Mummolan maastojuoksu

Terveisiä mummulasta!

Sunnuntaiaamu alkoi leppoisasti – nukuttiin kaikki pitkään, äiskä sai juoda rauhassa aamukahviaan ja lapsukainen katselee edelleen tuossa vieressä piirrettyjä ja höpöttelee mummulle ja papalle. Mummulassa ehkä parasta on se, että me vanhemmat saamme ottaa astetta rennommin, nukkua aavistuksen pidempään, vaikka lapsi heräisikin kukon lauluun ja touhuta normaalia spontaanimmin, jihuu! Sikäli hullunkurista, että ennen lasta ei olisi kuuna päivänä uskonut, että voisi jonain päivänä iloita siitä, että saa käydä yksin kaupassa tai lähteä ex tempore lenkille. Puhumattakaan siitä ilosta, minkä kokee, kun ympärillä onkin yhtäkkiä muitakin aikuisia jakamassa vastuuta lapsesta, aah tätä vapautta.

Ja minähän käytin vastuuvapautus-korttini hieman pidempään aamu-uneen ja kahviin sekä maastojuoksuun.

Tämä pikkukylä on juuri niin Jumalanhylkäämä paikka kuin vain voi suomalaisesta pikkukaupungista uskoa. Ja kyllä, olen elänyt täällä elämäni ensimmäiset 18 vuotta. Se hyvä puoli täällä on, että mikään ei muutu – tai siltä se ainakin tuntuu. Samat metsäpolut olen kirmaillut lapsena ja kirmailen niitä edelleen, yli kolmekymppisenä. Veikkaan, että jonain päivänä hypin samat kivet ja kannot oman lapseni kanssa.

Tutuissa metsissä on helppo juosta, ei tarvitse arpoa reittiä ja energiansa osaa käyttää oikein. Tiedän jo vaikka silmät kiinni, missä kohtaa kannattaa ottaa kaikki irti ja millä suoralla himmailla. Metsässä ja luonnossa juoksussa parasta on se, että menosta muotoutuu yrittämättäkin melkoinen intervallitreeni – on kiviä ja kantoja, ylä- ja alamäkiä, suoraa pätkää ja helpompaa maastoa. Itse tykkään vaihtelusta ja metsä maastona nimenomaan tarjoaa sitä. Helsingistäkin löytyy kyllä vaihtelevaa maastoa, mutta kotimetsissä on silti oma lumonsa.

Ja palkintona odotti tietysti lämmin suihku, mummun omenapiirakka sekä päivälepo ja kirjat, jotka mummulan kätköistä löysin. Sekin laskettakoon mummulan iloiksi, että täällä koko perhe pääsee enemmän tai vähemmän kokohoitoon. Vaikka sitä kuinka yrittäisi olla jo aikuinen ja osallistua hommiin, niin tuo meidän mummu blokkaa kiitettävästi tyttärensä sohvalle lepäämään ja keräämään voimia arkeen.

Mutta niinpä se aika lentää, kun on mukavaa eli pian kotimatkalle, mutta sitä ennen vielä melkolailla sama rundi kuin eilen eli lenkille, suihkuun, hyvää ruokaa ja lepo kirjan kanssa. Lopulta sitten bruuum bruum kohti kotia ja arkea.