5+1 tapaa tukea nettikiusattua

Bluestocking

Iidan matkassa -blogin superrohkea Iida kirjoitti eilen tekstin, jossa kertoi häneen kohdistuneesta vihapuheesta. Lisäksi Helsingin Sanomat julkaisi tänään jutun, jossa kolme ihmistä kertoo heihin kohdistuneesta nettivihasta. Käsittelin myös itse netin vihapuhetta aiemmin tällä viikolla tässä postauksessa. Netissä on paljon urpoja ja urpoille tarkoitettuja foorumeita joissa saasta leviää, mutta niin on myös meitä, jotka haluamme tukea toisiamme ja vaalia turvallista nettiä. Tässä 5+1 konkreettista tapaa, joilla voit auttaa nettihyökkäyksen kohteeksi joutunutta verkossa:

 

  1. Blokkaa häiriköt. Tämä pätee erityisesti Twitter-käyttäjiin. Häirikön tai trollin tunnistaa solvaamisesta, inttämisestä tai muusta tilaa vievästä ja häiritsevästä käytöksestä. Jos yksi tili käyttäytyy jatkuvasti häiritsevästi, blokkaa tili, vaikka käytös ei kohdistuisikaan suoraan sinuun. Näin annat viestin, että et hyväksy toimintaa.
  2. Anna tukea kiusatulle. Pieni mutta konkreettinen teko on esimerkiksi painaa Lilyssä sydäntä ja Facebookissa like-nappia tai re-twiitata Twitterissä. 
  3. Anna (ja pyydä) vertaistukea. Jos olet itsekin joutunut nettiöyhötyksen kohteeksi, anna tukea niille, joiden tiedät kohtaavan samaa. Samalla verkostoidut ja opit myös pyytämään vertaistukea, jos sellaiselle on tarvetta.
  4. Tee ilmoitus. Ilmoita epäasiallisesta käytöksestä Facebookissa tai Twitterissä ja rohkaise häirittyä ottamaan yhteyttä viranomaisiin, mikäli tämä kokee olonsa turvattomaksi.
  5. Lähetä yksityisviesti häiritylle. Riittää, että sanot olevasi hänen puolellaan etkä hyväksy sitä kohtelua, jota hän saa osakseen. Kokemuksesta tiedän, että tämäntyyppisistä viesteistä tulee tosi hyvä fiilis.

 

 

+1. Älä vähättele nettikiusatun kokemusta. Kukaan, joka saa tappouhkauksia tai huorittelua osakseen ei “kerjää sitä”, “ansaitse sitä” tai ole “liian provokatiivinen”. Syy on aina tekijässä. Ei nettivihan kohteessa.

 

Seuraa Bluestockingia somessa: FACEBOOK + INSTAGRAM + TWITTER

Share

Kommentoi

Commenting is closed.