita että hän on tukehtumaisillaan. Puolivuotiaan kakomisrefleksi laukeaa edempänä suussa kuin aikuisella juuri siitä syystä ettei lapsi vahingossakaan tunge mitään liian syvälle suuhun. Se että lapsi kakoo tarkoittaa siis sitä että hän oppii miten syödä turvallisesti. Sormiruokaillessa koko suun motoriikka pääsee kehittymään paremmin kuin sosetta syötettäessä kun lapsi pääsee kokeilemaan miten erilaiset koostumukset toimivat. Itsenäisesti syövän lapsen tulee aina istua suorassa, hän ei saa syödä sellaista ruokaa mihin voi tukehtua, kuten kokonaisia pähkinöitä, eikä häntä saa jättää yksin syömään.

Ruokailu on omin sormin syövälle lapselle palkitseva kokemus kun lapsi saa käyttää kykyjään juuri siihen mihin ne on tarkoitettu. Hän kurkottaa ruoanpalaa kohti, tarttuu siihen ja vie sen suuhunsa. Pikkuhiljaa lapsi oppii syömään siistimmin ja paremmin, hän oppii poimimaan riisinjyvän kerrallaan ja dippaamaan esimerkiksi leipää jogurtissa. Itsenäisesti syövä lapsi tarkkailee vanhempiensa ruokailutapoja ja hänelle on luontevaa siirtyä syömään lusikalla ja haarukalla.

Odotan innoissani sormiruokailua Sebin kanssa ja kaiken tämän informaation haalimisen jälkeen on mielenkiintoista nähdä kuinka käytäntö poikkeaa teoriasta. Sormiruokailun aloittamisajankohta on lapsikohtaista: lapsen tulee pystyä fyysisesti syömään itse, mutta osoittaa myös kiinnostusta ruokaa kohtaan. Meillä onkin nyt meneillään sellainen vaihe, että paketoimme Sebin silloin tällöin syöttötuoliin kun itse syömme ja voi pojat hän seuraa syömistä tarkkaan. Jotain kurkkutikkujakin olemme hänelle antaneet mutta vielä ne eivät kiinnosta yhtä paljon kuin ruokailun seuraaminen vierestä. Sormiruokailua aloittelevalle lapselle tulisikin tarjota ruokaa silloin tällöin ja jättää lapsen päätettäväksi minä päivänä hän laittaa ruokaa suuhunsa.