2 vapaata kesässä on äidille liikaa

Eilen tulin tänne ujosti sanomaan taas pitkästä aikaa moi. Tänään onkin sitten hyvä aloittaa suoraan paasaamalla.

Mulla on ollut tässä äitiyslomalla – toistaiseksi vielä ilman vauvaa – aikaa plärätä somea normaalia huolellisemmin. Sieltä kaiken informaation joukosta pisti jokunen aika sitten silmään erään suositun bloggaajan eronneen – tai oikeammin ehkä tekevän eroa paraikaa.

Ehkä siksi, että olen itsekin aikoinaan eronnut lapseni isästä, päätin käydä lukemassa tarkemmin. Eikä siinä vielä mitään. Nämä koskettavat aina itseänikin, koska olen ollut kaiken tuon keskellä ja käynyt läpi omat prosessini.

Mutta niin. Olisiko ollut ehkä kommenttien joukossa, mistä bongasin jonkun maininneen, että tätä(kin) asiaa repostellaan aika ikävällä tavalla mm. vauva.fi-palstalla. No, eihän sen nyt pitäisi yllättää. Utelias-ulla lähti kuitenkin selvittämään ihan mielenkiinnosta, millaista kuraa siellä joku oikeasti jaksaa, pystyy ja kykenee kirjoittamaan tällaisessa tilanteessa ja toisten ihmisten elämästä.

DSC_3690.JPG

Odotukset eivät tietenkään olleet alunperinkään kovin korkealla, sillä tiesin kyllä hyvin millaiseen kuralammikkoon olen lähdössä sukeltamaan. Mutta voi jumalauta. Luettuani ehkä muutaman sivullisen kihisin jo niin raivoissani (osakunnia varmasti raskaushormoneille), etten yksinkertaisesti pystynyt lukemaan enempää. *yritin linkata keskustelua tänne, mutta vaikka se edelleen googlessa näkyy, ei sivulle enää pääse – ja toisaalta, hyvä näin.

En kuitenkaan tullut kirjoittamaan tänne bloggaajan erosta. En edes ruotimaan nimenomaan häneen kohdistunutta typerää ja asiatonta kirjoittelua. Tulin kirjoittamaan siitä, millaisia hämmentäviä äiti-käsityksiä sekä parisuhdenormeja sain noista kommenteista todistaa.

Olen nimittäin jo pitkään pohtinut sellaista kummallisuutta, että me ihmiset aika usein koetaan olevamme suht suvaitsevaisia. Silti, kun joku valitsee toisin tai tekee eri tavalla kuin sinä, se koetaan hurjan vahvasti. Jopa niin vahvasti, että sitä ei aina pysty pitämään sisällään vaan se on pakko oksentaa tavalla tai toisella ulos. Aivan kuin jonkun toisen elämä ja valinnat olisivat uhka omia valintoja ja elämää kohtaan. Ja aivan kuin haukkumalla ja lyttäämällä toisen valintoja omasi hehkuisivat kirkkaampana. Niin äiti-, vanhemmuus- että parisuhdehommat ovat näissä jutuissa kyllä ihan äärimmäisen hedelmällinen pohja.

DSC_3681.JPG

Ja jotta tämän postauksen otsikko ei jää ihan triviaaliksi, niin tuossa keskustelussa, johon alussa viittasin nousi esiin vahvana kritiikin kohteena äidin omat menot. Useampi mainitsi keskustelupalstalla, että olihan tämä ero nähtävissä ja paheksui suuresti sitä, että ÄITI on käynyt kesän aikana kaksilla festareilla – että 2 kokonaista viikonloppua kesässä pois perheen parista ei ole cool ja rikkoohan se nyt parisuhdetta. Niin. Eihän tuollaista omilla menoilla jolkottamista voi ymmärtää ja ymmärsin myös, että aika monelle äidille (vauva.fi:ssä siis) se olisi ihan nou nou. Että kun on perhe tehty, niin sen kanssa sitten ollaan. Ja jos ei olla, niin onko se ihme, että ero tulee.

Mulla alkaa lähes vääjämättä nousemaan verenpaine aina, kun joku tuo esiin, että minä kyllä bileeni biletin ennen kuin ryhdyin lapsia tekemään, koska vastuullinen ihminen ja vanhempi tekee niin. Ja tottakai reissasin reppuselässä ja tein kaikkea villiä senkin edestä, että sitten kun perhettä ryhdyn tänne pykäämään, niin voin sitten keskittyä siihen ja lopettaa tuollaiset hömpöttelyt.

Hengitän ensin syvään ja avaan sitten vasta suuni.

Niin, että millaisessa äitimyytissä ja raameissa meidän kaikkien tulisi pysytellä? Jos mietin itseäni, niin kahdet festarit kesässä on aika maltillinen. Kysyin oikein mieheltä, että nyt kun meille syntyy vauva, niin onko se sitten eron paikka, jos käyn kesäkuussa vaikka Sidewaysissa ja elokuussa vielä Flow’ssa?

Olen aina paasannut myös siitä, ettei matkustamisen tarvitse loppua, kun tulee lapsia. Ja ei, en tarkoita, että aina voi lähteä Kanarialle all inclusive-matkalle, jossa maataan samalla poolilla ja käydään turvallisilla seuduilla vähän kiertämässä. Vaan ihan niinkuin aina ennenkin – rinkka selässä ja itseä kiehtovissa paikoissa. Tottakai, lapsen iän ehdoilla ja siten, että se on turvallista.

Mä en ymmärrä, miksi oman elämän pitäisi lähes loppua, kun tulee äidiksi? Mä en ainakaan ajattele, että ponnistan synnyttäessäni myös oman persoonani ja omat intohimoni ulos itsestäni. Miksi edelleen ajatellaan suht yleisesti, että lasten jälkeen ei pitäisi jäädä enää aikaa treenata (tai olet itsekäs), ei voi tehdä omia juttuja ja irtiottoja, matkustella jne. Ja ennen kaikkea – tämä on kamalaa, jos sen tekee äiti.

DSC_3688.JPG

Kun Jukka tuli aikoinaan osaksi meidän uusperhettä, on hän useasti tuonut esiin, että itse lapsettomana ukkona hän on ollut iloisesti yllättynyt, miten vähän perhearki on oikeastaan muuttanut hänen elämäänsä.

Miksi sen olisi pitänyt muuttaa?

Enkä halua nähdä, että tämän yhteisen babyn jälkeenkään meistä kumpikaan istuisi kotona pallo jalassa. Ja jos tarkkoja ollaan, aika monenlaista voi tehdä yhdessä lastenkin kanssa – ei elämän tarvitse rajoittua hiekkalaatikolla istumiseen.

En osaa itse nähdä, etteikö vastuullinen aikuinen ja vanhempi voisi edelleen toteuttaa myös itseään. Siten tehdään onnellisia aikuisia, jotka kasvattavat onnellisia ja hyvinvoivia lapsia. Ilman, että sitä tarvitsee kenenkään kritisoida ja ainakaan piikittää lihaan heikolla hetkellä. 

Itse eronneena voin sanoa, että ero lapsen tultua on aina vaikea päätös. Enkä halua uskoa, että hyvät ihmiset tekevät näitä päätöksiä ex tempore ihan vain huvin vuoksi ja täysin itsekkäistä, hedonistisista syistä. Voin myös omasta kokemuksesta sanoa, että tästä vaikeasta päätöksestä voi myös syntyä onnellisia (uus)perheitä, joissa kasvaa onnellisia lapsia.

Jokaisen meidän elämään kuuluu kipeitä asioita ja silti meistä aika moni selviää tosi hyvin ja täyspäisinä. Meidän kaikkien polku on niin omanlainen, että aivan turhaa ja tyhmää vertailla ja ilkeillä. Sinä valitsit näin ja joku muu toisin, mutta keskitytään kulkemaan sitä omaa polkua, eikö?

 

Lue myös: Onko ero epäonnistuminen?

Kommentit (2)
  1. Olipa kerrassaan mielenkiintoisia ajatuksia. En tiedä miten edes rehellisesti sanottuna inspiroiduinkin lukemaan tekstiä minulle täysin vieraasta aiheesta, mutta en vain voinut lopettaa kerran aloitin. Sait kyllä sanottua oikeastaan kaiken, mitä edes tekstiä lukiessa ajattelin kommentoida, mutta lyhyesti; postauksen alkuun viitaten en todellakaan ymmärrä tuota ihmisten jatkuvaa ruotimista toisten elämästä.. Omasta ehkä joo, mutta miksi toisten? Toki olemme uteliaita ilmestyksiä suurinosa, mutta rajansa kaikella. Eniten kolahti kirjoittamasi lause: ”Olen nimittäin jo pitkään pohtinut sellaista kummallisuutta, että me ihmiset aika usein koetaan olevamme suht suvaitsevaisia. Silti, kun joku valitsee toisin tai tekee eri tavalla kuin sinä, se koetaan hurjan vahvasti.” Tähän olen nimittäin törmännyt valitettavasti muutamia kertoja ihan omassa täysin erilaisessa elämäntilanteessakin. Niin parisuhteeseen kuin työelämäänkin viitaten. Onneksi voi kuitenkin aina itse vaikuttaa omaan käytökseensä ja yrittää olla huomioimatta näitä muita sitten.. Näihin sanoihin haluan toivottaa sinulle oikein rauhallista ja onnellista loppuraskausaikaa 🙂

    1. Ihan mahtavaa, että innostuit lukemaan ja onnistuit löytämään jutusta tarttumapintaa muunkinlaisiin (elämän)tilanteisiin. Ilmiönähän tää on todentotta havaittavissa monissa eri yhteyksissä.

      Kiitos <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *