Itsenäisyyspäivästä ja nationalismista

Bluestocking

Vuosihan tätä on jo tavallaan juhlittu, mutta tänään se vihdoin tapahtuu: Suomi 100 on täällä! Vaikka onhan se ollut läsnä aina 99-vuotisbileistä lähtien tai ihan viimeistään siitä, kun Suomi100-lätkät alkoivat näkyvä kulutustuotteissa pastapusseista ruumisarkkuihin (true story). Itse en ole varsinaisesti keräillyt Suomi100-tuotteita tai osallistunut juhlahypeen juuri muutenkaan. Tänään ajattelin juhlia itsenäisyyttä pitämällä vapaapäivän, katsomalla Netflixiä ja toivomalla, että joku valtaapitävistä tahoista tulisi viimemetreillä järkiinsä ja kieltäisi natsien mielivaltaisen marssin Helsingin keskustassa.

 

Itsenäisyyspäivä herättää itsessäni hieman ristiriitaisia fiiliksiä. Samaan aikaan, kun olen tietoinen siitä, miten etuoikeutettu olen ollut syntyessäni Suomeen, en kuitenkaan pysty suhtautumaan neutraalisti tai iloiten tänään levitettävään kansallisuuskuvastoon ja -puheeseen, joilla pyritään luomaan yhtenäistä kuvaa suomalaisuudesta. Kansallisuus on konseptina haastava, koska se sulkee ihmisiä myös ulos, eli tekee jaon kuvitteellisiin ryhmiin “me” ja “muut”. Näin tapahtuu myös kansallisuuden konseptin sisällä: kun suomalaisuus yritään määritellä kapeasti, eivät kaikki siihen muottiin mahdu. Demokraattisen hyvinvointivaltion periaatteisiin liittyy kuitenkin kiinteästi ajatus jokaisen ihmisen vankkumattomasta ihmisarvosta ja oikeudesta elää ja olla omanlaisensa. Nationalismi ei ideologiana tätä periaatetta tue, päinvastoin.

 

Olen kiitollinen siitä, että aiemmat sukupolvet ovat rakentaneet hyvinvointivaltion, jossa koulutus ja terveydenhuolto on ilmaista. Olen kiitollinen siitä, että saan ilmaista mielipiteeni yhteiskunnassa, jonka arvot pohjaavat demokratiaan. Muun muassa siksi olen huolissani eriarvoisuuden kasvamisesta sekä poliisin luvalla tänään marssivista natseista. Haluan Suomen ilman natseja! Haluan Suomen, jossa moninaisuus ymmärretään demokratian kulmakiveksi ja jossa ollaan valmiita tekemään töitä tuloerojen kaventamiseksi, kulttuurin ja taiteen edistämiseksi ja tasa-arvon etenemiseksi. Yhdenvertaisuus ei tule ilmaiseksi, sen eteen on tehtävä töitä. Ei natseille, ei nationalismille, ei eriarvoisuudelle!

 

Hyvää itsenäisyyspäivää!

 

PS: Jos katsot Linnan juhlia, niin pliis, pitäydythän arvioimasta naisten pukeutumista tai ulkonäköä? Koska se nyt vaan ei ole millään mittarilla kovin coolia.

 

Seuraa Bluestockingia somessa: Facebook & Instagram!

Share

Kommentoi

Commenting is closed.