Treffit

 

©Anni http://anninjorinat.blogspot.fi/ -blogista

Mun netti on jumittanut melkein viikon, niin en ole päässyt kirjoittamaan. (Operaattorin vaihto edessä, koska mielestäni tekee tätä aika usein…) Aika ahdistavaa oikeastaan jo mielenikin kannalta, kun olisi halunnut päästä purkautumaan ja avautumaan, mutta sitten joku netti esti sen. Toki mulla oli ’oikea terapiakin’ tällä viikolla, mutta koen tarvitsevani myös tätä kirjoittamisen muotoa.

Kävin viime viikonloppuna Helsingissä, koska mulla oli siellä treffit. En tiedä onko se järkevää vielä tässä vaiheessa, ja olen tosiaan aina ollut ns. laastarisuhteita vastaan, mutta kokeilen tutustua uusiin. En odota siitä mitään. Paitsi tietenkin ne omat mielikuvitusilluusiot, että joskus olisi jonkun kanssa oikein happily ever after. No, mutta sen aika ei ole vielä, tai välttämättä ikinä. Pari kuukautta sittenkin kävin Helsingissä treffeillä. Mulle välimatka ei olisi ongelma, ja jotenkin ajattelen että tämän suhdekokemukseni jälkeen voisin etsiä muualta mielummin miehen. Onhan pääkaupunkiseudulla eri meiningit. Ehkä siellä osataan liikkuakin. 

Tämä kundi ei ollut suomalainen, vaan Kaliforniasta Suomeen muuttanut, emmekä olleet jutelleen paria viikkoa kauemmin. Mutta mielestäni on hyvä tavata ajoissa.
Joskus tuhlasin vuoden siihen, että juttelin yhden kundin kanssa vuoden ennen kuin tapasimme, ja hän oli oikeasti aika hullu sekopää, ja valehdellut kaiken kasvissyönnistä todennäköisesti jonkin sortin huumeiden käyttöön. Hän oli selkeästi epävakaa ja arvaamaton, ja varmasti olisi ollut väkivaltainenkin. ’Sekosi’ ja haettiin putkaan sitten kun sanoin hänelle ettei tästä mitään voi tulla ja lähdin salaa takahuoneen kautta karkuun. Hän olisi halunnut naimisiin ja kaikkea muuta. No, siis tuhlasin tohon mieheen ajatuksia ja chattailyä noin vuoden, niin enää en halua tehdä niin, vaan jo pian tutustua millainen toinen on oikeasti. 

Tämä Kalifornialainen ei kuitenkaan saanut (ylläri) mussa mitään fiiliksiä aikaan, ja mä oon vähän tällainen että haluaisin heti tuntea edes jotakin kiinnostusta. Olin nähnyt hänestä muutaman kuvan, ja niistä pidin tosi paljon. Staili istui mun makuun. Annoin supertykkäyksen siitä kun hänellä oli hyvät kengät. Maiharit. Ne sopi siihen lookkiin. Ja tykkäsin ajatuksesta, ettei hän ole suomalainen, koska suomalaiset usein on ehkä vähän rajoittuneita negatiivisuuteen taipuvaisia jölliköitä. Ajattelin, että hän olisi avoin ja sosiaalinen -kuten minä itsekin. Mä en tiedä miksi olen syntynyt Suomeen, koska en kuulu tänne. Tämä mieskin heti huomasi sen, että mä en niinsanotusti ole suomalainen. En ole suomalaistyylinen.

Tavattiin, oli mukava rupatella. Olimme viestitelleet englanniksi, mutta hän osasikin aika hyvin suomea. Hän oli lyhyempi kuin odotin, mutta ei se sinällään mua haitannut. En mä itsekään pitkä ole, mutta tykkään pitää korkoja. Ja hänen ulkonäöstään näkyi ulkomaalaiset juuret, mikä ei kuvissa niin tullut esiin, ja mä kyllä tykkään ihan vaaleista suomalaisista, mutta ei sekään kyllä mua haitannut. Ja nyt päästään siihen, mitä moni pitää pinnallisena; hän tuli deiteille hupparissa. En tiedä, onko se syynä siihen, etten mä tuntenut yhtään mitään. Olisinko kiinnostunut, jos hän olisi tullut deiteille ultimaattisena rokkijumalana, niinkuin kuvien perusteella odotin? Me oltiin juteltu rokista ja goottityylistä, ja jotenkin kuvittelen, että samanhenkiset ihmiset ymmärtäisi tämän tärkeyden. Itsehän olisin, jos töistä suoraan treffeille menisin, ottanut vaihtovaatteet duuniin mukaan, ja vaihtanut ennen tapaamista. Ja mä olen kyllä sellainen, että jollain tapaa oma stailini on yllä jopa öisinkin. Ja tosiaan, mulle on normaalia kulkea tässä lookissani maanantaina keskipäivälläkin eikä se ole mikään ’juhlastaili’. Miksei aina voisi panostaa omaan ulkoiseen puoleenkin? Petyin kyllä, kun hän tuli antamaan ensivaikutelman taviksena. Hän kyllä piti musta, mutta huomasi, etten mä sillä tavalla ole hänestä kiinnostunut. Oli jotenkin huomannut sen musta, vaikken sitä sille mitenkään sanonut. Mietin vasta itse, että miten kertoisin sille, että olet mukava ja hyvä tyyppi mutten saanut mitään tunnetta, ehkä siksi koska jätit rokkivaatteet himaan. Kuulostaa tyhmältä. 

Ja ei, en odota, että olisi aina laitettu. Ja kyllä, jos tykästyn, niin tykkäisin myös laittamattomana. Mutta hei, me ei vielä tunnettu eikä oltu luotu mitään tunteita vielä toisiimme, niin eikö kuuluisi antaa hyvä vaikutus kaikella mahdollisella tavalla, olettaen että se rokkijumala-look on häntä itseään. Ettei toisen takia tietenkään tarvitse muuttaa itseään. Joten se on nyt kyllä tämän kundin oma moka, ettei tämä juttu pääse jatkumaan ensitreffejä pidemmälle. Laurissa arvostin tuota puolta, että hän yleensä laittautui. Siinä olimme saman henkisiä. Ja kuitenkin hän teki sen, koska on sitä ja itse haluaa, eikä pelkästään siksi, että mä tykkäisin. Ja mä kyllä tykkäsin siitä sitten miten vaan, etten kyllä odottanut laittautumista joka tapaamiselle.

En kuitenkaan ole mielestäni pinnallinen, vaikka lähes kaikki tuntuvat ajattelevan niin. Enkä pidä itseäni muita parempana todellakaan. Mutta tyyli nyt on mulle tärkeä asia. Kun haen kumppania, mulle ei ole merkitystä hänen statuksella, varallisuudella, koulutuksella, työllä, etnisyydellä, taustalla, koolla (kunhan ei ole sairaalloisen lihava tai sairaalloisen laiha), eikä edes pidä olla oikeastaan juurikaan hyvännäköinenkään. Kunhan hän verhoaa taviskasvonsa ja taviskroppansa oikealla tavalla mun makuuni. Ja, että olisi sen lisäksi hyvä ja mukava ihminen. Ymmärtää lapsia, kohtelee muita ja mua hyvin sekä osaa käyttäytyä. Stailaus on vaan mulle kieltämättä tärkeä juttu, ei kai se väärin ole. Lauri ymmärsi tässäkin mua, hän joskus sanoi etten mä ole pinnallinen ihminen, mutta pidän vain pinnalla olevista asioista. Hän oli samanlainen.

En mä ketään silti deittailisi pelkän ulkonäön takia, enkä tosiaan halua että munkaan kanssa oltaisiin pelkästään sen takia. Mutta kyllä mä perusjuttujen lisäksi odotan sitä oikeanlaista ulkoista tyyliäkin. Kai ne kemiat nyttenkin olisi toiminut, jos olisi ollut toimiakseen. Ehkä.

Voi tietysti olla sekin, etten saa näinä hetkinä keneenkään kiinnostuksen tunnetta ihan vain siksikin, koska en ole päässyt vielä yli edellisestä.

Mulla on ihan hirveä ikävä Lauria. Ikävä ’meitä’. Vaikka voi tietysti olla, että hän olisi sitä mieltä ettei mitään ’meitä’ koskaan ollutkaan.

Varmaan mä nyt jätän hetkeks kaikki deittailuyritykset kokonaan. Mulla on joku tunteiden estohommeli muita kohtaan varmaan jäänyt vielä edellisestä, että tuskin tällä hetkellä pystyisin kiinnostumaan kenestäkään. Sitten vasta kun (jos) oon onnistunu jättää tän edellisen jutun kokonaan taakseni. Toivottavasti siinä menis vähemmän kun 16 vuotta.  Kai mun täytyy hyväksyy, etten mä ole vielä valmis uuteen suhteeseen.

Tämä viikonloppu on yhden lapseni syntymäpäivien järkkäilyä ja juhlimista. Mulla on huono omatunto olostani. Ei olisi mitään fiilistä koko juhliin eikä innostaisi tehdä sitä varten mitään, KOSKA viimeksi kun pidin (toisen) lapseni syntymäpäiviä, niin silloin Lauri jätti minut. Olisi pitänyt olla kiva viikonloppu, mutta ei. Ei tullut mitään synttärifiiliksiä tuollaisen takia, tietenkään. Piti vaan yrittää esittää vieraille, että kaikki olisi ok, kun eihän synttäreillä voisi itkeä ja surra, mutta olin hyvin vaitelias ja mietteissäni ja niin pihalla kaikesta. Päässäni pyöri samaan aikaan tyhjää kuin sekasotkua. Vaikka on kyse eri lapsesta ja eri synttäreistä, niin tällä hetkellä se tunne mitä mulla oli siinä erotessa, niin tulee taas tosi vahvana.